Joutuessaan luottamaan itseensä he suojautuvat alistumalla.
Ihmiset tarvitsevat toisiaan. Selviydymme vain sosiaalisina olentoina. Mielenterveys määritellään osaksi rakastamiamme ihmisiä kohtaan tuntemanamme vahvana emotionaalisena kiintymyksenä ja joustavana keskinäisenä riippuvuutena.
Kuka tahansa meistä saattaa joskus joutua pois tolaltaan, kun meille tärkeät ihmiset tuottavat pettymyksiä. Ihmissuhde voi kuitenkin joissakin tapauksissa muuttua yksipuoliseksi ja epävarmaksi.
Normaalin ja epäterveen riippuvuuden välillä voikin olla vain aste-ero, mutta psykiatrit ovat tunnistaneet persoonallisuushäiriön, joka liittyy tällaisiin yksipuolisiin ihmissuhteisiin.
Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivät saattavat alistua toisten ihmisten tahdon alle harhautuneessa yrityksessään saada toinen lupaamaan hoivaa ja suojelua. He saattavat ajatella olevansa kyvyttömiä tai esiintyä kyvyttöminä selviämään itsenäisesti jokapäiväisestä elämästään.
Samalla he saattavat pelätä, että itseluottamuksen tai pystyvyyden näyttäminen johtaisi hylkäämiseen ja jättämiseen. He vaativat neuvoja ja vakuuttelua tehdessään pienimpiäkin päätöksiä. He eivät tee aloitteita ja antavat muiden päättää elämästään, joskus jopa asuinpaikastaan tai työpaikastaan.
He pelkäävät voimakkaasti, ettei heitä hyväksytä, joten he pyrkivät tavattomasti miellyttämään. Heistä on vaikea olla eri mieltä asioista tai torjua pyyntö, erityisesti, kun sen esittää henkilö, josta he ovat riippuvaisia. He alistuvat uhkailulle eivätkä näytä oikeutettuakaan vihaa pelätessään vieraannuttavansa muut.
Saadakseen tukea, jota he luulevat tarvitsevansa, he saattavat tehdä vapaaehtoisesti epämiellyttäviä asioita, alistua kohtuuttomille vaatimuksille ja sietää sanallista, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.
Riippuvuus psykiatrisissa häiriöissä
Persoonallisuushäiriöt käsittävät päällekkäisiä oireita. Henkilö, joka täyttää yhden persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit, saattaa usein täyttää myös muiden häiriöiden kriteerejä.
Riippuvainen persoonallisuus kuuluu häiriöiden ryhmään, joihin kuuluu ahdistuneisuutta ja pelokkuutta. Näihin kuuluu myös estynyt persoonallisuus, jonka tyypillisiä piirteitä ovat tuskallinen ujous, estyneisyys ja vetäytyminen. Sillä on kuitenkin myös huomionhakuisen persoonallisuuden kanssa yhteisiä piirteitä, kuten itsetehostus, alttius vaikutuksille, keimailevuus ja jatkuva huomionnälkä.
Huomionhakuiselle persoonallisuudelle on tyypillistä, että hyväksyntä ja suojelu näyttävät suuntautuvan pikemminkin ulkomaailmaan kuin ihmisiin sinänsä.
Persoonallisuushäiriöt lisäävät alttiutta monille psykiatrisille sairauksille. Persoonallisuutta on verrattu etäisesti immuunijärjestelmään ja psykiatrisia häiriöitä somaattisiin sairauksiin.
Puutteellisesti toimiva immuunijärjestelmä altistaa meidät monille sairauksille, ja siten saattaa toimia myös riippuvainen persoonallisuus. Diagnoosi on erityisen läheisessä yhteydessä masennukseen, eroahdistukseen (pelko rakkaista ihmisistä eroon joutumisesta), elimellisoireiseen häiriöön (selittämättömät emotionaalispohjaiset fyysiset oireet) ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon (vammauttava ihmiskontaktien ja sosiaalisten tilanteiden pelko).
Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsiville henkilöille kehittyy eroahdistus, koska he tuntevat tulleensa hylätyiksi joutuessaan eroon läheisistään. Heillä voi ilmetä sosiaalisten tilanteiden pelkoa, koska he eivät halua olla erossa tutuista ihmisistä tai ympäristöistä. He saattavat käyttää fyysisiä oireita keinona saada myötätuntoa, suojelua ja hoivaa.
Me kaikki tunnemme hieman ahdistusta, kun emme koe saavamme toivomaamme tukea, kun menetämme läheisen ihmissuhteen tai kun meidän on otettava vastuuta asioista, joihin emme ole valmiita. Masennuksen vaara on kuitenkin suurempi niillä, jotka kärsivät riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä, erityisesti silloin, kun heiltä puuttuu ihmissuhteiden ylläpitämisessä tarvittavia sosiaalisia taitoja.
Alkuperä
Persoonallisuuden alkuperä on temperamentissa, joka on perinnöllisesti määräytyvä biologinen taipumus. Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivillä on usein jo lapsuudessa taipumus olla varovaisia ja pelätä kaikkea uutta. Heidän suvuissaan ilmenee paljon yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä ja fobioita sekä estynyttä persoonallisuutta.
Kuten usein korostetaankin, emme ole täysin geeniemme vankeja. Ei tiedetä varmasti, miksi ujosta ja pelokkaasta lapsesta tulee aikuisena persoonallisuushäiriöinen. Useimmat selitysmallit ovat olleet psykodynaamisia tai behavioraalisia.
Psykodynaamiset teoreetikot ja terapeutit uskovat, että alitajuiset emotionaaliset konfliktit, kuten tiedostamattomat kokemukset ja tunteet sekä alitajuiset defenssit, joilla puolustaudumme niitä vastaan, muokkaavat persoonallisuuspiirteitämme. Häiriöiden katsotaan kehittyvän, kun esimerkiksi varhaisen ihmissuhteen ongelmat saavat meidät kehittämään tehottomia, sopeuttamattomia ja hyödyttömiä defenssejä.
Yhden psykodynaamisen teorian mukaan riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivät puolustautuvat alitajuista vihamielisyyttä vastaan. Heidän on päästävä eroon tästä tunteesta, joka on alun perin suuntautunut ylihuolehtivia vanhempia kohtaan, joten he alistuvat muille ihmisille välttyäkseen näyttämästä tai edes tiedostamasta vihaansa.
Objektisuhdeteoria on jo vuosia vaikuttanut persoonallisuushäiriöiden psykodynaamiseen ymmärtämiseen. Tämä teoria korostaa sisäistettyjä mielikuvia merkityksellisistä henkilöistä, erityisesti omista vanhemmista. Siihen ovat vaikuttaneet myös kiintymysteoria eli biologinen lohdun ja tuen tarve, joka ruumiillistuu vanhempien ja pienten lasten välisessä suhteessa.
Terveen varhaisen kiintymyksen luominen ja lohduttavan psykologisen mielikuvan säilyttäminen luotettavista holhoojista kehittää vankan perustan, minkä avulla voi tutkia maailmaa ja saavuttaa tasapaino itsenäisyyden ja läheisyyden välillä.
Jos vanhemmat eivät vastaa tarpeisiin tai ovat epäjohdonmukaisia tai väkivaltaisia, lapset voivat omaksua pelokkaan tai turvattoman kiintymyksen, jonka he sisäistävät mallina, jota he noudattavat myös tulevissa ihmissuhteissaan. Heistä voi myös olla vaikea tyynnyttää tai rauhoittaa itseään ollessaan turhautuneita, vihaisia tai ahdistuneita. Tämä malli voi johtaa riippuvaiseen persoonallisuuteen.
Behavioraalisen ja sosiaalisen oppimisen teorian mukaan lapset omaksuvat tapoja, jotka muovaavat persoonallisuutta kahdella erilaisella oppimismallilla: ehdollistumisen (automaattiset assosiaatiot) sekä vahvistamisen (palkitseminen ja rangaistus) kautta.
Tässä mallissa lapselle, jota palkitaan hänen vaatiessaan suunnattomasti hoivaa, voi kehittyä riippuvainen persoonallisuus. Muut luovat odotuksia, jotka vahvistavat taipumusta riippuvuuteen. Jos vanhemmat ovat epäjohdonmukaisia, lapset saattavat oppia, että he eivät voi hallita elämäänsä. Lapsi, jota ei koskaan ole palkittu itsenäisestä teosta, saattaa välttää arvostettuakin itsenäistä tekoa, koska hän on oppinut läksynsä liiankin hyvin.
Kognitiivinen psykologia näkee riippuvuuden juontuvan tavasta, miten ihmiset ajattelevat itsestä tai muista. Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivät hokevat itselleen olevansa voimattomia ja muiden olevan vahvoja ja tehokkaita.
Vanhemmat saattavat antaa lapsilleen tällaiseen ajatteluun mallin antamalla heidän ymmärtää, että heidät tullaan hylkäämään ja jättämään yksin, elleivät he alistu.
Myös kilteille ja helposti pelästyville ihmisille, jotka herättävät suojeluvaiston, voi kehittyä riippuvainen persoonallisuus.Voimakkaasti ahdistuneet vanhemmat, jotka lannistavat lasten itsenäistymisaikeita tai määräilevä sisar tai veli, voivat voimistaa tällaista taipumusta. Jatkuvasti suojeltuna alistuvasta lapsesta tulee yhä passiivisempi, mikä luo muissa odotuksia, joiden takia käyttäytymistä ja asenteita on vaikea muuttaa. Tämä voi toistua yhä uudelleen myöhemmin lapsuudessa tai aikuisiän ihmissuhteissa.
Riippuvuuden muodot
Kun ajattelemme, mitä ihmiset kertovat itsestään, voisimme helposti tulla siihen johtopäätökseen, että riippuvainen persoonallisuus olisi tytöillä ja naisilla yleisempi kuin pojilla ja miehillä. Joidenkin mielestä tämä ero voisi johtua sukupuolten sosiaalisista rooleista. Länsimaisessa yhteiskunnassa miehiä ei kannusteta myöntämään riippuvuuksiaan. Toiset puolestaan katsovat, että riippuvuudesta kertovat piirteet itse asiassa luovat sukupuolirooleja.
Miesten (ja joidenkin naistenkin) riippuvuus saattaa ilmentyä vähemmän näkyvästi, aivan kuten masennus voi naamioitua alkoholismiksi tai väkivaltaisuudeksi. Miehet, jotka eivät tunnusta riippuvuuttaan, saattavat ilmentää tarpeitaan muilla tavoilla.
Jotkut riippuvaisen persoonallisuuden tutkijat jakavat American Psychiatric Associationin määrittelemät oireet (katso laatikko) kahteen luokkaan.
Ensimmäiset viisi oiretta heijastavat ongelmia vastuun ottamisessa, päätösten teossa ja erimielisyyden osoittamisessa. Viimeiset kolme oiretta käsittävät hylätyksi tulemisen pelkoa ja avuttomuutta.
Nämä pelot saattavat vaivata myös miehiä, joilla ei ole vaikeuksia pitää puoliaan, minkä vuoksi he eivät saakaan riippuvaisen persoonallisuushäiriön diagnoosia.
Tällainen riippuvuus käy yksiin yllättävän voimakkaan aggression kanssa. Hoidon ja tuen tarve saattaa johtaa loukkaavaan käytökseen, uhkailuun ja väkivaltaan. Mustasukkainen mies, joka pahoinpitelee vaimoaan tai partneriaan, saattaa ilmaista tällaista riippuvuutta.
Riippuvaiset miehet ovat erityisen suuressa vaarassa ajautua väkivaltaan pelätessään kumppaninsa olevan aikeissa jättää heidät tai lähestyä jotakuta toista ihmistä. Joidenkin mielestä väkivaltaisia miehiä hoitavien terapeuttien on kohdattava riippuvuus nykyistä useammin.
Päinvastoin kuin monet olettavat, tutkimuksissa perheväkivallasta kärsivien naisten ei ole todettu kärsivän erityisen usein riippuvaisesta persoonallisuudesta. Monet näistä naisista osoittavat selviä riippuvuuden piirteitä pääasiassa siksi, että he ovat eläneet terrorin alla eristyksessä, taloudellisesti riippuvaisina ja lapsistaan huolissaan.
Kun pahiten pahoinpidellyt naiset käsitellään omana ryhmänään, riippuvainen persoonallisuus näyttäisikin yleisemmältä. Tämä voi johtua siitä, että nämä naiset ovat yksinkertaisesti haavoittuvampia. Heistä voi myös olla vaikea jättää miestään, vaikka se olisikin paras vaihtoehto.
Hoito
Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivät saattavat hakea apua menettäessään läheisen ihmissuhteen tai kun heidän on vastentahtoisesti otettava vastuuta. Hoidossa käytetään useimmiten psykodynaamista ja behavioraalista lähestymistapaa.
Psykodynaamisessa terapiassa potilas tutkii aikaisempia ihmissuhteitaan, jotka ovat laukaisseet riippuvaista käyttäytymistä ja oppivat, miten nämä suhteet heijastuvat sisäistetyissä mielikuvissa itsestä ja muista sekä suhteessa terapeuttiin.
Kognitiivisesti orientoituneet terapeutit kyseenalaistavat potilaan ajattelun paljastaen ja korjaten epärealistisia käsityksiä, jotka perustuvat virheellisiin implisiittisiin uskomuksiin. He korostavat, että alistumisen vastakohtana ei olekaan muiden kontrolli vaan itsenäisyys ja itseluottamus. He tarkastelevat ja kyseenalaistavat itseään mustamaalaavat sisäiset yksinpuhelut ja avuttomuuden ajatukset.
Riippuvainen persoonallisuus käytännössä
Eräässä kokeessa osoitettiin, että on mahdollista havainnoida riippuvaisen persoonallisuuden piirteitä jopa lyhyessä tapaamisessa ventovieraan kanssa.
Haastatteluun osallistui lähes sata naista, joista puolet oli psykologian opiskelijoita ja puolet oli värvätty ilmoituksella, jolla haettiin henkilöitä, jotka usein kohtasivat ongelmia muiden ihmisten kanssa.
Naiset vastasivat standardoituihin kysymyksiin, jotka oli suunniteltu tunnistamaan persoonallisuushäiriöitä. Naisia pyydettiin tämän jälkeen osallistumaan improvisaatioharjoitukseen, jossa he kohtasivat tarjoilijan, joka toi heille väärän tilauksen, lainaa pyytävän tuttavan ja sinnikkään ovelta-ovelle-kauppiaan.
Havainnoitsijat, jotka arvioivat, kuinka hyvin osallistujat puolustautuivat, havaitsivat, että sekä riippuvaisen että estyneen persoonallisuuden piirteet olivat yhteydessä alentuneeseen jämäkkyyteen, mutta eri syistä. Naiset, joilla ilmeni estyneen persoonallisuuden piirteitä, pitivät omia tarpeitaan vähäpätöisinä, mutta ne, joilla ilmeni riippuvaisen persoonallisuuden piirteitä, pelkäsivät, ettei heistä pidetty.
Behavioraalisesti orientoituneet terapeutit yrittävät muuttaa syy-seuraussuhteita ja kiihokkeita, jotka edistävät pakkomielteistä hoivan etsintää. He tunnistavat potilaan ympäristössä piirteitä, jotka näyttävät palkitsevan kyvyttömyyden ilmentymiä ja pyrkivät antamaan potilaalle taitoja, joita tämä tarvitsee selviytyäkseen muilla tavoin. Roolipelit ja kotitehtävät saattavat auttaa samalla, kun potilaan suhdetta terapeuttiin käytetään mallina.
Riippuvaisesta persoonallisuudesta kärsivien hoito voi olla palkitsevaa, koska he tarvitsevat henkilökohtaista kontaktia ja keskustelevat avoimesti ongelmistaan. He ovat yleensä tunnollisia ja yhteistyökykyisiä. He jättävät vain harvoin tulematta vastaanotolle tai lopettavat terapian kesken. He haluavat miellyttää asiantuntevia tahoja, joten he reagoivat hyvin terapeutteihin ja saattavat vahvistaa terapeuttien optimistisia odotuksia.
Riippuvaisen persoonallisuuden kriteerit
Voimakas hoivatuksi tulemisen tarve, joka johtaa takertuvaan ja alistuvaan käyttäytymiseen, mikä esiintyy vähintään viidellä seuraavista tavoista:
1. Vaikeuksia tehdä tavallisia arkielämän päätöksiä ilman muiden huomattavaa apua ja vakuuttelua.
2. Tarvitsee toisten huolenpitoa useimmilla tärkeillä elämän alueilla.
3. Kokee vaikeaksi ilmaista eriäviä mielipiteitä, koska pelkää menettävänsä toisten tuen ja hyväksynnän.
4. Kokee heikon itsetunnon takia vaikeaksi ryhtyä uusiin hankkeisiin tai tehdä asioita itsenäisesti.
5. Menee huomattavan pitkälle saadakseen toisilta huolenpitoa.
6. Tuntee olonsa epämukavaksi tai avuttomaksi ollessaan yksin.
7. Etsii kiireesti uuden hoivaa ja tukea antavan suhteen, mikäli läheinen suhde päättyy.
8. Pelkää jatkuvasti epärealistisesti tulevansa jätetyksi huolehtimaan itsestään yksin.
(Mukailtu: American Psychiatric Association: Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, Fourth Edition, Text Revision, 2000.)
Riippuvaisen persoonallisuuden hoidossa on myös esteitä. Potilaat voivat olla passiivisia ja heillä voi olla epärealistisia vaatimuksia. He eivät näytä koskaan saavan tarpeeksi tukea tai itseluottamusta. Alttius vaikutteille ja auktoriteettien kunnioitus voivat myös aiheuttaa ongelmia.
Terapeutin on vältettävä kiusausta muuttua guruksi, joka kertoo potilaille, kuinka heidän tulisi elää. On myös tärkeää pystyttää muita rajoja, jotta voitaisiin välttää puuttumasta potilaan elämään, mikä saattaisi estää emotionaalista kasvua. On usein tarpeen ja tarkoituksenmukaista ylläpitää hoitosuhdetta, mutta tapaamisten harventaminen ajan myötä saattaa auttaa potilasta itsenäistymään.
Vain harvat hakeutuvat psykoterapiaan muuttaakseen luonnettaan. He hakevat useimmiten ratkaisuja elämässään ilmenneisiin erityisongelmiin.
Riippuvuus toisista on normaalia. Olemme kaikki synnynnäisesti riippuvaisia toisista ihmisistä ja ihmisten välinen vuorovaikutus kestää läpi koko elämän. Läheiset suhteet muihin ihmisiin saavat meidät tuntemaan olomme turvallisemmaksi ja kokemusten jakaminenkin on normaalia.
Vahvasti riippuvaiset ihmiset ovat erityisen alttiita muiden ihmisten tunteille ja haluavat suoriutua hyvin, vaikkapa vain miellyttääkseen muita. He voivat elää parempaa elämää, jos heitä autetaan kehittämään sosiaalisia taitojaan ja kykyään näyttää, milloin he tarvitsevat tarkoituksenmukaista eivätkä pakonomaista tai alistavaa ohjausta ja suojelua.
Terapeutti saattaa kyetä auttamaan heitä juuri riittävästi, jotta persoonallisuushäiriöstä tulee vain persoonallisuustyyppi – kohtelias, mukautuvainen, huomaavainen, yksinäisyyttä kaihtava, muiden mielipiteitä kunnioittava ja valmis olemaan pikemminkin seuraaja kuin johtaja.
Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.
Lähteet: Bornstein RF. “The Dependent Personality: Developmental, Social, and Clinical Perspectives,” Psychological Bulletin (July 1992): Vol. 112, No. 1, pp. 3-23.
Bornstein RF. “The Complex Relationship between Dependency and Domestic Violence: Converging Psychological Factors and Social Forces,” American Psychologist (September 2006): Vol. 61, No. 6, pp. 595-606.
Gude T, et al. “The Quality of the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, Fourth Edition, Dependent Personality Disorder Prototype,” Comprehensive Psychiatry (November-December 2006): Vol. 47, No. 6, pp. 456-62.
Leising D, et al. “Characteristic Interpersonal Behavior in Dependent and Avoidant Personality Disorder Can Be Observed within Very Short Interaction Sequences,” Journal of Personality Disorders (August 2006): Vol. 20, No. 4, pp. 319-30.
Luyten P, et al. “Dependency and Self-Criticism: Relationship with Major Depressive Disorder, Severity of Depression, and Clinical Presentation,” Depression and Anxiety. Published online December 1, 2006, at www3.interscience.wiley.com.
Tyrer P, et al. “The Dependent Personality Questionnaire: A Screening Instrument for Dependent Personality,” International Journal of Social Psychiatry (March 2004): Vol. 50, No. 1, pp. 10-17.
Lisää lähteitä osoitteessa: www.health.harvard.edu/mentalextra.
Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.
Lisätietoa
