Voi hyvin

Unet toivat ratkaisun



Unet toivat ratkaisun

Kirjailija Milja Kaunisto ajautui umpikujaan elämässään, kääntyi alitajuntansa puoleen ja sai vastauksen.
Teksti Katariina Romppainen
Kuvat Ari Ijäs

Kirjailija Milja Kaunisto alkoi nähdä outoja unia tämän vuosikymmenen alussa. Kesti kuitenkin hetken, ennen kuin hän ymmärsi, mihin suuntaan unet halusivat häntä ohjata. Epäusko oli suuri. Vaikka hän oli oppinut luottamaan alitajuntaansa, unien viesteissä ei ollut hänen mielestään mitään järkeä.

Milja oli tuolloin 35-vuotias laulaja-lauluntekijä ja asui jo Lounais-Ranskassa, pienessä keskiaikaisessa Villecomtalin kylässä. Hän oli muuttanut kylään perheensä kanssa joitakin vuosia aiemmin Pariisista.

Alle parikymmenvuotiaasta lähtien ammattimuusikkona toiminut Milja opetti kyläläisille pianonsoittoa, mutta mieli ei tehnyt enää estradeille.

Koko musiikkiala kävi läpi rajua murrosvaihetta, ja viime vuosien uraan liittyvät takaiskut olivat vieneet Miljalta innostuksen alaan.

– Elämässä oli monta asiaa hyvin, ihana koti maalla, toimiva parisuhde ja pieni vauva, mutta musiikkialan muutosta en kestänyt. Olin saanut siitä työstä burnoutin. Tiesin, että oli keksittävä jotain uutta henkeni pitimiksi.

Alitajunta auttaa

Milja kääntyi alitajuntansa puoleen ja kirjoitti tilanteensa paperille. Viimeiseksi hän kirjoitti isoilla kirjaimilla: ratkaisu.

Alitajunta oli saanut tehtävän ratkaista ongelma. Vastaus tuli unien muodossa, vaikka Milja ei sitä heti ymmärtänytkään. Milja puhuu alitajunnasta mutta lisää, ettei nimityksellä ole väliä.

Yhtä hyvin sitä voisi kutsua intuitioksi tai tietoisuudeksi. Ehkä jopa jumalaksi tai korkeimmaksi energiaksi.

Hän sanoo, että yliluonnollinen on itse asiassa täysin luonnollista. Kaikki me koostumme samoista atomeista, ja ajatus vaikuttaa atomitasolla.

– Tämä on kvanttifysiikassa tieteellisesti todistettu.

Tärkeintä on Miljan mukaan kuunnella ”sen” viestejä. Ne vievät lähes aina oikeaan. Veivätkö kummat unetkin?

– Kyllä, hän vastaa varmasti ja jatkaa: kun katson taaksepäin elämääni ja työuraani, näen, kuinka hienosti sisäinen ohjaus on toiminut minulla jo nuoresta lähtien.

Milja tunsi esimerkiksi kolmetoistavuotiaana astuessaan ensimmäistä kertaa Ranskan kamaralle, että oli tullut kotiin.

Torjuin jyrkästi ajatuksen, että ryhtyisin kirjoittamaan. Minähän olin muusikko, Milja kertoo.

Hän oli heti kotona niin kielessä kuin koko kulttuurissa. Siitä muutaman vuoden kuluttua Milja kävi lukiota ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa ja asui sisarensa Vernan kanssa perheen maatalossa Loiren laaksossa.

– Elimme muutamalla frangilla päivässä vanhassa suuressa talossa, josta lämmitimme vain kahta huonetta itse hakkaamillamme haloilla. Olihan se aikamoista nuorelle mimmille, mutta silti tiesin varmuudella olevani oikeassa paikassa.

Talo kuului Miljan vanhemmille, laulaja, yrittäjä Pasi Kaunistolle ja kuvataiteilija Irmeli Kaunistolle.

– Kun he kävivät ensimmäistä kertaa Ranskassa, he innostuivat saman tien ja ostivat maatalon, koska heistä vaan tuntui siltä, Milja naurahtaa.

Erityisesti taiteilijaäiti on aina kuunnellut alitajuntansa ääntä.

Perhe vietti Ranskassa kesät ja joskus joulutkin. Kun tyttäret päättivät muuttaa taloon pysyvästi, vanhemmat tukivat ratkaisua.

– Haastellisempi juttu oli päästä sisäoppilaitokseen. Väitin hakemuksessa osaavani ranskaa täydellisesti. En osannut, mutta kolmessa kuukaudessa opin, Milja muistelee.

Paluu Suomeen

Yhdeksäntoistavuotiaana Milja palasi keikkamuusikoksi Suomeen. Hän ehti avioitua amerikkalaisen miehen kanssa ja elää kotirouvana Yhdysvalloissa, ennen kuin Ranska alkoi taas vetää puoleensa. Vuosituhat oli vaihtunut. Milja oli eronnut, palannut muusikoksi Suomeen ja rakastunut bändinsä basistiin, ystäväänsä Petteri Parviaiseen.

– Keksimme Petterin kanssa lähteä katusoittajiksi Pariisiin. Ranska oli ollut myös hänen pitkäaikainen haaveensa.

Nuoripari päätyi metroasemille soittamaan. Vuokrarahoja he keräsivät myöhemmin ravintolamuusikkoina. Soittaa piti iltakymmenestä aamuviiteen. Elantoa tuli, mutta suurkaupunki ja rankka päivärytmi kuluttivat henkisesti.

Esikoisen synnyttyä he muuttivat maalle, Villecomtaliin. Muusikonura ei houkutellut enää Miljaa, oli keksittävä jotakin uutta.

Silloin tulivat unet

Milja kysyi ja alitajunta vastasi, outoina unina. Mikä unissa oli niin erikoista?

– Kaikki. Ne olivat kokonaisia tarinoita, joissa oli viimeistä lausetta myöten selvä draamankaari. Näin elokuvallisia toimintaunia, joista herättyäni minulla oli ihmeellisen hyvä olo. En vain ymmärtänyt, miten unet liittyivät minuun ja elämääni.

Lopulta Milja päätteli, että unet neuvoivat häntä säveltämään musikaaleja. Yksi uni kertoi keskiajasta.

Milja pyysi ystäväänsä, sittemmin kirjailijana ansioitunutta Emmi Itärantaa tekemään keskiaikaan sijoittuvan musikaalin käsikirjoituksen, mutta tämä ehdottikin, että Milja kirjoittaisi sen itse.

– Torjuin idean jyrkästi. Olin muusikko, en kirjailija.

Eräänä iltana Milja kohtasi pariisilaisella jazzklubilla amerikkalaisen historioitsijan. Tämä kysyi, tiesikö Milja, että Sorbonnen yliopistossa oli toiminut keskiajalla suomalainen rehtori. Milja ei tiennyt.

– Seuraavana yönä näin taas elokuvallisen unen. Kun heräsin siitä keskellä yötä, pyysin mieheltäni kynää ja paperia. Kirjoitin ja kirjoitin niin, että sain lopulta unen kokonaisuudessaan ylös.

Milja Kaunisto on 42-vuotias kirjailija ja muusikko. Hän asuu Lounais-Ranskassa, Villecomtalin kylässä Aveyronin läänissä. Perheeseen kuuluu aviopuoliso ja kaksi tytärtä.

Taiteen vaikutuksesta

  • ”Uskon, että nuorena koetut taide-elämykset muokkaavat ajatusmaailmaa ja elämän suuntaa. Niistä tulee osa omaa persoonaa ja minuutta. Olet sitä mitä luet ja kuuntelet.”
  • Yhteisöllisyydestä ”Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, eikä meillä ole kuin tämä maailma. Yhteisöllisyys on ihmisen vahvaa perimää.”
  • Ajatusten voimasta ”Ajatukset ja sanat muovaavat elämäämme. Kannattaa kuunnella, kuinka itselleen puhuu, ja miettiä, millaisia piirteitä elämäänsä haluaa kutsua.”

Uni kertoi suomalaisesta piispanpojasta, joka saapuu Pariisiin opiskelemaan ja ylenee yliopiston rehtoriksi. Hän ajautuu häväistysjuttuun ja menettää asemansa. Noitarovioitakin unessa näkyi.

Kun Milja aamulla luki muistiinpanojaan, hän tajusi lukevansa täydellistä synopsista. Ei elokuvan eikä musikaalin vaan romaanin.

Mietin, olenko tullut hulluksi. Että nyt se, alitajunta tai mikä liekään, lähetti minulle romaanin. Mutta ei minulla ollut sille käyttöä, enhän ollut kirjailija. En ollut ikinä edes opiskellut kirjoittamista.

Vaikka ajatus historiallisen romaanin kirjoittamisesta kauhistutti, vähitellen Milja alkoi lämmetä tuumalle. Olihan hän itse ollut aivan nuoresta tytöstä lähtien historiallisten romaanien suurkuluttaja. Hän oli myös haaveillut historian opiskelusta.

Nyt hän asui ranskalaisessa keskiaikaisessa kylässä ja tunsi historioitsijan. Sitä paitsi hän oli itse aina tuntenut elävänsä kuin romaanin päähenkilönä. Ranskassa tunne oli ollut vahva, ensin perheen 1700-luvulla rakennetussa maatalossa, sitten Villecomtalin keskiaikaisessa kylässä. Ehkä hän voisi kokeilla, edes vähän, kirjoittamista?

Milja ryhtyi kirjoittamaan ja yllättäen se sujui. Kirjasta tuli Synnintekijä, Miljan esikoisromaani, jonka Gummerus julkaisi 2013. Romaani kertoo 1400-luvulla eläneestä Olavi Maununpojasta ja hänen tiestään Sorbonnen yliopiston ainoaksi suomalaiseksi rehtoriksi.

Toimintauni toi tarinan

Täysin Miljan näkemän unen antaman tiedon varassa kirja ei toki syntynyt, vaan se vaati laajaa taustatutkimusta ja syvempää perehtymistä aiheeseen. Mutta tarina, päähenkilö ja koko draamankaari oli annettu Miljalle unessa.

– Loppu on siinä mielessä omaa kirjailijahistoriaani, että käsikirjoitus meni heti kustantajalla läpi, hän kertoo.

Piispanpojan tarinassa oli vielä aineksia kahteen seuraavaan osaan. Syntyi trilogia, kun romaanit Kalmantanssi ja Piispansormus ilmestyivät vuoden välein.

Olavi Maununpojan tarinan valmistuttua Milja ei juuri ehtinyt tuskailla seuraavaa aihetta, kun hän näki jälleen värikkään ja elokuvamaisen toimintaunen.

Tapahtumapaikkana oli Pariisi ja Concorde-aukio. Aatelinen nainen rukoilee pyöveliltä, että tämä palauttaisi hänen miehensä pään. Mies on juuri mestattu Ranskan vallankumouksen kuohuissa ja ruumis viskattu joukkohautaan. Nainen ei tiedä, mistä etsiä rakkaimpaansa, jotta voisi haudata hänet kunniallisesti.

Pyöveli kuuntelee ja lupaa auttaa naista. Tarina etenee vauhdikkaasti, käänteitä riittää ja lopussa nainen ja pyöveli työskentelevät samassa porttolassa.

– Uskomatonta, mutta unessa tuli seuraava kirjasarjani, Milja kertoo.

Uni antoi sysäyksen Purppuragiljotiini-trilogian romaaneille Luxus, Corpus ja Status. Milja kertoo, että markiisi de Sade liittyi tarinaan mukaan toisen unen kautta.

Sattumaa tai ei, mutta perheen talo, jossa Milja nuorena asui sisarensa kanssa, oli rakennettu juuri Ranskan vallankumouksen aikoihin. Siinä oli ampuma-aukotkin.

– Olin talon inspiroimana kirjoittanut jo yläkoulussa Ranskan vallankumouksesta kertovia aineita.

Romaanihenkilön elämää

Kun trilogian viimeinen osa, Status, oli lähes valmis, Milja näki karnevalistisen unen art deco -ajan Pariisista. Siinä oli markkinat, ilveilijöitä, kaupustelijoita ja tanssijattaria. Sen pohjalta hän kirjoitti äänikirjasarjan Elysée Montmartre, joka julkaistaan syksyn aikana Storytel-palvelussa.

Unen taustalla soi kappale, Vanha karuselli, joka tulee Miljan uuteen levyyn. Vaikka kirjailijan työ on etusijalla, hän tekee edelleen musiikkia ja esiintyy.

Kaksi romaanitrilogiaa ja äänikirjasarja ovat syntyneet seitsemässä vuodessa. Ahkerointi on tuottanut tulosta. Milja kuuluu historiallisen proosan kirjoittajien kotimaiseen kärkeen, hänen kirjoistaan otetaan useita painoksia ja käännösoikeudet on myyty Puolaan.

Kirjailija tuntee yhä elävänsä romaanihenkilön elämää, jossa kaikki lopulta liittyy kaikkeen. Hän miettii, että Amerikan-vuosillakin oli tarkoituksensa. Kokemukset karttuivat, ja hän oppi täydellisen englanninkielen taidon, mistä oli hyötyä hänen käydessään luennoimassa Lontoossa tulevasta kirjastaan.

Sen aihetta hän ei saanut untenmailla, vaan se tuli kirjaimellisesti vastaan Villecomtalissa pari vuotta sitten. Naapurustossa asuva brittiläinen kirjallisuuden ja seksuaalihistorian professori David Bennett innostui kuultuaan Miljan kirjoittavan markiisi de Sadesta. Markiisi kuului Bennettin erityisalaan.

Professori tarjosi tietämystään kirjailijan avuksi. Yhteiset keskustelut avasivat Miljalle lisää seksuaalisuuden historiaa, josta hän on aina ollut kiinnostunut.

– Seuraavassa kirjassani pääosassa ei ole romanttinen rakkaus, vaan se käsittelee oman itsen rakastamista ja rakastelua. Siitä kerroin Lontoossa masturbaatioseminaarissa, minne Sigmund Freud -instituutti oli minut kutsunut. Aihe kiinnostaa brittejä kovasti

Ehkä kirjoitan viimeiseksi omasta elämästäni. Tuntuu kuin olisin jonkin romaanin henkilö, niin värikkäitä vaiheeni ovat olleet, Milja sanoo puoliksi leikillään.

Yhteys alitajuntaan juoksemalla

Vuoden verran Milja on juossut joka aamu kuuden kilometrin lenkin. Se on hyvää vastapainoa tiivistahtiselle luovalle työlle.

– Liikunta vahvistaa myös yhteyttä alitajuntaan. Juoksulenkin jälkeen olen tilassa, jossa mieleeni alkaa tupsahdella ideoita ja ratkaisuja. Olen oppinut nopeasti havaitsemaan punaisen langan.

Milja sanoo tuntevansa, että vastoinkäymisistä huolimatta tai ehkä juuri niiden kautta, koko hänen elämänsä on ollut yhden ja saman punaisen langan seuraamista.

– Kaikki se, mistä nuorena haaveilin, on toteutunut ja johdattanut seuraavaan. Haaveilin lapsena keskiaikaisen maalaiskylän yhteisöllisestä elämästä, sellaisesta, jossa tehdään asioita yhdessä, syödään kadulla, lauletaan ja soitetaan. Sellaista elämäni on nyt.

Milja nauraa, että ehkä hän kirjoittaa sitten joskus todella vanhana viimeiseksi suuren paljastusromaanin kirjailija Kauniston uskomattomasta elämästä.

Kirjailijan unimaailmassa on viime aikoina ollut taas vipinää. Hän kertoo nähneensä vastikään unen, jossa hän synnytti suuren, hedelmää kantavan sitruunapuun. Nähtäväksi jää, millaista satoa Milja puunoksilta korjaa.

Julkaistu: 29.1.2019