
Raskaudenaikainen influenssa-altistus yhteydessä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
Kaksisuuntainen mielialahäiriö saattaa kehittyä helpommin niille, joiden äiti on sairastanut influenssan raskauden aikana. Jos yhteys varmistuu uusissa tutkimuksissa, raskautta edeltävät influenssarokotukset voisivat vähentää mielialahäiriöitä.
Tulokset julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä, ja niiden perusteella influenssalle raskauden aikana altistuneiden sairastumisriski saattaa olla peräti nelinkertainen verrattuna henkilöihin, joiden äiti ei ole sairastanut influenssaa raskauden aikana. Yhteys havaitaan riippumatta äidin iästä, etnisestä taustasta, mahdollisista mielenterveysongelmista ja koulutustasosta.
Aiemmissa tutkimuksissa äidin influenssa on yhdistetty myös lapsen riskiin sairastua skitsofreniaan, joka on monella tapaa lähellä kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Onkin mahdollista, että samat raskauden aikana tapahtuvat muutokset altistavat niille molemmille.
Tutkimuksessa hyödynnettiin 92 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneen sekä 722 terveen rekisteritietoja.
Kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on ominaista vuorottelevat masennus- ja maniajaksot. Jaksojen välillä henkilö voi olla täysin oireeton. Sairaus tunnetaan myös maanisdepressiivisenä häiriönä.
Lähde: JAMA Psychiatry 2013