Voi hyvin

Sinikka Piippo: Jokaisessa puussa elää henki


Kasvitieteilijä Sinikka Piippo koki nuorena opiskelijana jotakin täysin odottamatonta. Luonto alkoi helistä hänen ympärillään, ja hän kuuli selvästi sanat: sinä olet ikuinen. Kokemus muutti hänen elämänsä suunnan ja avasi polun kasvien maagiseen maailmaan.
Kuvat Petri Mulari

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Helsingissä kylpee kevätauringossa. Vihreä puskee esiin joka suunnasta. Tulppaanit ovat koreimmassa kukassaan. Kasvitieteilijä Sinikka Piippo kulkee värikkäät helmat hulmuten kaiken kauneuden keskellä.

Piippo pysähtyy orapihlajan luo ja sanoo, että pieniä pehmeitä lehtiä voisi napsia vaikka suoraan suuhun. Piipon mukaan orapihlaja on itsenäinen kasvi, joka haluaa elää vapaana. Me ihmiset olemme leikanneet siitä suoraviivaisia aitoja. Kesyttäneet sen villin luonnon.

Tämä saksiminen, karsiminen ja ympäristön raaka jyrääminen saavat professori Sinikka Piipon sydämen särkymään. Siksi hän puhuu avoimesti sekä luonnon että luonnonhenkien puolesta. Piipon mukaan esimerkiksi jokaisessa puussa elää henki, olento, joka pitää siitä huolta. Oksilla liikkuu myös keijuja.

Lue myös: Otso Kautto: "Kuljen kohti hyvää."

Voisiko siis tosiaan tämänkin liepeillä liikkua juuri tällä hetkellä vaikkapa ryhmä keijuja? Kysymys hämmentää Piippoa. Hän kokee luonnonhenget yleensä yksin omassa rauhassaan. Hän näkee ne silmät suljettuina tietynlaisina hahmoina. Mieluiten hän kommunikoi esimerkiksi maahisten kanssa telepaattisesti. Luonnonhenget ovat Piipon mukaan ikiaikaisia olentoja, paljon vanhempia kuin me ihmiset.

– Heitä on hyvin erilaisia riippuen siitä, mitä he tekevät. Luonnonhenget pitävät yllä kasvua ja elämää maapallolla. He ovat epäluuloisia ihmisiä kohtaan, ja ihan syystä. Tuhoamme heidän asumuksiaan.

Pikkutyttönä Sinikka Piippo istuskeli mieluiten marjapensaiden alla ja seurusteli mielikuvitusystäviensä kanssa. Hän oli omien sanojensa mukaan "aivan järjettömän" ujo lapsi. Äiti seurasin tyttärensä leikkejä myötätuntoisesti. Myös äidillä oli vahva yhteys luonnonhenkiin.

Lue myös: Kasva rohkeaksi

– Äiti oli nähnyt itse lapsena maahisia. Hänelle oli naureskeltu, kun hän oli kertonut, keitä oli kohdannut metsäpoluilla Karjalassa.

Teini-ikäisenä Piippo innostui tieteestä ja erityisesti eläinten käyttäytymisestä. Hän tutki maapallon kehityshistoriaa ja tunnustautui ateistiksi. Kun hän oli 18-vuotias, kaikki muuttui. Koko maailmankuva meni uusiksi.

Piippo piti välivuotta ennen yliopisto-opintojaan ja kävi joulukoristeita valmistavalla Weisteellä töissä. Hän pyöräili aina aikaisin työpaikalleen. Eräänä aamuna tapahtui jotain todella yllättävää.

– Kaikki, koko luonto, alkoi helistä ympärilläni. Kuulin selvästi sanat: ’sinä olet ikuinen’. Kokemus vaikutti minuun valtavan voimakkaasti.

Piiposta tuli kasvissyöjä eikä ateismista enää ollutkaan maailman selitykseksi. Hän tajusi, ettei voisi katkaista yhtäkään oksaa mistään puusta, koska se oli aivan samanlainen elävä olento kuin hänkin.

– Koin vahvasti kaiken yhteyden, elämän pyhyyden ja kuolemattomuuden. Tuli tunne, että henkinen puoli on olemassa ensisijaisesti ja vasta sitten tulee muu aineellinen. Kaikki on perustaltaan jumalallista.

Seuraavat vuodet Sinikka Piippo kirjoitti ahkerasti henkisistä kokemuksistaan. Hän lähetti tekstejään useille kustantajille, mutta kukaan ei kiinnostunut. Lopulta eräs kustantaja toivoi kirjaa kasveista. Myöhemmin Piippo on kirjoittanut lukuisia laajoja kasvikirjoja, joista on tullut alansa merkittäviä hakuteoksia.

Piippo opiskeli kasvitiedettä, vaikka oli haaveillut eläintieteilijän urasta. Tuohon aikaan eläinten tutkiminen oli aika karua puuhaa. Se oli liian julmaa herkälle, eläinrakkaalle nuorelle. Näkökulma oli mekanistinen ja etäinen. Oltiin kaukana nykysuuntauksesta, jossa eläimet saatetaan jo nähdä tuntevina yksilöinä.

– Tuntui, että kaikki tapettiin ennen kuin ehdittiin mihinkään. Eläinten hyvinvointi ei kiinnostanut juuri ketään.

Siispä Piippo kääntyi kasvien puoleen.

– Olin ollut niin paljon luonnossa. Kasvatimme kotipuutarhassa kaikkea mahdollista ja myimme marjoja. Kasvit olivat äidillekin kaikkein tärkeimpiä maailmassa.

Piippo väitteli lopulta filosofian tohtoriksi ja toimi Helsingin yliopistossa kasvitieteen professorina. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on siis hänelle tuttu niin opiskelujen kuin töiden takia. Hän johti Luonnontieteellisen museon itiökasviosastoa. Piipon erikoisalaa ovat maksasammalet.

Jatkamme matkaa kasvitieteellisessä puutarhassa ja pysähdymme ihanan kirkkaankeltaisen pensaan luo. Piipon kannoilla on hauska kulkea. Hän puhuu jokaisesta kasvista kuin hyvästä ystävästään, silittelee lehtiä ja taputtelee runkoja. Kehuu värejä.

– Tämä on onnenpensas. Se kukkii varhain keväällä ja tuo auringon voimaa ihmisille. Se herättää meidät uuteen alkuun.

Vaikka keväällä kaikki onkin Piipon mukaan kirkasta ja tuoretta, hänen lempivuodenaikansa on syksy. Se resonoi parhaiten oman sielun taajuuden kanssa.

– Syksy on syvän olemisen ja itsetutkiskelun aikaa. Silloin käännytään sisäänpäin. Kevät on kepeää.

Ei siis mikään ihme, että Piipon lempiväri on violetti. Sitä pilkahtelee tänäänkin sinisen takin alta. Violetti on seitsemännen eli kruunuchakran väri. Se liittyy ihmisen henkiseen ulottuvuuteen.

”Kyllä lohikäärmeen huomaa, kun se tulee vastaan”

Keijujen ja maahisten kanssa Piippo seurustelee puutarhassaan Helsingin liepeillä. Hän asuu vanhassa lapsuudenkodissaan. Tärkeä on myös Iso-Britannia, jossa hän on matkustellut paljon. Siellä on vielä paikoin vahvaa taikaa ja ”vanhat energiat ovat voimakkaita”.

Chalice Well on esimerkiksi yksi Britannian vanhimmista lähteistä. Siellä Piippo kertoo kohdanneensa jopa lohikäärmeen. Sen koti on syvässä kaivossa. Piipon puolisokin havaitsi tämän mahtavan olennon, vaikka ei olekaan läheisissä tekemisissä luonnonhenkien kanssa.

