Ensimmäisenä syövän täsmälääkkeenä voidaan pitää hormonipositiivisen rintasyövän hoidossa käytettävää tamoksifeenia. Se on ollut käytössä jo 1960-luvulta lähtien.
Hormonipositiivista rintasyöpää sairastavan syöpäsoluissa on niin sanottuja hormonireseptoreja eli -vastaanottimia. Elimistössä oleva estrogeeni sitoutuu niihin ja aktivoi signaaliketjun, mikä lisää syöpäsolujen jakaantumista. Tamoksifeeni estää estrogeenin sitoutumista syöpäsolun hormonireseptoreihin, sillä se kilpailee samoista sitoutumiskohdista. Toisin sanoen tamoksifeeni toimii rintasyöpäkudoksessa estrogeenin vastavaikuttajana.
– Tamoksifeeni istuu estrogeenireseptoriin kuin avain lukkoon. Se sopii kaikenikäisten naisten hoitoon. Vanhemmilla naisilla estrogeeni tulee lähinnä rasvakudoksesta, ja heille on myös omat täsmälääkkeensä, aromataasinestäjät. Ne tulivat markkinoille 90-luvulla ja pudottavat estrogeenitason mittaamattomaksi, kertoo syöpätautien dosentti Vesa Kataja, joka työskentelee johtajaylilääkärinä Keski-Suomen keskussairaalassa.
Hormonihoidosta on hormonipositiivista rintasyöpää sairastaville merkittävää hyötyä, sillä se vähentää uusimisriskiä ja hidastaa levinneen taudin etenemistä. Hoitoon liittyy kuitenkin omat haittansa. Tavallisimpia ovat vaihdevuosioireet. Ne voivat olla rajujakin, mutta oireita voidaan usein helpottaa. Tämä on tärkeää, koska hormonihoito kestää vuosia.
Tunnetuin syövän täsmälääkkeistä on HER2-positiivisen rintasyövän hoidon mullistanut trastutsumabi. HER2 on syöpäsolun pinnalla sijaitseva proteiini, ja noin 20 prosentilla rintasyöpäpotilaista on HER2-geenin monistuma. Tällöin puhutaan HER2-positiivisesta syövästä.
Trastutsumabi on vasta-aine. Se sitoutuu HER2-reseptoreihin, jotka kiihdyttävät syöpäsolujen jakautumista. Trastutsumabi estää niiden toiminnan, jolloin kasvu hidastuu ja aiheuttaa solukuoleman.
– Trastutsumabi pienentää HER2-positiivisen rintasyövän uusimisriskiä selkeästi. Aiemmin tätä rintasyövän alatyyppiä pidettiin hyvin huonoennusteisena ja nopeasti etenevänä tautina, Vesa Kataja sanoo.
Trastutsumabi otettiin käyttöön vuonna 2005 ja sitä annetaan tiputuksessa. Nyt lääkkeen patentti on jo poistumassa. Kohta samalla valmistusmenetelmällä voidaan tehdä huomattavasti halvempaa biosimilaaria eli biologisesti samankaltaista lääkeainetta. Biosimilaari ei siis ole identtinen alkuperäisen valmisteen kanssa, mutta hoitovaste ja lääkkeen turvallisuus ovat osoitetusti samanlaisia. Potilaan kannalta biosimilaariin siirtymisellä ei ole merkitystä, mutta sairaaloille kyseessä on iso taloudellinen säästö.
Lue Merjan tarina: "Biologinen lääke pelasti"
Markkinoille on tulossa myös lymfoomapotilaiden ennustetta suuresti parantaneen rituksimabin biosimilaari. Myös rituksimabi on vasta-aine, joka tunnistaa lymfoomasolujen pinnalla olevan B-solulymfoomille tyypillisen CD20-antigeenin. Rituksimabi kiinnittyy antigeenin välityksellä solun pintaan ja tuhoaa lopulta solun.
– Monet täsmälääkkeet ovat jo vanhoja lääkkeitä. Uusia lääkkeitä tulee jatkuvalla syötöllä, mutta kaikki niin sanotut täsmälääkkeet eivät ole hoidolliselta arvoltaan samanlaisia. Ne eivät toimi yhtä tarkasti eivätkä ole teholtaan yhtä hyviä. Niistä olisi parempi puhua pelkästään biologisina lääkkeinä.
