Sairaudet

Rannemurtuma heikentää toimintakykyä merkittävästi

Rannemurtuman jälkeen iäkkäiden naisten toimintakyky saattaa heiketä merkittävästi, käy ilmi tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta.

26.7.2010 Terve.fi

Useimmiten rannemurtuma sattuu kaatuessa, jolloin kädellä vastaanottaminen johtaa murtuman syntymiseen. Ikäihmisillä rannemurtuman taustalla voi olla myötävaikuttavana tekijänä luuston haurastuminen eli osteoporoosi, jolloin murtuma syntyy huomattavasti vähäisemmällä energialla.

BMJ-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, minkälainen merkitys rannemurtumilla on iäkkäiden naisten toimintakykyyn. Toimintakyvyn määrittelyssä huomioitiin miten naiset kykenivät selviytymään päivittäisistä askareista kuten ruuan valmistuksesta, raskaista kotitaloustöistä, kaupassa käynnistä ja portaiden kapuamisesta.

Tutkimukseen osallistui 6 000 yli 65-vuotiasta naista, jotka eivät olleet aiemmin kärsineet ranne- tai lonkkamurtumasta. Naisia seurattiin keskimäärin kahdeksan vuotta, jonka aikana 268 naista sai rannemurtuman. Heistä 15 prosentille kehittyi merkittävä toimintakyvyn lasku. Tarkempi analyysi paljasti, että rannemurtumasta kärsineiden naisten toimintakyky laski seurannassa 50 prosenttia todennäköisemmin kuin muiden naisten.

Rannemurtumiin liittyvän toimintakyvyn laskun todettiin olevan samankaltainen kuin mitä on nähtävissä kaatumisten, nivelrikkoon tai diabetekseen sairastumisen seurauksena. Tutkijoiden mukaan rannemurtumilla saattaakin olla merkittävä rooli ikäihmisten toimintakyvyn heikkenemisessä, ja heidän mielestään osteoporoottisten rannemurtumien ehkäisyyn ja hoitoon tulisi panostaa tulevaisuudessa entistä enemmän.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: BMJ 2010

Copyright Duodecim 2010

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt