Liikuntaohjelman laativat terveydenhuollon tai liikunnan ammattilaiset yksilöllisesti henkilön sairauksien, niiden asteen ja niiden aiheuttamien rajoitusten, potilaan liikuntaa koskevien mieltymysten ja toteuttamismahdollisuuksien ja muiden olosuhteiden perusteella.
Tärkeä tavoite on saada potilaat omaksumaan liikunta pysyvänä elämäntapana.
Harjoittelua tulisi olla kolmesti viikossa ja ohjattuna sen tulisi kestää 6 – 12 viikkoa. Ohjelma voidaan toteuttaa vaikuttavana yksin tai ryhmässä, avo- tai laitoskuntoutuksena.
Liikunnan yhteydessä ilmateitä avaavat ja muut lääkkeet otetaan ohjeiden ja ilmenevien tarpeiden mukaan.
Jokainen harjoittelukerta on syytä aloittaa kevyellä, 5 – 10 minuuttia kestävällä lämmittelyliikunnalla. Liikunnan rasittavuutta lisätään asteittain ja harjoituskerta päätetään vähittäin kevenevästi.
Erityisesti huonokuntoisilla henkilöillä liikuntakuntoutus on hyvä aloittaa lihaskuntoharjoittelulla, koska tauti vähentää lihasten voimaa ja kestävyyttä. Lihaskuntoharjoittelu parantaa myös aerobista kestävyyttä ja lisää siten mahdollisuuksia tehokkaaseen kestävyysharjoitteluun. Kaikkien suurten lihasryhmien voimakestävyyden harjoittaminen on suotavaa.
Lihaskuntoharjoittelun annostelun perusteena käytetään lihaskuntoharjoittelun suosituksia potilaan tilaan mukautettuina. Harjoittelussa pyritään kohtalaisen suureen kuormitustasoon.
Erityisen tärkeää on alaraajojen lihasten harjoittaminen kävelyn ja portaiden nousun parantamiseksi.
Yläraajojen lihasten harjoittaminen parantaa niiden suorituskykyä, mutta tämän harjoittelumuodon muista hyödyistä itse sairauden kannalta ei ole vakuuttavaa näyttöä puolesta eikä vastaan.
Kestävyys- eli aerobinen harjoittelu toteutetaan terveysliikunnan suosituksen mukaan sovitettuna potilaan kuntoon, sairauden asteeseen ja lääkitykseen.
Muun muassa kävely, kuntosaliharjoittelu ja aerobiset voimisteluohjelmat maalla tai vedessä ovat suositeltavia. Myös tai chin ja vastaavien liikuntamuotojen on todettu olevan vaikuttavia.
Liikunnan kuormittavuutta säädellään oireiden ja koetun kuormittavuuden ja vaikeaa sairautta potevilla veren happikyllästeisyyden perusteella.
Tutkimustiedon perusteella ei voida toistaiseksi päätellä, onko rasittava liikunta tehokkaampaa kuin yleensä käytetty kohtalaisen kuormittava liikunta.
Rasittavaa liikuntaa on syytä välttää ainakin pakkasella sekä kuumassa, kuivassa ja runsaasti epäpuhtauksia sisältävässä ilmassa varsinkin jos oireet pahenevat näissä olosuhteissa.
Yhtäjaksoisena tai lyhyinä liikunta-lepo jaksoina (intervalliharjoitteluna) toteutettu liikunta tuottaa yhtä suuret hyödyt. Monet potilaat pitävät enemmän jaksottaisesta liikunnasta, koska se aiheuttaa vähemmän hengenahdistusta ja lihasten väsymistä kuin yhtäjaksoinen liikunta.
Jokaiseen harjoituskertaan on suositeltavaa liittää erityisesti niskan, hartioiden, rintakehän ja alaraajojen liikkuvuutta parantavia harjoitteita (ks. Jäykkyys, kankeus ja notkeus).
Erillisiä hengitysharjoituksia tai sisäänhengityslihasten harjoittamista ei nykyisin pidetä aiheellisina. Poikkeuksia ovat tapaukset, joissa näiden lihasten heikkous on ilmeinen tai joissa muu edellä kuvattu liikuntaharjoittelu ei ole mahdollista.
Kuntoutuksessa käytetyissä liikuntaohjelmissa ei ole raportoitu merkittäviä haittoja.
Liikuntaharjoittelu on kuitenkin vasta-aiheista sairauden pahenemisvaiheiden aikana mm. niihin liittyvän tulehduksen takia. Pahenemisvaiheen jälkeen liikuntaharjoittelu on hyödyllistä ja turvallista.
Hengitystietulehdusten jälkeen ilmatiet ovat tavallista herkemmät ärsyttäville tekijöille. Kylmällä on tärkeää suojata erityisesti kasvot.
Tavanomaisen harjoittelun yhteydessä happilisää pidetään perusteltuna vain henkilöille, jotka käyttävät sitä kotioloissakin. Varautuminen ylimääräisen hapen antamiseen ohjatuissa harjoituksissa on kuitenkin aiheellinen varotoimi.
Lue lisää:
