
Onko 7 vuoden kriisi totta vai tarua?
Usein parisuhteen seitsemättä vuotta pidetään vaikeimpana. Seitsemän vuoden kriisistä puhutaan yleisesti, mutta onko sitä oikeasti olemassa?
Tuoreen tutkimuksen valossa seitsemän vuoden kriisi vaikuttaa enemmän myytiltä kuin todelta. Itse asiassa tutkimus osoittaa, että seitsemänteen vuoteen saakka selvinneet pysyvät todennäköisesti yhdessä.
Kun kymmenen yhteistä vuotta on saavutettu, on avioeron todennäköisyys puolta pienempi kuin avioliiton alkuvuosina. Eroherkkyys on brittiläisen Marriage-yhdistyksen raportin mukaan suurin liiton alkuvuosina, noin neljännen ja viidennen avioliittovuoden tienoilla.
Raportin tiedot perustuvat Britannian avioerotilastoihin.
Lue myös: Parisuhteen ongelmiin kannattaa hakea apua ajoissa
Kysely viittaa samaan suuntaan
Viime vuoden puolelle julkaistu kysely viittaa samaan suuntaan kuin erotilastot. Kyselyn mukaan parisuhde kohtaa kriisin usein jo kolmannen vuotensa aikana.
Kyselyn mukaan etenkin pienten lasten vanhemmat eroavat todennäköisimmin jo kolmannen yhteisen vuotensa aikana. Yli 40 prosenttia 1 500 vastaajasta myönsi, että lasten saaminen oli ajanut parin erilleen. Vain kolmannes vastasi lasten lähentäneen parisuhdetta.
Kysely tehtiin Iso-Britannian suurimmalla perhesivustolla, Netmums.comissa.
Lue myös: Avioliittoa epäröineet päätyvät usein eroamaan
Vahvista suhdettasi ajoissa!
Kriisejä ja erilaisia vaiheita mahtuu jokaiseen liittoon. Parisuhdettaan kannattaa vahvistaa jo silloin, kun kriisejä ei vielä ole ilmassa. Vahva suhde kestää kriisit paremmin.
Kannattaa muistaa, että kriisi ei automaattisesti ole maailmanloppu. Kriisi on myös mahdollisuus tarkistaa elämän ja parisuhteen perusteita sekä kurssia.