Terve.fi

Sepelvaltimotaudin toteaminen ja hoito

Sepelvaltimotaudin toteaminen ja hoito
Sepelvaltimotauti on vähitellen kehittyvä sairaus, jossa olennainen tekijä on sydänlihakselle verta tuovan suonen eli sepelvaltimon ahtautuminen. Lue lisää.
Julkaistu: 27.6.2006

Sepelvaltimotauti on vähitellen kehittyvä sairaus, jossa olennainen tekijä on sydänlihakselle verta tuovan suonen eli sepelvaltimon ahtautuminen. Sepelvaltimon seinämään voi tulla ohuita rasvajuosteita jo lapsuudessa, ja aikuisiällä seinämämuutokset vähitellen ahtauttavat valtimoa heikentäen sydänlihaksen verenkiertoa.

Sydämen verenkierron heikentyminen aiheuttaa paikallista hapenpuutetta, joka ilmenee rintakipuna ja sydämen pumppausvoiman heikkenemisenä. Sepelvaltimon ahtautuman paheneminen aiheuttaa rintakipua yhä pienemmässä rasituksessa, pahimmillaan jopa levossa. Suonen äkillinen tukkeutuminen aiheuttaa usein sydäninfarktin ja voi aiheuttaa vakavan rytmihäiriön ja äkkikuoleman.

Sepelvaltimotaudin toteamisessa oirekuva on tärkeä. Tyypillisesti sepelvaltimotauti ilmenee rasituksen aikaisena puristavana tai kouristavana rintakipuna, joka voi säteillä kaulalle tai hartiaan/käteen. Lepo ja pikanitro auttavat yleensä. Joskus kipu voi ilmetä muuallakin ylävartalolla.

Oirekuva voi olla myös epätyypillinen, jostain syystä erityisesti naisilla. Jos rintakipu on esim. jokailtaista tuntejakin kestävää tai se voi ilmetä milloin vaan, ilman rasitustakin, kipu tuskin on sydänperäistä. Jos rintakipupotilaalla on riskitekijöitä, voimakkaimpina tupakointi, korkea kolesteroli, ikä, miessukupuoli, verenpainetauti ja diabetes, lisää erityisesti usean riskitekijän olemassaolo sepelvaltimoperäisen kivun todennäköisyyttä.

Jos oireisto viittaa sepelvaltimotautiin, diagnoosi vahvistetaan yleensä kliinisellä rasituskokeella, joka tehdään useimmiten polkupyöräergometrialla. Rasituskokeita tehdään terveyskeskuksissa, eräillä työterveysasemilla, sairaaloiden sisätautiyksiköissä ja sisätautilääkärien tai kardiologien toimesta yksityisillä lääkäriasemilla. Jos rasituskokeessa todetaan sepelvaltimotauti EKG-muutosten ja oireiston perusteella, aloitetaan tavallisesti lääkehoito.

Jos oireisto on alkanut nopeasti, on vaikea tai rasituskoe viittaa vaikeaan sepelvaltimotautiin, tulee jatkoselvittelynä tehdä sepelvaltimoiden varjoainekuvaus. Myös jos oireisto on päivittäistä elämää, esimerkiksi työkykyä haittaava niin varjoainekuvaus kannattaa usein tehdä diagnoosin vahvistamiseksi. Varjoainekuvauksia tehdään kardiologian yksiköissä yliopistollisissa sairaaloissa ja eräissä keskussairaaloissa, sekä joissakin yksityissairaaloissa. Varjoainekuvausten saatavuus on viime vuosina parantunut.

Hoitomuotoja on useita

Sepelvaltimotaudin lääkehoidon tavoitteena on oireiden lievitys ja vakavien sepelvaltimotapahtumien ehkäisy. Peruslääkkeitä ovat asetosalisyylihappo tai muu veren hyytymistä estävä lääke, beetasalpaaja ja oireita helpottava pitkävaikutteinen nitro. Pikanitroa kannattaa käyttää herkästi rintakivun ilmetessä. Taudin pahenemista estetään kolesterolia alentavilla lääkkeillä, verenpainelääkkeillä ja ACE-estäjillä.

Jos tehdään sepelvaltimoiden varjoainekuvaus, voidaan tarpeen mukaan parantaa sydänlihaksen verensaantia pallolaajennuksen tai ohitusleikkauksen avulla. Pallolaajennus tehdään useimmiten jo varjoainekuvauksen yhteydessä, ja laajennetun kohdan auki pysymistä voidaan turvata metalliverkkoputkella eli stentillä. Jos laajennetun kohdan ahtautumisen riski on erityisen suuri, laitetaan lääkeainetta erittävä verkkoputki, jonka uudelleen ahtautumisen riski on hyvin pieni.

Mikäli sepelvaltimoissa on useita ahtautumia tai ne ovat kriittisissä kohdissa, tulee yleensä kyseeseen sepelvaltimoiden ohitusleikkaus. Leikkaus on toimenpiteenä selvästi suurempi kuin pallolaajennus: Pallolaajennuksen jälkeen potilas on toimintakykyinen jo seuraavina päivinä, kun taas leikkaus edellyttää 1–2 viikon sairaalahoitoa ja 2–3 kuukauden toipilasaikaa.

Leikkauksen etuna on perinteisesti ollut pienempi myöhempien toimenpiteiden tarve, mutta nopeasti kehittyneiden pallolaajennustekniikoiden myötä uusien toimenpiteiden tarve pallolaajennuksen jälkeen on selvästi vähentynyt. Pallolaajennushoitojen saatavuus on vähitellen paranemassa, mutta edelleen niitä tehdään Suomessa vähemmän kuin useimmissa länsimaissa.

Kommentoi »