Koronan tuoma uusi normaali arki aiheuttaa meissä erilaisia reaktioita. Kun elämän normaalit aktiviteetit eivät ole mahdollisia, voi kotona ylenpalttinen puuhastelu tuoda yhdelle tarvittavaa virikettä, toinen taas haluaa hiljentyä ilman suorituspaineita ja tehdä asioita aivan rauhassa.
Kotitöiden epätasainen jakaantuminen on hyvin tavallinen riidan aihe, mikä useimmiten johtuu ihmisten erilaisista käsityksistä siitä, mikä on tarpeeksi.
Perheneuvoja Pekka Puukon mukaan korona-aika tuo tällaisiin tilanteiseen aivan ennenkuulumattomia haasteita, sillä pitkittyvän kriisin vaikutuksia ihmisten mieliin on vaikea arvioida.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
”Koronaeristys tekee puolisostani kotitöiden kilpaurheilijan, itse en haluaisi koko ajan suorittaa”
Puolisoni on kilpailuhenkinen, joten tämä koronaeristys on hänelle kilpailusuoritukseen verrattava koitos. Hän pesee pyykit, siivoaa komerot, pesee ikkunat ja olettaa, että myös minä osallistun kaikkeen toimintaan innolla. Minulle riittäisi myös hiljentyminen ja asioiden rauhallinen tekeminen ilman suorituspaineita.
Asiasta kehkeytyy useimmiten riita, joka harmittaa kumpaakin osapuolta.
Perheneuvoja Pekka Puukko vastaa:
Riitojen syynä on yleensä se, että puhutaan liikaa tai ei puhuta tarpeeksi. Liika puhuminen tarkoittaa nalkuttamista, liioittelua ja toisen mollaamista. Silloin kun ei puhuta tarpeeksi, oletetaan asioita toisen puolesta. Kuinka paljon teidän tilanteessanne on auki puhumattomia oletuksia?
Pandemian keskellä eläminen ja terveenä pysyminen on tuonut meidät kaikki uuteen tilanteeseen. Vaikka useimmilla on jonkinlaista kokemusta kriisien keskellä elämisestä ja niistä selviytymisestä, tämänhetkinen tilanne lyö laudalta kaikki aiemmat kokemukset. Tällaisen pitkittyvän kriisin vaikutuksia ihmisen mieleen on vaikea arvioida edes yleisellä tasolla, ja sen lisäksi olemme yksilöitä, ja meillä on yksilölliset tavat kokea ja tulkita kokemaamme.
Oletko kysynyt, miksi puolisosi siivoaa nyt? Kotona ollaan nyt paljon tavallista enemmän, onko tämä hänen tapansa tehdä tästä ajasta viihtyisämpää? Vai käyttääkö hän nyt tilaisuutta hyväkseen ja hoitaa kuntoon rästiin jääneitä kotitöitä? Joskus siivoaminen tarjoaa tunteen siitä, että maailma on jotenkin hallittavissa – onko puolisosi siivousinnossa mahdollisesti ripaus halua luoda järjestystä tähän kovin epävarmaan maailmaan? En oleta, että pystyt vastaamaan näihin. Parempi on, että kysyt häneltä.
Entä sinä, mikä on tämän poikkeusajan pohjasävel sinulle? Tarjoaako tämä aika kauan kaivatun mahdollisuuden ottaa vähän iisimmin ja keskittyä olemiseen, mihin kysymyksessäsi viittaat? Onko tämä ehkä aikaa, jossa on tilaa tehdä itselle mieluisia asioita ja harrastaa? Vai onko poikkeusolojen vuoksi työ sinulle entistä kuluttavampaa? Tai kuulutko ehkä niihin, joiden arkea varjostaa nyt huoli toimeentulosta työpaikan säästötoimien vuoksi? Oletko kertonut puolisollesi, miten koet tämän ajan ja millaisia odotuksia sinulla on? Puolisosi ei voi tietää, jos ette puhu. Silloin voi vain olettaa.
Vielä yhden näkökulman haluan nostaa esille. Onko mahdollista, että puolisoasi harmittaa yksin tekeminen siksi että hän kaipaa seuraasi? Entä jos ongelman ydin ei olekaan epäreilussa työnjaossa, vaan sanoittamattomassa kaipuussa yhdessä tekemiseen ja sitä kautta yhteyden kokemiseen? Jälleen asia, joka voi selvitä vain puhumalla.
Puolisoiden erilaisuus on parisuhteen haaste, mutta sen ei tarvitse olla uhka parisuhteelle. Itse asiassa keskinäisen erilaisuuden kanssa eläminen on yksi tärkeimpiä parisuhdetaitoja. Se edellyttää avointa puhetta siitä mitä toivoo, ja minkä kanssa voi pärjätä, samoin kuin puhetta siitä mitä ei voi omassa elämässään hyväksyä.
Usein puolisoiden erilaisuus vaatii tekemään kompromisseja, ja etsimään luoviakin ratkaisuja, jotta tilanteesta päästään eteenpäin. Kaikki tämän vaatii neuvottelua, puhumista. Voisitko ajatella, että tämä aika, jossa teidän kahden erilaisuus tulee niin selvästi näkyville, olisikin uuden ja tärkeän parisuhdetaidon oppimisen aikaa?
Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.