Opi tuntemaan itsesi

Opi tuntemaan itsesi
Kuuntele itseäsi! Tunnista tarpeesi! Määrittele rajasi! Tuttuja ohjeita kaikki. Mutta mitä se itsetuntemus oikein on?
Julkaistu 17.2.2017

Itsetuntemus on omien halujen, tunteiden, ajattelun ja toiminnan eli koko käyttäytymisen tiedostamista ja itsensä ymmärrystä. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan olet aika selvillä vesillä, jos tulet toimeen muiden kanssa, ja sinulla on lisäksi realistinen ja myönteinen kuva itsestäsi. Sen sijaan jatkuvat ristiriidat muiden kanssa kielivät heikosta itsetuntemuksesta. Samoin se, jos teet jatkuvasti asioita, joista on haittaa itsellesi ja muille.

MB-elämäntaidonvalmentaja Marketta Alatalon mukaan itsetuntemukseen kuuluu kyky arvostaa itseään ja muita. Sekä se, että pitää omaa elämäänsä ainutlaatuisena ja merkityksellisenä.

– Ihminen, joka tuntee itsensä hyvin, osaa tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä itsenäisesti, sietää pettymyksiä ja osaa iloita onnistumisistaan. Hän luottaa siihen, että pärjää.

Tiedosta vahvuudet 

Omia vuorovaikutustapoja tarkastelemalla voi tulla tulla tietoiseksi vahvuuksistaan ja saada lisää itseluottamusta. Kun ihmisellä on vaikeuksia itsensä kanssa, hän yleensä arvioi itseään liian kielteisesti tai nostaa itsensä muiden yläpuolelle.

Ihmissuhteissa tuntemus kehittyy. Kasvuvaiheessa tärkeitä palautteen antajia ovat vanhemmat, sisarukset, ystävät ja opettajat. Aikuisena itsetuntemus kasvaa tasa-arvoisissa ihmissuhteissa.On vaikea kehittyä, jos ei saa palautetta lainkaan tai palaute on liian kehuvaa tai ylikriittistä.Avoimen ja muihin rohkeasti suhtautuvan on helpompi saada itsestään tietoa kuin sulkeutuneen tai aggressiivisuuteen taipuvaisen. Persoonallisuus siis vaikuttaa.

Näin tutustut itseesi 

1. Suhtaudu ystävällisesti muihin.

Silloin syntyy aitoja kohtaamisia, joissa oppii aina jotakin. On mahdoton tutustua syvemminitseensä, jos muut ihmiset ovat kuin ilmaa tai vain välineitä omien tarpeiden tyydyttämiseen.

2. Viljele huumoria.

Lempeän huumorin avulla esitetty kritiikki helpottaa sen vastaanottamista. On rikkaus osata nauraa itselleen ja puutteilleen.

3. Kokoa keskusteluryhmä.

Kun ryhmä on luottamuksellinen, se antaa mahdollisuuksia oppia itsestä ja muista.

4. Lähde vaellukselle.

Yhteiset haasteet lisäävät yhteyden tunnetta ja avoimuutta. Vastoinkäymiset ja uudet kuviot tuovat itsestä esiin uusia puolia.

5. Pidä päiväkirjaa.

Kirjaa tapahtumia, tunteitasi ja kokemuksiasi. Kun luet päiväkirjaa myöhemmin, saatat yllättyä, miten suhtauduit asioihin aikoinaan.

6. Kirjaa, mitä teet.

Ihmisellä on taipumus vähä­tellä vaikkapa alko­holinkäyttöään tai ylensyöntiään. Kun on kirjannut tekemisensä, tuloksia on pakko uskoa.

7. Lähde valmennukseen.

Kurssit ja itsensä järjestel­mällinen opettaminen auttavat.

Lue lisää: Markku Ojanen: Minä ja muut, itsetuntemuksen kirja (Kirjapaja 2011). Tutustu myös: www.markkuojanen.com.

Kommentoi »