Voi hyvin

Rakastan kiroilevaa miestäni

Rakastan kiroilevaa miestäni
Perhepäivähoitaja Pirita Kurvi on avoin miehensä Jari-Pekan Tourettesta, joka saa tämän puhumaan rumia.
Julkaistu: 1.3.2016

Miten suhtautua, kun oma aviomies huorittelee tai kiroilee päin naamaa? Pirita Kurvi on tottunut siihen, sillä hänen miehellään Jari-Pekalla eli JP:llä on Touretten syndrooma.

Neuropsykiatrinen oireyhtymä aiheuttaa tahdosta riippumattomia nykiviä liikkeitä ja hallitsemattomia äännähdyksiä, kuten pakottavaa tarvetta toistaa omia tai muiden sanomisia. JP:n tapauksessa rumia sanoja.

Monia oireet hätkäyttävät.

– Tajuan, että joidenkin on hankala suhtautua sairauteen. Ihmiset luulevat, että JP on kännissä tai huumeissa, Pirita sanoo.

Ehkä juuri siksi pariskunnan blogi ja Facebookiin ladatut videot saavat hetkessä satojatuhansia katsojia. Ainakin blogin nimi Vitun huora mä rakastan sua jää kerrasta mieleen. Tässä talossa näitä sanoja kuullaan päivittäin.

Pirita on kyllästynyt siihen, että mies joutuu häpeämään itseään ja rajoittamaan menemisiään.

– Käymme harvoin missään, sillä Tourette laukaisi JP:llä myös paniikkihäiriön. Aloitimme blogin siksikin, että olisi helpompi mennä ihmisten ilmoille.

Välillä sairaus turhautta

Kaikille läheisillekään asia ei ole ollut helppo. Eikä aina JP:llekään. Muutama vuosi sitten hän ei osannut puhua sairaudestaan. Piritan mielestä siitä piti puhua. Kaikille.

– Miksi pitäisi hävetä jotain, mille ei itse voi mitään? 

Ahdistaa Tourette toisinaan Piritaakin. Yksi JP:n hokemista on: ”Kuulitko?” Hän toistaa lausetta, kunnes Pirita vastaa: ”Kuulin.”

– Välillä ei riitä, että vastaan kerran. Siihen joskus tuskastun, että sairaus ­pakottaa minut jankkaamaan. Mutta mieluummin Tourette kuin mulkvisti, hän naurahtaa. 

Yleensä ihmiset huomaavat äkkiä, ettei ääntely ole tahallista vaan johtuu Tourettesta. Aina on myös törppöjä, jotka tuijottavat. Silloin Piritan tekisi mieli valistaa ihmisiä sairaudesta.

– Mikään ruma, mitä Jippe sanoo, ei tunnu missään. Tiedän, ettei hän tarkoita sitä.

Pirita kantaa vastuun arjesta

Molemmilla on edellisistä liitoistaan kolme lasta. Arjen suunnittelu vaati töitä. Moni asia jää Piritan vastuulle. Edes kaupassa ­käynti ei onnistu perheenä. Lasten kuljettamiseen kun tarvittaisiin ­kaksi autoa, eikä JP pysty ­paniikki- ja ahdistuneisuushäiriönsä ­vuoksi ajamaan yksin.

Parisuhteen on pelastanut se, että Pirita ja JP voivat viettää joka toisen viikonlopun kokonaan kaksin.

– Saan voimaa siitä, että tiedän jaksavani. Olen ­ylpeä ja sisukas. En halua luovuttaa. Jos en jaksaisi, ei olisi tätä rakkauttakaan.

Kommentoi »