Seleeni, tehtävät
Seleeni kuuluu mikrokivennäisaineisiin eli hivenaineisiin, jonka saanti vaihtelee eri maissa ja maan eri osissa maaperän ja juomaveden seleenipitoisuuden mukaan. Maaperän alhaisia seleenipitoisuuksia on Euroopassa, USA:ssa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Korkeita seleenipitoisuuksia on Kauko-idässä ja Väli-Amerikassa.
Seleeni toimii aktiivisena osana elimistön glutationiperoksidaasi-entsyymissä, joka katalysoi hydroperoksidien hajoamista ja osallistuu todennäköisesti myös prostaglandiinituotannon modifioimiseen eli ehkäisee tulehdussairauksia (anti-inflammatoorinen vaikutus). Seleeni suojaa elimistöä sitä vahingoittavilta aineilta, esim. karsinogeeneiltä ja raskasmetalleilta, ja voi näin ehkäistä sairastumista esim. syöpään. Lisäksi seleeni huolehtii maksan normaalitoiminnasta sekä ylläpitää imuunijärjestelmää, normaalia näköä, ihon ja hiusten terveyttä. Seleenillä ja E-vitamiinilla on synergistinen vaikutus.
Seleeni, puutos
Alhaisen seleenitason ja Keshan-taudin (sydänlihaksen rappeumatauti) välillä on havaittu yhteys. Kuitenkaan seleenin puutos ei selitä taudin kaikkia oireita. Seleenin puutos näkyy yleensä vasta pitkällä aikavälillä sairastavuutena tiettyihin sairauksiin.
Seleeni, saanti ja tarve
Suomessa maaperä on seleeniköyhä, joten seleeniä on vuodesta 1984 lisätty lannoitteisiin ja kotieläinten rehuun. Seleeniä saadaan viljasta, sisäelimistä, kalasta, äyriäisistä ja lihasta. Orgaanisesti sitoutunut seleeni imeytyy n. 20 kertaa paremmin kuin epäorgaaninen. Seleenin päivittäinen saantisuositus on 40-50 mikrogrammaa. Yliannostuksesta johtuvia myrkytysoireita (metallin makua suussa, valkosipulin hajua, väsymystä, pistelyä ihossa, ihomuutoksia ja hiusten lähtöä) saattaa esiintyä 200 mikrogrammaa suuremmilla päiväannoksilla ja seleeni on myrkyllistä elimistölle, jos saantimäärä ylittää 4 milligrammaa päivässä.
