Sukupuolitauti tippuri myllää nyt Suomessa useammin kuin koskaan ennen 2000-luvulla. Tippuritapauksia oli vuonna 2012 ennätysmäärä tällä vuosituhannella – jo toista vuotta peräkanaa.
Yli puolet tartunnoista on peräisin Thaimaasta. Tavallisinta tippuri on nuorilla aikuisilla.
Tiedot ovat peräisin Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautiraportista. Raportin mukaan tippuritartuntoja todettiin vuonna 2012 Suomessa kaikkiaan 312. Aiemmin tällä vuosituhannella määrä on vaihdellut 189:n ja 288:n välillä.
Joka kolmas miesten välisestä seksistä
Viime vuonna tippuritapauksista valtaosa (71%) todettiin miehillä.
Eniten tartuntoja oli miehillä 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä ja naisilla 20–24-vuotiaiden ikäryhmässä.
Joka kolmas miesten tippuritartunta oli saatu miesten välisestä seksistä. Kaikissa tapauksissa tartuntatapaa ei ollut ilmoitettu, mutta 72 prosentista on saatu tietoa.
Eniten tippuria on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella sekä Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirien alueella, kertoo raportti.
Kondomi suojaa
Tippuri voi tarttua yhdynnässä, suuseksissä ja anaaliseksissä. Lisäksi on mahdollista, että synnytyksessä vauva saa tartunnan äidin synnytyskanavasta.
Tippurilta voi suojautua käyttämällä kondomia.
Oikein hoidettuna tippurista paranee. Ainakin Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa on kuitenkin varoitettu antibiooteille vastustuskykyisen tippurin leviämisestä.
Myös tippurin jälkiseuraukset voivat olla ikäviä, vaikka taudista paranisikin. Naisilla sisäsynnytintulehdus ja/tai munatorvitulehdukset voivat johtaa lapsettomuuteen. Miehillä vakavimpina ongelmina voi esiintyä lisäkivestulehdusta ja eturauhasen tulehdusta.
Ruotsissa varoitetaan: antibiootti ei tehoa
Sama ilmiö rullaa Ruotsissa. Tippuri leviää naapurissa aiempaa nopeammin, ja siitä on tullut vaikeahoitoisempi kuin ennen. Näin varoittavat viranomaiset Ruotsissa.
Vuonna 2012 tippuriin sairastui Ruotsissa 1 098 ihmistä, mikä on korkein luku sitten vuoden 1989. Samalla ovat lisääntyneet tapaukset, joissa tippuria ei saadakaan hoidettua suositellulla antibiootilla. Toisin sanoen yhä useammin tippuribakteerit ovat vastustuskykyisiä tietyille antibiooteille.
Tiedot ovat peräisin Ruotsin tartuntatautivirastosta (Smittskyddsinstitutet).
Myös Isossa-Britanniassa on uutisoitu siitä, että tippurin hoitoon käytetyt antibiootit eivät enää aina tehoa, uutisoi BBC.
Suomessa THL:n tuore raportti kertoo, että vuonna 2010 Suomessa 57 prosenttia tippuritapauksista oli vastustuskykyisiä siprofloksasiini-antibiootille. Raportissa todetaan, ettei fluorokinoloneja enää tule käyttää tippurin hoidossa.
Oireileva tai oireeton – hoito ilmainen
Suomessa tippurin tutkimus ja hoito ovat ilmaisia kunnallisissa hoitopaikoissa. Tippuri hoidetaan lihakseen annettavalla keftraiksoni-antibiootilla, linjataan Käypä hoito -suosituksessa.
On yleistä, että tippurin oireita tulee jo muutaman päivän kuluttua seksikontaktin jälkeen. Toisaalta tartunta voi olla sekä naisilla että miehillä oireeton. THL:n mukaan noin puolet naisista on oireettomia.
Terve.fi:n artikkelissa listataan tippurin tyypillisimmät oireet:
- kirvely virtsatessa
- märkäinen erite virtsaputkesta
- naisilla vuoto emättimestä
- epämääräistä kutinaa kirvelyä ja vuotoa, joka tulee anaaliseksistä saadun tippurin aiheuttamasta peräsuolen tulehduksesta
- suun tai nielun kipua, kirvelyä ja punoittelua, joka voi tulla oraaliseksin aiheuttamasta nielutulehduksesta
- tippuri voi aiheuttaa myös silmätulehduksen (katso kuva)
Lähteet: THL: Tartuntataudit Suomessa 2012, THL: Tippuri, Smittskyddsinstitutet, Väestöliitto, Käypä hoito –suositus/sukupuolitaudit