Sairaudet

Selkäkipu kuriin villahousuilla

Villahousukuurilla olevilla potilailla todettiin merkittävää kivun vähenemistä ja toimintakyvyn lisääntymistä.

Teksti Jani Mikkonen
14.12.2017 Terve.fi

Talven tullessa kylmä puhaltaa ajoittain luihin ja ytimiin. Myös osa pitempiaikaisista selkäkivuista kärsivistä tuntevat vedon, viiman ja kylmän lisäävän kipuja entisestään. Tällöin on viimeistään aika kaivaa kaapista pitemmän malliset alushousut.

Osa toimivaa alaselkäkipujen kokonaishoitoa voi olla alusvaatteiden materiaalin tarkempi miettiminen. Tutkimuksen mukaan villa, joka tunnetusti eristää hyvin lämpöä, hengittää ja pitää ihon lämpötilan tasaisena, auttaa myös selkäkivussa. Alaselkäkivun hoidossa pinnallinen lämpöpakkaus on ollut pitkään yksi käyvistä kivunhoitomenetelmistä, joten on loogista, että selkäkipuisilla alusvaatteiden oikeasta materiaalivalinnasta voi olla yllättävän suuri apu.

Tutkimuksessa todettiin kahden kuukauden villa-alushousukuurilla olevilla kipupotilailla merkittävää kivun vähenemistä, toimintakyvyn lisääntymistä sekä alaselän liikelaajuuden lisääntymistä. Kontrolliryhmä käytti puuvilla-alushousuja, joilla ei todettu merkittävää muutosta samoilla mittareilla. Myös kontrolliryhmä tarvitsi enemmän kipulääkeitä tutkimuksen aikana kuin villa-alushousuryhmä. Tutkimus tehtiin Turkissa, jossa sääolosuhteet poikkeavat paljon meikäläisistä ja ovat tunnetusti leudompaa sorttia. Tästä johtuen Suomen hyisemmissä oloissa alusvaatemateriaalilla voisi ajatella olevan jopa korostunut merkitys alaselkäkivun hoidossa.

Lähde: NCBI

Kirjoittaja: Jani Mikkonen D.C. kiropraktikko, erikoistunut neurologiseen kuntoutukseen. Vastaanotto Helsingissä, www.selkakuntoutus.fi.

Lue lisää:

Selkäkipu: lääkärin neuvot kotihoitoon

Onko alaselkä kipeä? Lue miten voit kuntouttaa itsesi

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi