Monet ensi kertaa raskaana olevat naiset uskovat tietävänsä kaiken tulevista fyysistä oireista ja muutoksista. He osaavat odottaa pahoinvointia, lisääntynyttä ruokahalua, tihentynyttä virtsaamisen tarvetta jne. Kaikki nämä ovat ymmärrettäviä oireita, sillä ne liittyvät alueeseen, jossa vauva kasvaa.
Tulevat äidit kokevat hormonien äkillisen muutoksen kuitenkin yksilöllisesti. Joillekin raskausaika merkitsee hehkuvaa ihoa ja lisääntynyttä energiatasoa, kun taas toisille se tarkoittaa paluuta peitepuikkojen maailmaan ja jatkuvaa pahoinvointia. Toiset kokevat itsensä hyvin seksuaalisiksi, kun taas toiset menettävät halunsa kokonaan.
Lääkärit eivät tiedä miksi oireita on näin paljon. Sen he kuitenkin tietävät, että kaikkien raskaana olevien naisten hormonit tähtäävät samaan lopputulokseen: elimistön sopeuttamiseen raskauden ajaksi.
Vaikka pahoinvointi, selkäkivut ja jalkakrampit ovat osa raskautta, ne eivät luonnollisestikaan ole äidille kovin mukavia oireita. Onneksi useimmat oireet ovat vaarattomia. Seuraavassa listassa on esitetty oireita, joita äidit saattavat raskausaikanaan kokea, ja joita he eivät välttämättä aina osaa odottaa:
1. Pään alueen vaivat
Oireet: Huonosti sopivat piilolasit ja muuttunut näkö, nenäverenvuoto, nenän tukkoisuus, päänsärky, huimaus, ikenien verenvuoto ja laikukas iho.
Lisääntyneen verenvirtauksen vuoksi koko kehosi on hieman turvonnut. Raskauden edetessä saatat huomata, että piilolinssisi eivät sovikaan enää silmiisi täydellisesti ja näkösi saattaa myös muuttua sumeammaksi. Nämä ovat onneksi vain ohimeneviä oireita.
Moni nainen kokee päänsärkyä raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, mikä johtuu aineenvaihdunnan muutoksista. Lisääntynyt nestetuotanto voi lisätä syljen eritystä sekä aiheuttaa myös ikenien turpoamista ja verenvuotoa.
Myös ihosi saattaa joko hohtaa tai siihen voi muodostua ruskeita ja keltaisia täpliä (näkyvät erityisesti auringon valolle altistuessa).
2. Kämmenen, ranteen ja käsivarren vaivat
Oireet: rannekanavaoireyhtymä, punaiset kämmenet
Lisääntynyt nestevirtaus kehossa raskauden viimeisellä kolmanneksella saattaa tukkeuttaa käden verisuonistoa, mikä aiheuttaa käsissä turvotusta tai pahimmassa tapauksessa jopa rannekanavaoireyhtymän. Toisinaan tästä aiheutuva viiltävä kipu, tunnottomuus ja kihelmöinti voi säteillä käsivarteen ja olkapäihin asti.
Lisääntyneen verenvirtauksen vuoksi joillakin naisilla kämmenet ja jalkapohjat saattavat myös muuttua punertaviksi 12 raskausviikon jälkeen.
3. Rintakehän vaivat
Oireet: Hengenahdistus, närästys, tummentuneet nännit, muhkurainen iho kainaloissa tai rinnassa, merkit ihossa
Raskaana olevat naiset itse asiassa hengittävät helpommin kuin muulloin, itse sitä kuitenkaan tiedostamatta. Progesteroni (keltarauhashormoni) uudelleenohjelmoi aivot, jolloin hengitys syvenee 30-40 prosenttia ja maksimoi lisääntyneen verimäärän happipitoisuuden. Tämän johdosta mm. noin kolmannes astmaatikoista voi lopettaa lääkärin määräyksestä lääkityksensä raskauden ajaksi.
Vaikka hengityksen pitäisi kulkea paremmin, saattaa monista odottajista hengittäminen silti tuntua vaikealta vasrinkin raskauden loppumetreillä. Tämä johtuu osittain siitä, että vauva tuottaa lisää hiilidioksidia äidin elimistöön. Viimeisellä kolmanneksella hengitys vaikeutuu, koska sikiö rajoittaa keuhkojen tilaa.
Raskaudenaikainen närästys johtuu siitä, että ruoansulatus hidastuu, jolloin ruoka on kauemmin elimistössä muodostaen enemmän kaasuja vatsaan.
Hormonit saattavat aiheuttaa myös rinnan seudulle erinäisiä ihomuutoksia, kuten polyyppeja tai karvoitusta paikkoihin, joissa sitä ei ennen ole ollut. Nämä ongelmat häviävät yleensä hormonien tasapainottuessa synnytyksen jälkeen.
4. Selkävaivat
Oireet: selkäkipu
Selkäkipu aiheuttaa raskaana oleville naisille ongelmia paljon ennen kuin iso maha vaatii veronsa lihaksilta ja ryhdiltä. Miksi? Jo kahdeksan viikkoa hedelmöittymisen jälkeen lantion sidekudokset alkavat pehmetä, jolloin myös risti-suoliluunivel alaselässä löystyy. Viimeisellä kolmanneksella saattaa kehittyä myös iskiaskipuja mikäli vauva painaa tiettyjä selän hermoja.
5. Vatsavaivat
Oireet: Lisääntynyt virtsaamisentarve, virtsarakon tulehdukset, kutiaminen
Odottavat äidit ovat varmasti tietoisia siitä, että vessassa käyminen tihenee raskauden aikana. Yllätyksenä kuitenkin saattaa tulla se, että virtsaa tulee niin vähän kerrallaan. Tämä johtuu siitä, että virtsarakko ei tyhjene täysin missään raskauden vaiheessa. Rakko on 30-50 prosenttisesti täynnä koko raskauden ajan keltarauhashormonin lihaksia rentouttavan vaikutuksen vuoksi. Samaan aikaan munuaiset tekevät lähes tuplatyötä poistaessaan sekä äidin, että vauvan aiheuttamat kuona-aineet.
Saatat kokea viimeisellä kolmanneksella myös vatsan ihon kutinaa, mikä on täysin normaalia hormonien ja ihon venymisen oireilua. Jos kutiaminen on voimakasta, kerro siitä lääkärillesi. Kyseessä voi olla maksaongelma, joka tunnetaan nimellä raskauskolestaasi.
6. Jalkojen ja reisien vaivat
Oireet: Krampit, suonikohjut, turpoaminen
Krampit, joita saattaa tuntua jaloissa ja pohkeissa, ovat normaaleita toisella ja viimeisellä kolmanneksella. Ne aiheutuvat joko väsymyksestä tai kohdun aiheuttamasta paineesta jalkojen hermoille.
Suonikohjut ja turvonneet jalat ovat kaksi muuta tyyppillistä oiretta, jotka syntyvät samasta syystä. Jalat turpoavat myös nesteen kerääntymisen ja painon nousun vuoksi.
Samalla, kun kehossasi tapahtuu näitä muutoksia, on hyvä pitää mielessä että synnytyksen jälkeen ne ovat kaikki ohi. Noin kolme tuntia synnytyksen jälkeen osa hormoneista palautuu normaaliksi ja samalla pistää lopun näille kuukausia vaivanneille ongelmille.
Lähde: Parenting.com