Tästä on nyt kuultava lisää.

– Ai, minkä näköinen se oli? No, eihän se tule sieltä kokonaan näkyviin, Piippo vastaa ja kurtistaa kulmiaan.

Juuri tällainen köykäinen uteliaisuus häntä hieman rasittaa. Luonnonhenkiä tulisi lähestyä nöyrästi eikä missään nimessä naureskellen. Tärkeintä on Piipon mukaan ”intentio”, tarkoitus. Miksi haluat nähdä keijuja? Mihin käytät saamaasi tietoa? Ilman hiljentymistä ja syvällistä yhteyttä luontoon, kaikki on helposti vain taikauskoa, oman mielikuvituksen tuotetta.

Kun asenne on kunnossa, kaikki on mahdollista. Piipon mukaan monet ihmiset näkisivät ja kokisivat luonnonhenkiä, jos vain uskaltaisivat.

– Kyllä lohikäärmeen huomaa, kun se tulee vastaan. Se on niin voimakas. Niitä on erivärisiä ja -kokoisia. Ne ovat usein isoja ja mahtavia. Ja lohikäärmeet tulevat, jos haluavat.

Piipolla on kaulassaan kaunis hopeinen lohikäärmeriipus. Lohikäärme onkin hänen voimaeläimensä. Sen viesti on selkeä: luota omaan voimaasi, pysy siihen yhteydessä ja käytä sitä hyvään. Ole se, mikä olet.

Ihmiset ovat Piipon mukaan aika pahasti harhapoluilla nykyään. Hän myöntää eksyneensä itsekin turhan usein, koska on tehnyt aivan liikaa töitä.

– Elämme suurimman osan aikaamme pään sisällä, suoritamme ja väsytämme itsemme. Sydän ei ole riittävän auki, jotta näkisimme ja kokisimme. Sydämen avautuminen edellyttää pysähtymistä ja hiljentymistä.

Tämän sydämen asian Sinikka Piippo kokeekin missiokseen maailmassa. Myös luonnonhenget ovat puhuneet hänelle samasta aiheesta.

– Varsinkin keijut edustavat sydänenergiaa. Jos haluaa olla yhteydessä niihin, on pyrittävä toimimaan samalla värähtelytaajuudella. Tuo taajuus on puhdasta rakkautta. Sydämen tulisi olla auki, koska vain sillä näkee oikeasti.

Maahiset ovat kuulemma paljon käytännöllisempiä kuin keijut. Niillä on jalat tukevasti maassa. Ne elävät tässä ja nyt.

Piippo kertoo, että osa luonnonhengistä on enemmän persoonia, henkilöitä, ja osa toimii taas joukkoina. Kerran hän pysähtyi tutkimaan erästä kukkaa oikein hartaasti ja hämmästyi, mikä pikkuruisten luonnonhenkien kuhina siellä oli meneillään.

Toisen kerran hän kysyi keijuilta, mitä he tekevät.

– He vastasivat tanssivansa auringolle.

Biologi Piippo tunnisti toki tämän tehtävän tärkeyden. Keijut yhdistävät auringon energiaa maahan ja kasviin, jotta kasvu mahdollistuu. Luonnontieteissä tapahtumaa kutsutaan yhteyttämiseksi.

KOMPASSINI

Tiedän, että maapallo on elävä olento, jota meidän tulee myös kohdella sellaisena.

Unelmoin, että yhä useammat ihmiset alkaisivat nähdä luonnon oman arvon.

Pelkään, että raha ratkaisee eikä suhtautumista luontoon, kasveihin ja eläimiin haluta muuttaa.

Luotan ja toivon, että meillä on vielä mahdollisuus kääntää kehityksen suunta maapallolla positiivisempaan suuntaan.

