Voi hyvin

Uniohjaaja: Unet ovat puolellamme


Uniohjaaja ja psykoterapeutti Anne Lindholm-Kärki näkee öisin susia. Ne ovat hyviä unia.
Kuvat Petri Mulari

Tänäkin aamuna Anne Lindholm-Kärki heräsi tuttuun tapaan yhdeksän maissa. Hän keitti kahvia ja istahti kupin kanssa mukavasti sohvannurkkaan. Sitten hän sytytti pöydällä olevan kullanvärisen kynttilän ja avasi päiväkirjansa. Kynttilän vieressä istuva valkoinen susi-figuuri katsoi tutkivasti kirjoittavaa naista.

Sudet ja koirat ovat esiintyneet usein unissa. Ne ovat opastajia, tarkkoja ja turvallisia tiennäyttäjiä. Jos Anne Lindholm-Kärki on menossa elämässään väärään suuntaan, koirat tulevat näykkimään. Haloo! Katso, mitä valitset.

Varhaisimmissa unissa iso koira opasti hätääntyneen pikku-Annen pois korkeaa heinää kasvavalta pellolta. Tilanne oli uhkaava ja se oli toistunut öisissä painajaisissa monta kertaa. Taivaanrannassa siinsi aina pommikoneiden laivue. Koira pelasti lopulta tytön, ja painajaiset loppuivat.

Myöhemmin aikuisena Lindholm-Kärki liitti koneet äitiinsä ja hänen sota-aikaisiin, todellisiin kokemuksiinsa. Ylisukupolvinen trauma ilmeisesti aktivoitui tyttären unissa.

Lindholm-Kärki nauttii näistä kiireettömistä, meditatiivista aamuista. Yhteys omaan sisimpään on kuin ankkuri, jonka hän laskee metaforien ja symbolien syvyyksiin.

Toisenlaisiakin aamuja toki on, mutta luovasta, intuitiivisesta kirjoittamisesta ei tingitä. Unipäiväkirjojen sivut ovat täyttyneet myös busseissa ja junissa, kahviloissa ja taidemuseoissa. Kirjoja on satamäärin. Niitä on kertynyt pikkutytöstä lähtien.

Istumme muhkeissa nojatuoleissa Anne Lindholm-Kärjen työhuoneessa. Näissä tuoleissa istuvat myös psykoterapiaan tai hypnoosihoitoihin tulevat asiakkaat. Tilassa kokoontuu uni- ja kirjoitusryhmiä.

Seinällä on tietenkin iso susijuliste. Ja kas vain, kellotaulun viisareiden takaa tapittaa tiukka silmäpari harmaiden kulmien alta.

– Koirat ja sudet ovat olleet sisäisiä oppaitani pienestä saakka. Susi symboloi minulle yhteyttä sisäiseen maailmaan, Lindholm-Kärki kertoo ja esittelee vielä kauniin mustavalkoisen susimukinsa.

Pikkutyttönä häntä harmitti, kun Punahilkka-sadun lopussa susi tapettiin. Julma ja ilkeä päätös tarinalle. Punahilkkahan olisi hyvin voinut elää hukan kanssa.

Nojatuolien vieressä lepäilevä Ilona-koira nukkuu rauhallisesti. Susien kaukainen jälkeläinen hänkin, vaikka ei ihan saalistajalta näytä. Suloinen 6-vuotias bichon frisé kulkee Lindholm-Kärjen mukana lähes kaikkialle. Opas on aina mukana.

Pysähdy havainnoimaan unia

Me kaikki näemme unia, vaikka emme niitä aina muista. Usein unet myös sivuutetaan. Mitä lie yöllisen aivotoiminnan kohinaa, arkipäivän absurdi jälkinäytös.

Lindholm-Kärki on täysin toista mieltä. Hän kannustaa pysähtymään. Painajainen tai usein toistuva uni on herättäjä ja hälytyskello. Mitä minussa ja elämässäni todella tapahtuu? Havahtuminen on ensimmäinen askel.

– On tärkeämpi oppia tekemään kysymyksiä kuin etsiä suoria vastauksia. Unien kanssa työskentely on äärimmäisen syvällinen tapa kasvattaa itsetuntemusta. Uni kertoo meille sen, mikä päiväelämässä torjutaan tai jätetään tunnistamatta.

Näiden kipupisteiden sivuuttaminen ei pidemmän päälle auta, vaan vain pitkittää tuskaa, Lindholm-Kärki sanoo. Ne voivat liittyä ihmissuhteisiin, elämää rajoittaviin uskomuksiin, pelkoihin tai lahjakkuuteen, jota unennäkijä ei havaitse.

Lindholm-Kärki kertoo erään naisen unen, johon hänellä on lupa. Uniryhmissä jaetut kokemukset ovat aina täysin luottamuksellisia.

Unessaan nainen osallistui illanistujaisiin. Hän päätti avautua ja kertoi hyvälle ystävälle erään erittäin henkilökohtaisen asian: Olen muukalainen. Ystävä tokaisi vihaisesti, ettei tuollainen voi olla, se ei ole oikein. Nainen tunsi olonsa todella yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi.

Unityöskentely johti lopulta oivallukseen. Naisen elämää oli aina varjostanut uskomus, ettei hän kelpaa sellaisena kuin on. Hän oli ollut vieras, hylkiö omassa elämässään. Uni auttoi etsimään omaa polkua ja autenttisuutta.

Unet ovat puolellamme

Unien viesteihin olisi syytä suhtautua vakavasti, Lindholm-Kärki sanoo. Sisäisen navigaattorin ohjeita kannattaisi noudattaa. Unet, myös ne painajaiset ovat nimittäin aina puolellamme. Ne toivovat meille parasta.

– Unia olisi hyvä seurata suhteessa toisiinsa. Ei se käy niin, että katsot yhden unen ja siitä selviää kaikki. Uskomukset ja pelot nousevat syvältä. Niiden selättäminen on pitkä prosessi. Vaatii kärsivällisyyttä oivaltaa syvällisesti, mihin elämä kutsuu meitä.

Eikä aina tarvitse muuttaa mitään. Unityöskentely auttaa myös hyväksymään. Tällaista elämässäni nyt tapahtuu, eikä ratkaisua välttämättä olekaan.

– Saat silti syvemmän, laajemman ja viisaamman näkökulman asioihin. Ahdistus helpottaa.

Ihminen on Lindholm-Kärjen mielestä aina kesken. Keskeneräisyydessä on kuitenkin samaa kauneutta kuin puissa eri vuodenaikoina. Koivu on kaunis niin keväällä kuin syksyllä. Milloin se on lopulta valmis? Ei koskaan.

– Pohjimmiltaan ihminen on aika määrittelemätön. Hyvätkin määritelmät rajaavat aina jotain pois. Mitä enemmän voisi olla kysyvässä tilassa, sen parempi.

Lindholm-Kärki ajattelee, että autenttinen minuus on hänelle nykyään pikemminkin tila, jossa hän liikkuu.

– Toivon, että se olisi avartuva tila.

Unien muistaminen paranee, kun niitä kirjoittaa ylös. Anne Lindholm-Kärki neuvoo varaamaan päiväkirjan sängyn viereen. Jos aamulla on kiire, tapahtumien avainsanatkin riittävät.

Hänen mielestään unia ei voi syvällisessä mielessä tutkia, jos niitä ei kirjoita muistiin. Ne haalistuvat nopeasti ja unohtuvat.

Unityöskentely vaatii avoimuutta ja rohkeutta, aikaa ja rauhoittumista. Meditointi, tutut rituaalit ja inspiroivat kuvat unipäiväkirjassa auttavat virittäytymään syvemmille taajuuksille.

Syvällisempää ymmärrystä

Unissa toistuvista symboleista on kirjoitettu paljon helppolukuisia oppaita. Anne Lindholm-Kärki neuvoo välttämään niitä.

– Unet kutsuvat meitä syvyyteen, eikä sinne mennä pinnallisin keinoin, vaikka haluaisimmekin nopeita, valmiita vastauksia. Eikä se ole helppo matka, koska joudumme kohtaamaan pelkojamme ja uskomuksiamme.

Symbolit ovat Lindholm-Kärjen mukaan hyvin henkilökohtaisia ja niiden muodostuminen alkaa jo varhain lapsuudessa. Ei voi siis sanoa, että tietty symboli tarkoittaa kaikille aina jotain samaa. Ne merkitsevät ihmisille eri asioita.

Symbolien merkitykset myös vaihtelevat kulttuureissa, uskonnoissa ja eri aikakausina.

Lindholm-Kärki ottaa esimerkiksi meren, jonka sanotaan unissa kuvaavan tunne-elämää ja siinä vellovia myrskyjä. Tummana tyrskyävää ulappaa pidetään uhkaavana.

