”Olen aina elänyt mieheni kautta ja hän on jättämässä minut koska ei luota minuun – onko mitään tehtävissä?”

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen evankelis-luterilainen kirkko
”Olen aina elänyt mieheni kautta ja hän on jättämässä minut koska ei luota minuun – onko mitään tehtävissä?”
Kumppanin vanavedessä eläminen voi tehdä ihmisestä koneen, joka automaattisesti myötäilee toista. Oma elämä, tavoitteet ja halut jäävät yhteisen elämän varjoon. Parisuhde on kuitenkin aina kahden kauppa, jossa molempien on saatava tilaa.
Julkaistu: 22.1.2021
Parisuhteessa toinen voi olla vahvempi osapuoli, joka hallitsee yhteistä elämää – jopa siinä määrin, että toinen kokee elävänsä omaa elämää täysin toisen kautta. Rakkausklinikalle tulleessa kysymyksessä 30-vuotias nainen kertoo tulleensa jätetyksi sen takia, että hän on elänyt vain miehensä kautta. Mies ei luota häneen ja kysyjän itseluottamus on rapissut olemattomiin. Elämässä ei tunnu olevan mitään omaa, paitsi halu seistä omilla jaloilla.
Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama sanoo, että uusien askeleiden ottaminen elämässä vaatii aina rohkeutta. Epävarmoissa elämäntilanteissa jokainen meistä voi kokea jopa pelkoa.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

”Minulla ei ole mitään omaa eikä mielipiteitä, mieheni ei luota minuun ja jätti – mitä teen?”

Olen ollut suhteessa 10 vuotta, jonka jälkeen mies jätti minut sen takia ettei kuulemma tunne minua eikä luota minuun. Tämä johtuu ehkä siitä, että olen käytännössä elänyt miehen kautta: en ole sanonut omia mielipiteitä (ei minulla taida edes sellaisia olla, tai en ainakaan tiedä tai tunnista niitä) ja puhun ristiriitaisesti, enkä keskity mihinkään enkä ole ikinä näyttänyt potentiaaliani. Itsetuntemukseni ja luottamukseni on todella huono.
Voiko tällaiselle tilanteelle tehdä enää mitään? Mies rakastaa minua yhä, muttei usko että pystyn muuttumaan niin, että hän voisi minuun luottaa.
Minulla ei ole oikein mitään omaa ja tahtoisin sekä pelastaa suhteen että oppia seisomaan omilla jaloillani. Minusta tuntuu, etten osaa edes miettiä asioita, jotta osaisin perustella itseäni tai käytöstäni tai etten opi uusia asioita. Ikää meillä molemmilla on 30 vuotta.

Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama vastaa:

Kiitos ajatuksia herättävästä kysymyksestäsi!
Ensinnäkin mietin, millaiseksi haluaisit muuttua ja kenen vuoksi? Todellinen muutos lähtee omista tarpeistasi eikä siitä, että et jonkun toisen mielestä ole riittävä. Kuvailet itseäsi kovin negatiivisesti.
Sanot, että itsetuntemuksesi ja itseluottamuksesi on huono, eikä sinulla ole omia mielipiteitä. Ovatko nämä miehen kuvauksia sinusta vai ajatteletko oikeasti näin? Et kuulosta sellaiselta ihmiseltä, jollaiseksi itseäsi kuvailet. Tämänkin kysymyksen pohdintoineen olet kirjoittanut ja lähettänyt.
”Elämän käännekohdissa jokainen kokee epävarmuutta ja pelkoa.”
Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama
Kerrot selkeästi päämääristäsi: haluaisit pelastaa suhteesi ja seistä omilla jaloillasi. Tässä ilmaiset tavoitteesi. Miten muka sinulla ei olisi potentiaalia? Elämän käännekohdissa jokainen kokee epävarmuutta, pelkoakin. Kuvaat hyvin tuntojasi tilanteessa, jossa haluat ottaa uusia askeleita, mutta se vaatii rohkeutta.
Sanot, ettei sinulla ole mitään omaa. Nyt on hyvä aika pysähtyä miettimään, mitä se oma olisi. Onko lähipiirissäsi ihmisiä, joiden kanssa voisit tuumailla sitä? Jos omat ajatukset tuntuvat jumiutuneen, joku läheinen voisi auttaa sinua huomaamaan uusia asioita itsestäsi. Millaisia lahjakkuuksia ystäväsi sinussa näkevät?
Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama on myös psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti ja kliininen seksologi. Hän sanoo, ettei elämässä voi koskaa tietää varmasti, mitä reittiä elämää halua kulkea, mutta ottamalla askeleita johonkin suuntaan pääsee aina eteenpäin.
En tiedä, mihin kaikkeen haet muutosta. Jos mietit opiskelua tai ammatillisia asioita, löydät tietoa ja tukea netistä tai ystävien kanssa pohtimalla. Rohkenit kirjoittaa tämän kysymyksen, joten yhtä lailla voit uskaltautua kysymään muilta tahoilta apua etenemiseen eri elämänalueilla.
Olipa kyse työstä, kouluttautumisesta tai parisuhdekysymyksistä, mitään niistä ei tarvitse pähkäillä yksin. Ammattilaisten ja ystävien kanssa puhuessa omat ajatukset selkiytyvät ja rohkaistut ottamaan askeleita johonkin suuntaan. Elämässä ei koskaan voi tietää varmasti, mitä reittiä haluaa kulkea, mutta ottamalla askeleita johonkin suuntaan pääsee aina askeleen verran eteenpäin. Suuntaa voi aina korjata. Matkan varrella päämääräkin selkiytyy.
Sanot, ettet osaa keskittyä mihinkään. Sain kuitenkin ihan hyvin selvää kysymyksestäsi. Jos sinulla on oikeasti todettu keskittymishäiriö tai epäilet sellaista itselläsi, niihinkin on saatavissa apua. Olet osaava ja viisas siinä, missä kuka tahansa muukin.
”Kannustaminen ja positiivinen palaute toimivat tuhat kertaa paremmin kuin moitteet.”
Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama
Suhteenne tila kuulostaa epäselvältä. Kerrot, että mies on jättänyt sinut, mutta samalla hän tuntuu esittävän sinulle muutostoiveita. Oletko siis koeajalla suhteessa, jossa sinut on tavallaan jätetty, mutta ei sitten kuitenkaan? Mitähän mies todella haluaa?
Jos hänen pyrkimyksensä on kannustaa sinua itsevarmuuteen ja tunnistamaan omia voimavarojasi, tämä ei kuulosta oikealta tieltä. Kannustaminen ja positiivinen palaute toimivat tuhat kertaa paremmin kuin moitteet. Ehkä mies oikeasti haluaa tukea ja kannustaa sinua, mutta ei ole löytänyt siihen oikeita keinoja.
Mikä suhteessanne toimii? Kerrot, että mies rakastaa sinua yhä, mutta ei usko, että pystyt muuttumaan. Oletko varma siitä, että haluat jatkaa suhdetta hänen kanssaan? Ei ole pelkästään hänen vallassaan jättää sinua tai tulla taas takaisin. Yhtä lailla sinun on tärkeätä miettiä, mitä itse haluat parisuhteelta.
Olet kolmikymppinen nainen, jolla on mahdollisuuksia kulkea elämässä moneen suuntaan. Ei sinulla ole mahdollisuutta eikä kiirettä tietää, mitä haluat tehdä loppuelämälläsi, mutta voit miettiä, mitä haluaisit kokeilla seuraavaksi.
Jokainen valinta kuljettaa askeleen verran eteenpäin ja mahdollistaa seuraavia päätöksiä. Itseluottamusta ja voimia elämääsi, yksin tai yhdessä miehesi kanssa.
Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.
Kommentoi »