Myös trastutsumabi ja rituksimabi ovat biologisia syöpälääkkeitä, tarkemmin sanottuna monoklonaalisia vasta-aineita eli niin sanottuja mabeja. Ne toimivat hyvin tarkasti ja sopivat siksi vain sellaisille potilaille, joiden syövässä on lääkkeen vaikutukselle välttämätön ominaisuus.
Nämä lääkkeet aiheuttavat yleensä vain vähäisiä haittavaikutuksia. Mahdollisia haittoja ovat yliherkkyys lääkeaineelle, lämmön nousu, vilunväristykset ja iho-oireet. Usein haittoja on ainoastaan hoidon alussa.
– Biologisten lääkkeiden aiheuttamat vakavat haitat ovat harvinaisia, mutta joskus hoito joudutaan keskeyttämään niiden vuoksi. Esimerkiksi ”mabeihin” saattaa liittyä voimakas keuhkotulehdus, johon potilas voi jopa menehtyä, Vesa Kataja kertoo.
Käytössä on ”mabien” lisäksi iso leegio uudempia biologisia lääkkeitä. Niitä käytetään esimerkiksi munuais-, keuhko- ja suolistosyövissä. Osa niistä toimii vain tietyntyyppisissä kasvaimissa, joissa on mutaatio. Siksi kaikki näitä syöpiä sairastavat eivät hyödy lääkkeistä.
– Nämä lääkkeet ovat tehottomia muille kuin niille, joiden kasvaimessa on mutaatio. Pahimmillaan niiden käytöstä voi olla jopa haittaa.
Biologisia lääkkeitä annetaan monesti solunsalpaajien kanssa, koska yhdistelmähoito on usein tehokkaampaa. Tällöin potilas kärsii molempien lääkkeiden haitoista. Solunsalpaajat vaikuttavat myös terveisiin soluihin, ja niiden tyypillisiä haittavaikutuksia ovat esimerkiksi veriarvojen muutokset sekä suoliston, suun ja nielun limakalvovauriot.
Haitoista huolimatta solunsalpaajia tarvitaan tulevaisuudessakin. Solunsalpaajalääkkeiden kehitys on tosin melkein pysähtynyt, mutta vanhat lääkkeet toimivat hyvin. Myös sädehoidolla on edelleen iso rooli. Siihen on jo pitkään yhdistetty solunsalpaajia hyvin tuloksin, ja tulevaisuudessa sädehoitoon yhdistetään myös biologisia lääkkeitä.
– Markkinamiehet ovat luoneet illuusion, että jokainen uusi hoito olisi entisiä parempi. Tämä ei pidä paikkaansa. Monet yli 50 vuotta käytössä olleet hoitomuodot ovat yhä tehokkaampia kuin osa uusista. Osa uusista lääkkeistä on teholtaan suhteellisen vaatimattomia. Tämän takia niitä poistuu markkinoilta ajan myötä. Uusia lääkkeitä tulee kuitenkin tulvimalla koko ajan. Toki välillä joukkoon mahtuu herkkupalojakin, Vesa Kataja selittää.
Potilaan elämänlaadun – ja jopa henkiin jäämisen – kannalta merkitystä on myös muilla lääkkeillä kuin varsinaisilla syöpälääkkeillä. Valtava edistysaskel ovat olleet esimerkiksi nykyiset pahoinvointilääkkeet, jotka otettiin käyttöön 90-luvun alussa. Ennen syöpäklinikat tunnettiin oksennuksen hajusta, ja solunsalpaajahoidon aiheuttama pahoinvointi saattoi pahimmillaan lopettaa koko hoidon.
– Nykyisin pahoinvointia voidaan hoitaa niin hyvin, että noin 80 prosenttia potilaista ei oksentele lainkaan. Niin ikään valkosolunkasvutekijät ovat tärkeä tukihoito. Niiden avulla elimistö kasvattaa lisää valkosoluja ja kestää raskaat solunsalpaajahoidot paremmin.
Lähteet: www.hus.fi, www.kaikkisyovasta.fi
Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 5/2018.