– Minulle se on ihana näky. Rakastan uida pimeässä meressä. Uin aina myöhään syksyyn. Tekisin siis tyrskyistä sen päätelmän, että olen omassa elementissäni. Nautin merestä sen kaikissa olomuodoissa, jopa jäätyneenä.

Rakkaus mereen on isän perintöä. Anne istui lapsena aina isänsä veneessä, kun perhe teki retkiä Helsingin saaristossa. Ensimmäisen meriretkensä hän teki kolmen kuukauden ikäisenä. Hän ei koskaan pelännyt veneessä eikä kellään ollut pelastusliivejä tuohon aikaan.

Suhde mereen on lähes mystinen. Lindholm-Kärki muistaa vahvasti, miten hän istui pikkutyttönä ranta-kalliolla, katsoi kauas horisonttiin ja ajatteli, että tuolla on hänen kotinsa.

– Sieltä olen tullut ja sinne palaan, kun kuolen. Toivonkin, että tuhkani sirotellaan sitten joskus mereen.

Uni saa jäädä mysteeriksi

Aina unia ei tarvitse tulkita. Jos herää harvinaisen hyvään oloon merkillisen unen jälkeen, sen voi ottaa lahjana, alitajunnan ainutlaatuisena aarteena.

Lindholm-Kärki muistaa hyvin yhden tällaisen yöllisen postipaketin. Hän roikkui unessa korkealla ison laivan keulassa ja piti vain vaivoin sormenpäillään kiinni laidasta. Alla avautui valtava pudotus. Ohi ajava veneliikenne pelotti. Hän osasi kyllä uida mutta pelkäsi sotkeutuvansa muiden potkureihin. Sitten unessa siinsi Helsingin kauppatori. Tuli turvallinen olo. Voimat riittäisivät kyllä.

– Minulla oli ihana tunne herätessä. Kotisatama näkyy jo! Jätin unen symboliseksi enkä lähtenyt avaamaan sitä. Sekin voi olla tärkeää, että vain elää sitä tunnelmaa. Koin, että jokin asia tuli valmiiksi.

Joskus unien sanallistaminen ja tarkka ruotiminen saattavat Lindholm-Kärjen mukaan pienentää niitä. Omista unista voi siis myös vain nauttia. Ne ovat parasta viihdettä. Ikioma kanava, jonka tarjonta ei koskaan puuduta.

Jos siis näkee unta siitä, miten liitelee ihanasti sinisellä taivaalla vapaana ja vailla huolen häivää, tuota tunnetta kannattaa päiväsaikaan vain vahvistaa. Uni auttaa. Se keventää arjen kuormaa.

Eivätkä unet aina avaudu edes niiden ammattilaiselle. Lindholm-Kärki on nähnyt lukuisia unia Turun taidemuseosta. Hän ei ole koskaan asunut Turussa. Museo on edelleen täysi mysteeri.

– Olen käynyt oikein paikan päällä miettimässä, mistä voisi olla kysymys. Unissani museoon johtava tie on jyrkempi kuin oikeasti Turussa. Ehkä arvoitus ratkeaa joskus, hän sanoo ja hymyilee.

Kohti uusia seikkailuja. Ilona-koira kulkee mukana lähes kaikkialle. Neiti napottaa sylissä, kun Anne kirjoittaa unipäiväkirjaansa.

Mistä tunnistaa merkittävän unen? Miten voi seuloa aidot helmet mielen suoltamista arkisista youtube-videoista?

Lindholm-Kärki kertoo omien isojen uniensa olevan vähän kuin tietoiskuja. Ne ovat hyvin selkeitä, eikä niissä usein ole taustaa tai muita tapahtumia.

– Jos näkee arkkityyppisiä symboleja, kuten vanhan viisaan, vuoren tai narrin, uni voi olla merkittävä. Tai uneen ilmestyy kokonaan uusi symboli tai hahmo. Silloin kannattaa valpastua.

Unen tunnelma kertoo myös paljon. Tärkeässä unessa on Lindholm-Kärjen mukaan vähemmän sälää ja sekavia juonenpätkiä. Unennäkijä saattaa herätä pyhyyden kokemukseen.

– Se pysäyttää. Ajattelen silloin usein, että jopas oli. Tämän äärelle täytyy ehdottomasti pysähtyä. Tässä on jotain merkittävää.

Kohtaa painajaiset

Viheliäisimpiä ovat painajaiset, joissa joku läheinen ihminen tai rakas lemmikki kuolee. Aamulla tekee mieli karistaa nopeasti koko kauhea raina päästä pois.

Lindholm-Kärki kannustaa tutkimaan näitäkin unia. Nekin ovat puolellamme. Mitä lopulta pelkäämme? Uni kannattaa tutkia kokonaisuudessaan. Mikä on sen tunnelma? Kuka siellä kuolee? Mihin tunteeseen heräät?

– Pysähdy miettimään, ohjaako jokin pelko sinua liikaa? Unessa esiintyvän ihmisen kuolema taas voi symboloida jonkin itsessä olevan ominaisuuden kuolemaa. Joku minussa siis kuolee, että jotain aidompaa pääsee esille.

Menettämisen pelon kanssa työskentely on Lindholm-Kärjen mukaan tärkeää. Menetykset kuuluvat elämään. Unien avulla voi oppia luottamaan ja hyväksymään sen, mihin ei voi vaikuttaa.

Vaikka uni siis olisi itsessään pelottava, kun sen tutkii, se voi kääntyä voimavaraksi. Takaa-ajajiltakin voi oppia kysymään, mitä haluat sanoa.

Lindholm-Kärki ei usko yksiselitteisesti enneuniin. Jos siis näkee unta, että täysissä voimissa oleva läheinen kuolee, ei kannata säikähtää.

– En usko ennalta määrättyyn kohtaloon. Teemme valintoja, jotka vaikuttavat elämäämme. Syvätasolla voimme toki aistia asioita, vaikka tietoisuuden tasolla niitä ei vielä olekaan.

Kun Anne Lindholm-Kärjen äiti oli kuolemassa, hän heräsi unesta, jossa tiesi jo suru-uutisen. Soitto vanhainkodista vain varmisti asian. Äiti oli ollut pitkään sairaana, joten vahva etiäinen ei ollut yllätys.

– Avasin aamulla silmäni ja tiesin heti, että tänään äiti kuolee. Hän oli valmis lähtemään.

Suomenlinna on Anne Lindholm-Kärjelle tärkeä paikka. Näissä maisemissa hän veneili jo pikkutyttönä isänsä kanssa ja rakastui mereen.

Uni ohjasi kirjoittamaan

Viime vuoden loppupuolella Lindholm-Kärki näki myös erittäin merkittävän unen. Se jäi kirkkaasti mieleen. Hän oli ollut väsynyt pitkin syksyä ja käynyt oireiden takia myös lääkärissä. Syytä vaivoihin ei ollut löytynyt.

Sitten hän näki unen, jossa oli valkotakkinen lääkäri. Tohtori ojensi päiväkirjan ja sanoi, että tähän pitää kirjoittaa joka päivä. ”Kirjoita tarinoita, tarinat parantavat sinut”, kuului resepti.

Lindholm-Kärki otti unilääkärin ohjeen tietenkin tosissaan ja noudatti kiltisti määräystä. Fyysiset oireet hävisivät kokonaan. Rohto tepsi.

Kirjoittamisen kutsu on toistunut unissa. Lindholm-Kärki näki parikymppisenä usein painajaista, jossa häntä ajoi takaa joku hirveä olento. Lopulta hän päätti, että seuraavalla kerralla hän kääntyy katsomaan, kuka ahdistelija on.

Unessa hän rohkaistuikin niin paljon, että otti asfalttilekan käteensä ja kääntyi humauttamaan takaa-ajajaa päähän.

– Leka muuttui sulkakynäksi, jolla kirjoitin ilmaan. Samalla kuulin äänen, joka sanoi: ’Kynä on aseesi sisäisiä vihollisia vastaan.’

Sisäiset viholliset ovat Lindholm-Kärjelle samoja kuin muillekin. Niitä pelkoja ja uskomuksia. Minua ei hyväksytä, minut hylätään, kaikki menee kuitenkin pieleen ja epäonnistun. Pelot kutistavat elämää.

Kasvamme Lindholm-Kärjen mukaan melkoisen suoritus- ja pelko keskeisessä maailmassa. Meillä on paljon sitä, millainen ihmisen pitäisi olla, hän sanoo. On vaikea sallia itselleen sitä, mitä aidosti haluaa.

Kirjoittamisen kynnys oli jonkinlainen peikko. Osaisiko hän kirjoittaa? Kyllä vain. Lindholm-Kärki on julkaissut jo kolme unia käsittelevää kirjaa. Neljäs on kirjoitettu yhdessä uniohjaaja Kirsi Virkkusen kanssa. Naisilta ilmestyy myös uusi kirja ensi syksynä.

Yhden kirjan nimi on Uni tuntee sinut. Se on lause Helena Anhavan runosta: ”Turha hämätä. Uni tuntee sinut.” Runot ovat inspiraation ja luovuuden lähteitä siinä missä unetkin. Anhava on Lindholm-Kärjen lempirunoilija. Toinen rakas on Uuno Kailas.

Kun nuori Anne oli opiskeluaikana Hesperian psykiatrisessa sairaalassa töissä, hän sai eräältä vanhalta miespotilaalta läksiäislahjaksi vihkon, johon oli kirjoitettu Kailaan runo Paljain jaloin. Siinä oli tärkeä viesti. Vaikka elämässä olisi vaikeita vaiheita, yhteys sisimpään toisi rauhan. ”Silloinkin, kun tuska syvin viiltää, virkan: Näin on hyvin”, kirjoittaa Kailas.

– Minulla on tuo vihko yhä tallessa. Runo alkaa myös hienosti: ’Niin mä kerran tieni aloin, niin mä kuljen paljain jaloin’, Lindholm-Kärki muistaa.

Unilla on yhteys kuolemaan

Unta on verrattu myös kuolemaan. Menetämme hallinnan tunteen joka yö. On vain suostuttava päästämään irti.

Lindholm-Kärki sanoo jättävänsä auki sen, mitä kuoleman jälkeen on. Hän on pikemminkin kyselijä.

– Jos jotain on, se selviää sitten aikanaan. Sellaisiin oppirakennelmiin sieluni ei kuitenkaan taivu, että olisi olemassa joku, joka erottelee tai tuomitsee. Jos jotain on tämän elämän jälkeen, niin se on sitten kaikille.

Jotkut näkevät myös unia kuolleista. Usein ne ovat lohdullisia.

– Tiedän, että joillakin on yhteys niihin, jotka ovat siirtyneet rajan toiselle puolelle. Onko tuo yhteys vain omissa mielikuvissa ja tunnemaailmassa? Mielestäni sitä ei tarvitse purkaa.

Lindholm-Kärki sanoo ”kallistuvansa pikkuisen enemmän” siihen suuntaan, että on olemassa enemmän kuin tämä elämä. Mutta hän tulee mainiosti toimeen myös sen kanssa ettei ole.

Hänellä itsellään on vahva intuitiivinen yhteys eläimiin kuten isälläkin oli. Isä oli kuulemma varsinainen ”eläinkuiskaaja”, jonka edessä koirat lakosivat maahan ja jota villieläimet lähestyivät.

– Toisella taas voi olla vahva yhteys Jumalaan. Se on hienoa ja arvostettavaa. Kun on yhteyden tilassa, on aina jollain tavalla mysteerin äärellä. Koen itse olevani sekä meri että sen yksi aalto.

Mistä Anne Lindholm-Kärki kirjoitti päiväkirjaansa tänä aamuna? Hän pohdiskeli shamaaneja ja tietäjiä alkuperäiskulttuureissa. Sitten hän sai hienon oivalluksen.

– Shamaani-tietoisuus asuukin meissä kaikissa! Tulin niin iloiseksi, kun ajattelin, ettei ole olemassa vain tietäjiä, vaan tietoisuus, jota voin tutkia ja vahvistaa ja johon voin olla yhteydessä.

Tietäjä-tietoisuus on yhteys sisäiseen maailmaan, ja siihen pääsee käsiksi juuri unien kautta.

– Ja se jää meille viimeiseksi, kun kaikki muut aistit rapistuvat. Yhteys sisäisyyteen on kaiken perusta.

Anne Lindholm-Kärki, 61

Perheeseen kuuluu puoliso, aikuinen lapsi ja kaksi ”karvalasta”. Ilonan lisäksi perhe omistaa vanhan hevosen, joka saa elellä niin kauan kuin voimia riittää.

UNELMOIN, että uskallamme ihmiskuntana tehdä ne muutokset, jotka ovat kiireellisiä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

PELKÄÄN, ettemme suostu tähän muutokseen, koska näemme vain sen, mistä pitää luopua emmekä sitä, mitä voimme saada.

IHMETTELEN luonnon mykistävää voimaa ja kauneutta.

ILOITSEN läheisistä, hiljaisuudesta ja kiireettömistä kävelyretkistä meren rannalla.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2019.

Julkaistu: 27.5.2019