Hyvinvointi

Tämä häiritsee 50-vuotiaan unta

Viisikymppisenä alkaa naisen vaikeaunisin aika. Hikoilu haittaa syvää unta

Teksti Laura Savolainen
17.7.2019

Viisikymppisenä alkaa naisen vaikeaunisin aika. Vaihdevuodet valvottavat. Yli puolet 55–64-vuotiaista naisista kärsii unettomuudesta joskus, 18 prosenttia usein.

Vaihdevuosina naisten munasarjat lakkaavat toimimasta. Elimistön estrogeenitaso romahtaa, ja nukkuminen vaikeutuu suurimmalla osalla.

Yölliset hikoilukohtaukset häiritsevät syvää unta. Se uhkaa jäädä pinnalliseksi. Kevyt uni ei ravitse aivoja. Siksi päivällä väsyttää.

Unen laatu voi olla vaihdevuosissa normaalia huonompi, vaikkei kuumia aaltoja tulisikaan. Vaihdevuodet laskevat myös mieli alaa.

Vaihdevuodet kestävät keskimäärin kymmenen vuotta, mutta joillakin naisilla ne voivat venyä 15 vuoteen.

– Osa saa kuumia aaltoja vielä seitsemänkymppisenäkin, naistentautien erikoislääkäri ja unilääketieteen erikoisasiantuntija Päivi Polo kertoo.

Kyse ei siis ole mistään ohikiitävästä hetkestä. Oireilun aikana pitäisi jaksaa myös käydä töissä ja hoitaa muita velvollisuuksia.

Moni viisikymppinen nainen huolehtii esimerkiksi ikääntyvistä vanhemmistaan.

– Naisen elämä voi olla vaativaa keski-iässä ja sen jälkeenkin. Univajetta syntyy helposti, Polo sanoo.

Ensisijainen unilääke vaihdevuosia oireileville naisille on hormonikorvaushoito. Unenlaatu yleensä paranee, kun yölliset hikoilukohtaukset helpottuvat. Esimerkiksi rintasyöpäpotilaille hormonikorvaushoito ei kuitenkaan sovi.

– Gynekologilta kannattaa varata normaalia pidempi vastaanottoaika, kun ratkotaan unipulmia, Polo vinkkaa.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi