Tiesitkö tätä kuivista silmistä?

Tiesitkö tätä kuivista silmistä?
Punoittavat, vetistävät ja roskaisen tuntuiset silmät? Saatat kuulua niihin 40 prosenttiin suomalaisista, joita kuivat silmät vaivaat jossakin vaiheessa elämää.
Julkaistu 24.2.2016

1. Silmien kuivuus yleistyy iän myötä

Kuivat silmät ovat enemmän naisten kuin miesten ongelma, ja arvellaan, että hormonaalisilla tekijöillä on vaikutusta asiaan. Silmien kuivuus yleistyy ikävuosien myötä. Moni kärsii kuivista silmistä etenkin talvikaudella, jolloin oleskellaan paljon kuivissa ja lämmitetyissä sisätiloissa.

Tilapäistä silmien kuivumista voivat aiheuttaa muun muassa koneellinen ilmastointi, auton sisätiloissa puhaltava lämmitys sekä lentokoneen kuiva sisäilma.

2. Menikö silmään roska?

Roskan tunne silmässä on tyypillinen kuivasilmäisyyteen liittyvä oire. Moni kuvailee tilannetta kertomalla lisäksi, että silmät tuntuvat tikkuiselta. Myös silmien punoitus, väsyminen ja valonarkuus ovat kuivien silmien oireilua.

Erikoista mutta totta: kuivat silmät vetistävät tavanomaista herkemmin. Silmien kuivumisesta johtuva oireilu on yleensä aamulla hankalampaa kuin illalla.

3. Säilöntäaineettomat tipat ovat parasta itsehoitoa

Kuivien silmien hoitoon voi käyttää apteekista saatavia silmätippoja. Silmälääkärit suosittelevat säilöntäaineettomia silmätippoja. Ne ovat hinnaltaan hieman kalliimpia, mutta suojaavat herkkiä silmiä tarpeettomilta kemikaalialtistuksilta.

Paksummat, geelimäiset tipat vaikuttavat pitkäaikaisesti, mutta sumentavat hetkeksi näköä tippoja laitettaessa. Ohuemmat, juoksevammat tipat eivät vaikuta näköön, mutta niiden kosteuttava teho on lyhytaikaisempi. Osa tarvitsee silmätippoja vain talvikaudella, osa ympärivuotiseen käyttöön.

4. Näytä pitkään oireilleita silmiä silmälääkärille

Jos apteekista saatavat itsehoitovalmisteet eivät melko nopeasti lievitä oireilua tai kuivien silmien oireilu on hankalaa, käänny silmälääkärin puoleen. Silmälääkäri varmistaa, että oireilun aiheuttaa kuivasilmäisyys eikä jokin silmien sairaus. Esimerkiksi kuivasilmäisyys ja allergia voivat aiheuttaa samanaikaisesti silmien oireilua, mutta molempiin tarvitaan omanlaisensa hoito.

Muun muassa verenpaine- ja aknelääkitys sekä muutamat sairaudet voivat aiheuttaa silmien kuivumista. Joissakin harvinaisissa tapauksissa silmien kuivuminen voi olla niin vaikeaa, että vaarana on sarveiskalvon ja näön vaurioituminen. Vaikeaa kuivasilmäisyyttä voidaan hoitaa muun muassa kortisoli- ja solunsalpaajalääkityksellä.

Asiantuntijana silmätautien ylilääkäri, silmäkirurgi Tiina Leivo Terveystalosta.

1 kommentti