Luonnonhenget liittyvät eri elementteihin, maahan, ilmaan, veteen ja tuleen. Maahiset liikkuvat luonnollisesti maaonkaloissa ja kivenkoloissa. Ilmaan liittyvät henget ovat läpikuultavia. Salamanterit taas viihtyvät tulen äärellä. Keijut oleskelevat niin puissa kuin puroissa.

Sinikka Piipon mukaan luonnonhenget pystyvät säätelemään omaa kokoaan ja muuttamaan ulkomuotoaan.

– Sydämen tulisi olla auki, koska vain sillä näkee oikeasti.

Erään kerran hän kohtasi puutarhassaan ”pullistelevan keijun”.

– Se yritti pelotella, koska ei ollut ilmeisesti ennen nähnyt minua. Jotkut keijut ovat todella ihastuttavia, varsinkin puihin liittyvät.

Yksi tällainen asustaa kolmen ison männyn luona Piipon kotipuutarhassa. Keiju on metrin mittainen ja läpikuultava. Tämä henki on myös varsin itsetietoinen.

– Se totesi minulle kerran, että täällä sinulle on kaikki, mitä tarvitset, ja tarkoitti tietysti pihaani. Ajattelin, että enkös minä täältä saa enää mihinkään poistua, Piippo hymyilee.

Rakkain puu kotipihassa on iso koivu portaiden vieressä. Piipon mukaan se on ”aivan valtava”. Hän on kasvanut yhdessä puun kanssa pikkutytöstä aikuiseksi. 17-vuotiaana hän sai liki raivokohtauksen, kun isä oli aikeissa kaataa pihaa ahnaasti valtaavan koivun.

Piipon mukaan tämä mahtikoivu ylläpitää energiaa koko tontilla. Hän sanoo suurimpien puiden olevan ”mastopuita”. Ne kannattelevat energiatasoa maapallolla. Siksi niiden suojeleminen on niin tärkeää.

Jos puu kaadetaan, luonnonhenget kuolevat tai pyrkivät etsimään uuden kodin, mikäli se on mahdollista. Kun Piipon naapurustossa kaadetaan puita, hän pyrkii viestittämään hengille ja keijuille: tulkaa tänne minun pihalleni.

– Suhtaudun puutarhaani omana pikku suojelualueena.

Piippo ei ole koskaan kaatanut puita tontiltaan. Äskettäin hänen tosin piti karsia pari oksaa vaahterasta, koska sen lehdet varjostivat perheen kahden kissan ulkoaitausta.

Saarnin taimet aiheuttavat eniten päänvaivaa. Niitä nousee sadoittain maasta kotitontilla. Piippo on kovettanut mielensä ja katkaissut taimia.

– Se on minulle todella suuri ongelma henkisesti. Oikea ikuisuusongelma. Keskustelen puutarhan henkien kanssa ja pyydän lupaa, että voisinko mitenkään. Haluan osoittaa kunnioitusta.

"Vaahtera on pelkkää kauneutta"

Piippo nojaa jykevään vaahteraan kasvitieteellisessä puutarhassa. Kuvaaja pyytää kääntämään katseen kohti koreaa latvustoa, joka piirtyy kirkkaansinistä taivasta vasten.

– Vaahtera on pelkkää kauneutta. Se lohduttaa ja vaikuttaa mieleen parantavasti, Sinikka Piippo kertoo.

Akateemisessa maailmassa hän oppi vaikenemaan henkisistä kokemuksistaan ja maagisesta maailmankuvastaan. Näkemykset herättivät paheksuntaa, vaikka sitä ei suoraan sanottukaan.

– Olin hiljaa vuosikymmeniä enkä puhunut näistä asioista lainkaan. Opin, ettei kannata.

Piippo muistaa, miten hän opiskeluaikoina avautui kerran eräälle kaverille, jolla oli kristitty tausta. Palaute oli tyly. Kaveri kauhisteli ja kysyi, oliko Piippo varma, etteivät kokemukset olleet suoraan saatanasta.

