Eri opiskelijajärjestöjen vapputapahtumat alkavat yleensä jo päiviä ennen vappuaattoa, mikä saattaa johtaa vapaata pitävän opiskelijan monen päivän mittaiseen juhlimis- ja ryyppyputkeen. Siitä taas voi pahimmillaan seurata alkoholivieroitusoireyhtymä tai jopa juoppohulluus, onnettomuuksista puhumattakaan.
Pikku-ukkoja ja onnettomuuksia
Perusterveydenhuollon ylilääkäri Antti Koskinen OYS:in yhteispäivystyksestä kertoo, että vappukunnon kestäminen on yksilöllinen asia ja riippuu siitä, kuinka tottunut alkoholinkäyttäjä on kyseessä. Alkoholi tuottaa silti erilaisia vaaroja.
- Tapaturma-alttius lisääntyy ja sitä kautta syntyy onnettomuuksia. Niin sanotut ”pahapäiset” juojat saavat usein tappeluvammoja humalassa, Koskinen selventää.
- Ryyppyputken lopetusvaiheessa osalla on myös vierotusoireina unihäiriöitä sekä alkoholihallusinaatioita, eli he saattavat nähdä pikku-ukkoja tai kuulla ääniä. Vapun aikaan näihin oireisiin liittyvät päivystyskäynnit yleistyvät, Koskinen kertoo.
Kohtuukäyttö kaikki kaikessa
Jos alkoholia nauttii vappuna, kohtuukäyttö on kaikki kaikessa. Suurkulutuksen määrä kulkee miehellä päivittäisessä 7 annoksessa ja 24 annoksessa viikossa, naisella päivittäisessä 5 annoksessa ja viikoittaisessa 16 annoksessa.
Koskisen mukaan osalle pidemmän kaavan kautta vetäneistä saattaa kehittyä jonkinasteinen haimatulehdus tai mahalaukun ärsytykseen liittyviä oireita. Lisäksi usein ilmaantuu myös sydämentykytystä ja rytmihäiriöitä.
Jos vappu menee pitkäksi ja oireet ovat normaalia krapulaa pahemmat, kannattaa mennä suosiolla lääkäriin. Esimerkiksi vannemainen kipu ylävatsassa voi kieliä haimatulehduksesta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vinkkejä kohtuukulutukseen:
- Vältä alkoholin juomista tyhjään vatsaan ja syö mielellään samalla kuin nautit alkoholia. Erityisesti paljon proteiinia sisältävä ruoka, kuten liha, juusto ja pähkinät hidastavat alkoholin imeytymistä elimistöön.
- Juo hitaasti ja pidä taukoja juomien välillä. Juomalla hitaammin voit lisäksi paremmin nauttia juoman mausta ja aromeista.
- Vuorottele juomista niin, että joka toinen juoma on alkoholiton, kuten vichy tai appelsiinimehu. Juodessasi välillä vettä, alkoholipitoisuus elimistössäsi laimenee ja pysyy kohtuullisena illan aikana.
- Vähennä juomien alkoholipitoisuutta asteittain muutaman juoman jälkeen. Siirry esimerkiksi kevytolueen tai vähemmän alkoholipitoiseen viiniin. Makuaistisi on turtunut, joten et huomaa eroa.
- Ole aktiivinen ja liiku välillä, siten tulee juotua vähemmän ja huomaat paremmin alkoholin vaikutuksen elimistössäsi.
- Vältä juomakilpailuja.
- Muista: jääkuutiot, pienempi lasikoko ja alkoholittomat “valejuomat” voivat vähentää alkoholinkulutustasi, mutta jää muilta huomaamatta.
- Tuntemattomissa juomissa voi olla riskinsä: hedelmäisissä juomissa korkea alkoholipitoisuus saattaa olla vaikea havaita.
- Vältä alkoholin käyttöä, jos käytät lääkkeitä. Neuvottele aina alkoholin käytöstä lääkärisi kanssa.
- Pidä lukua illan aikana juoduista määristä.
Lue lisää:
Kippis! 6 tapaa joilla alkoholi on hyväksi
Tiesitkö? Kaiken tämän alkoholi tekee kehollesi
Asiantuntija vastaa: Lääkkeet ja alkoholi
TerveTV: Lääkkeet ja alkoholi