Sen jälkeen ei enää tehnyt mieli kertoa mitään. Piiposta tuntui käsittämättömältä, että tyrmäys oli niin totaalinen, vaikka hän kertoi mitä kauneimmista asioista.

Miksi maahiset tai keijut koetaan niin vaarallisiksi?

– Ehkä siihen vaikuttaa suomalainen menneisyys. Meillä on ollut tapana pelätä aika paljon kaikkea. Perimässämme on liikaa pelkoa.

Nyt tekisi kyllä todella mieli nähdä luonnonhenkiä. Miten siis tulisi toimia?

– Yleensä kun mennään kylään, viedään tuliaisia. Puutarha on luonnonhenkien koti. Se on heidän asuinpaikkansa, ei meidän. Britit lahjoittavat usein pieniä kristalleja. Ne helpottavat yhteyttä.

Piippo kannustaa varaamaan vaikka joka sunnuntai aikaa yhteyden luomiseen. Hän neuvoo hiljentymään metsässä tai puutarhassa. Kun avautuu toiselle todellisuudelle, sen olemassaoloa alkaa aistia.

– Voit kysyä mielessäsi, onko täällä joku, joka haluaa sanoa minulle jotain? Tai miten voisin edistää luonnonsuojelua? Joskus he haluavat näyttäytyä ja toisinaan eivät. Itse en pidä näkemistä niin tärkeänä.

Piippo muistuttaa, että hyvin harva näkee luonnonhenkiä tarkasti. Jos näkee, se on usein mielikuvituksen tuotetta. Omaan puutarhaan tulisi jättää villejä saarekkeita ja hoitamattomia nurkkauksia. Niissä maahiset ja keijut viihtyvät. Pihaan kannattaa houkutella lintuja sekä perhosia ja muita hyönteisiä valitsemalla sopivia puita, pensaita ja kukkia.

Voiman ja egon korostaminen karkottaa Piipon mukaan henget helposti. Hyväntahtoisuus, nöyrä lapsenmielisyys ja pyyteetön rakkaus taas vetävät niitä puoleensa.

– Tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus on tärkeää. Anna niin saat.

Poppeleiden vahva tuoksu kantautuu nenään Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Piippo kertoo, että tämän puun öljyt auttavat nuhaan ja flunssaan. Poppelista on apua myös reumaattisissa kivuissa.

Ennen vanhaan sauna- ja kotitontut olivat ihmisille itsestään selviä. Nykyään harva suhtautuu niihin vakavasti. Sinikka Piippo ajattelee ja toimii toisin. Hän keittää kotitontuilleen puuroa joka sunnuntai. Ateria tarjoillaan sisätiloissa verannan ikkunalaudalla.

Piippo on tehnyt tällaisen tarjoilusopimuksen tonttujen kanssa, koska he ovat auttaneet häntä niin monessa asiassa. Ja kun tekee sopimuksen, se on pidettävä. Jos kotiväki on matkoilla, talonvahti hoitaa puuronkeiton.

Kodinhenget auttoivat esimerkiksi löytämään kirjapinojen keskeltä kadoksissa olleen Essi Tollingin kirjan The Hidden Hand. Piippo oli etsinyt kirjaa viikon ja tuskastunut. Hän pyysi ääneen apua olohuoneessa ja piipahti keittiöön. Kun hän palasi, kirja oli hyvin näkyvillä yhdellä hyllyllä.

– Eihän siinä ollut mitään järkeä. Olen huomannut, ettei monessa muussakaan näistä jutuista ole juuri järkeä perinteisessä mielessä. Mutta kun eivät nämä asiat toimikaan ihan niin.

Piippo suosittelee Tollingin kirjoja. Hän kehuu niiden sisältävän syvää tietoutta fantasiaan puettuna. Hän on itse innokas fantasian ystävä.

Nyt voisi tietysti väittää, että hän sepittää keiju- ja tonttutarinoita omasta päästään. Piippo hymyilee, että kyllähän nämä vähän hämäriltä voivat kuulostaa tieteellisen ajattelun kyllästämässä maailmassa. Tarvitsemme ehkä uudenlaista kieltä, avarampaa asennetta ja sitä sydämen sivistystä.

– Monet näistä asioista ovat luonnollisia, mutta kun niistä alkaa puhua, tuntuu jotenkin hassulta. Toiset ihmiset ovat lähempänä luonnonhenkien maailmaa kuin toiset. Yhteys voi piillä Piipon mukaan jopa perimässä. Jos viihtyy mieluummin ulkona kuin sisällä ja rakastaa luontoa, suonissa virtaa hyvinkin keiju- tai maahisverta.

Piipon geeniperimästä ei ole epäilystäkään.

– Olen aina halunnut elää vähän muussa maailmassa kuin tässä ihmisten.

Asiat ovat kuitenkin muuttumassa, eikä Piippo ole suinkaan yksin ajatustensa kanssa. Tänä aamuna hän heräsi varhain kahta radiohaastattelua varten. Toimittajat halusivat kuulla luontosuhteesta ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisin kurjistamassa maailmassa.

Edellisellä viikolla Piippo piipahti Kouvolassa puhumassa kasvien maagisesta maailmasta. Noin 50 ihmistä kuunteli luentoa hiiskumatta.

Piipon piti vielä etukäteen varmistaa, haluaako yleisö tosiaan kuulla juuri tästä aiheesta. Yleensä hän on puhunut lääkekasveista, marjoista ja niiden terveysvaikutuksista.

– Ajattelin, että onhan tämä aika merkillistä. Ajat ovat tosiaan muuttumassa.

Pysähdymme ihastelemaan upeaa magnoliaa, joka kohoaa ulkona Kaisaniemen kasvihuoneen kupeessa. Se on lehahtanut täyteen vitivalkoisia kukkia. Piippo ihmettelee, kuinka hyvin trooppinen puu on jaksanut ponnistella Suomen pitkän talven läpi.

– Magnolia edustaa puhtautta ja henkisyyttä. Puuhun tai kasviin voi luoda yhteyden keskittymällä siihen. On resonoitava samalla taajuudella.

Seuraavan viikon Piippo viettää Englannissa ja osallistuu maagikko Edwin Courtenayn retriitille. Hän kehuu vetäjää upeaksi ihmiseksi, joka ei nosta itseään korokkeelle. Kurssilla syvennytään valkoiseen magiaan. Se on yhteistyötä luonnon kanssa kaikkien hyväksi.

Magiaa on Piipon mukaan teko, johon liittyy voimakas tahto ja tunnepitoinen rukous. Parhailla maagikoilla on hänen mukaansa yhteys ihmisen syviin tunteisiin.

Vuosia sitten Sinikka Piippo yöpyi hotellissa Somersetissä Lounais-Englannissa. Huoneen ranskalaiset ovet avautuivat pihalle. Siellä kasvoi vain yksi puu. Piippo ei viihdy sisätiloissa, joten hän meni ulos istumaan.

Puu havisi tuulessa ja alkoi viestiä. Se sanoi: ”On aika, on aika”. Piippo ihmetteli, että minkä aika. Nyt se on selvinnyt.

– Meidän on aika tehdä yhteistyötä luonnonhenkien kanssa. He opettavat meille iloa ja rakkautta. Olemme kaikki yhtä. Keijujen viisaus on sekä luonnossa että meissä.

SINIKKA PIIPPO, 63 on kasvitieteilijä ja professori, joka on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja ja julkaissut satoja tieteellisiä artikkeleita.

Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi kissaa.

Viimeisimmät kirjat: Kasvien maaginen maailma (Tammi 2019), Rakkauden rohdot (Minerva 2019) ja Luonnon näkymätön kauneus (Sitruuna Kustannus 2018).

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehden numerossa 5/2019.

Julkaistu: 5.6.2019