Närästys eli rinnanaluspolte on hyvin yleinen ruoansulatusperäinen vaiva. Siitä kärsivät jossakin vaiheessa elämäänsä lähes kaikki. Säännöllisestä närästyksestä taas kärsii noin joka kymmenes ihminen.
”Vaikka vaiva on todella ikävä, useimmiten se on onneksi vaaraton”, kertoo johtava ravitsemusterapeutti Tarja Himberg Terveystalosta.
Närästys johtuu siitä, että hapanta mahanestettä pääsee nousemaan ruokatorveen. Se saattaa aiheuttaa röyhtäilyä ja polttavaa kipua rintalastan takana. Joskus korvennuksen tunnetta voi olla myös nielussa.
Närästykselle altistavia tekijöitä ovat erityisesti ylipaino ja raskaus. Molemmat lisäävät painetta vatsaontelon sisällä, mikä voi saada happaman mahanesteen nousemaan ylöspäin.
Usein närästysoireet ilmaantuvat ruokailun yhteydessä tai sen jälkeen. Monet ruoat ja juomat saattavat pahentaa oireita. Siksi niitä aiheuttavia ruokia ja juomia kannattaa välttää.
Närästys voi säikäyttää
Jos närästys alkaa täysin uutena vaivana, se voi aluksi säikäyttää toden teolla.
”Olen kuullut ihmisistä, joilla närästyksen aiheuttama kipu on säteillyt kaulalle ja sydämeen. He ovat luulleet saaneensa sydänkohtauksen ja soittaneet ambulanssin”, Himberg kertoo.
Jos mahanestettä nousee toistuvasti takaisin ruokatorveen, syynä voi olla refluksitauti. Silloin ihmisellä on yleensä kuitenkin myös muita oireita, kuten nielemisen vaikeutta, palan tunne kurkussa, kuivaa yskää ja äänen käheytymistä.
”Jos oireet jatkuvat useita viikkoja yhtäjaksoisesti, on syytä varata aika lääkäriin tarkempiin selvittelyihin.”
1. Kokkaa harkiten
Ruoanvalmistusmenetelmä voi lisätä närästystä. Rasvaiset, paistetut ja käristetyt ruoat aiheuttavat monille oireita, ja heille sopivatkin paremmin lempeät ruoanvalmistusmenetelmät.
Kokeile valmistaa ruoat keittämällä, höyryttämällä tai uunissa paahtaen. Vahvojen mausteiden sijaan mausta ruoat tuoreilla tai kuivatuilla yrteillä. Erityisesti vihannekset, juurekset ja marjat sopivat yleensä närästyksestä kärsivien ruokavalioon.
Rauhoita myös ruokailuhetki ja pureskele ruoka kunnolla. Ruoansulatus tykkää, kun sille annetaan riittävästi aikaa tehdä työnsä.
2. Valitse piimä
Kokemusperäisesti tiedetään, että piimä ja mantelit voivat auttaa lievittämään närästysvaivoja. Niiden vaikutuksista ei ole tieteellistä näyttöä, mutta niitä kannattaa kokeilla, jos niiden syömiselle ei ole muuta estettä.
Piimän ja myös muiden hapanmaitotuotteiden vaikutus saattaa perustua siihen, että ne auttavat neutralisoimaan ruokatorven happamuutta ja siten rauhoittamaan polttelua.
Myös mantelit todennäköisesti sisältävät jotakin happamuutta neutralisoivaa ainetta. Niitä voi nauttia sekä kokonaisina että mantelimaitona. Hyvä tapa on keittää iltapalaksi kaurapuuroa ja laittaa sen päälle marjoja ja muutama manteli. Näin saadaan hyvin sulava iltaruoka.
3. Nuku oikein
Joillakuilla närästys vaivaa erityisesti öisin, sillä makuuasento voi pahentaa oireita. Siksi nukkumaan mennessä pääpuolta kannattaa nostaa noin 15 senttimetriä. Sitä varten voi ostaa esimerkiksi kiilatyynyn. Tutkitusti myös tiedetään, että vasemmalla kyljellä nukkuminen edistää ruoansulatusta.
4. Tarkista ruokarytmisi
Säännöllinen syöminen on ravitsemuksen kivijalka. Luo itsellesi säännöllinen ateriarytmi ja pyri pitämään annokset kohtuullisen kokoisina. Silloin ruoansulatus toimii parhaiten.
Jos olet pitkiä aikoja syömättä, seuraavan aterian koko kasvaa automaattisesti. Liikasyöminen taas aiheuttaa helposti oireita.
5. Nouse pystyyn
Ruoansulatus toimii parhaiten pystyasennossa. Jos mahdollista, tee ruokailun jälkeen töitä seisomapöydän ääressä tai lähde pitämään kävelypalaveria.
Pidä muutenkin jaloittelutaukoja sekä kotona että töissä. Istuessa vatsa on aina ahtaassa tilassa, jolloin vatsaonteloon syntyy painetta. Silloin ruoansulatus ei koskaan toimi optimaalisesti. Pienikin liikuskelu parantaa vatsan toimintaa.
Vältä myös erityisesti vatsaa kiristäviä vaatteita.
6. Ajoita iltapalat
Vältä myöhäisiä iltapaloja, jotta ruoansulatus on saanut tehdä työnsä jo ennen nukkumaanmenoa. Pyri syömään iltapala vähintään pari tuntia ennen höyhensaarille siirtymistä.
7. Kokeile itsehoitoa
Apteekista saa tehokkaita itsehoitolääkkeitä närästykseen. Jos oireet ovat satunnaisia, niitä voi yleensä käyttää hyvin turvallisesti.
Jos kuitenkin tuntuu, että itsehoitolääkkeitä joutuu käyttämään jatkuvasti, varaa aika lääkärin vastaanotolle.
Harkitse, mitä laitat suuhusi
Monet ruoat, juomat ja mausteet voivat pahentaa närästysoireilua, siksi niitä kannattaa välttää. Niitä ovat esimerkiksi kahvi, kaakao, väkevät alkoholijuomat, happamat mehut, kolajuomat, kivennäisvedet, sitrushedelmät, suklaa, tomaatti, minttu, sipuli, mustapippuri, jalapeno ja cayennepippuri.
Oireita aiheuttavat ruoat ovat hyvin yksilöllisiä. Omalle ruoansulatukselle sopimattomat ruoat on hyvä kartoittaa pitämällä ruoka- ja oirepäiväkirjaa.
Varmuuden vuoksi mitään ruoka-ainetta ei kannata ryhtyä välttämään. Eri ruoista on myös hyvä kokeilla, pystyykö niitä sietämään edes vähän. Jos esimerkiksi kokonainen appelsiini aiheuttaa närästystä, voi kokeilla, pystyykö syömään vain puolikkaan.
Jos närästysvaiva on hyvin lievä ja satunnainen, avun voi saada jo siitä, että vähentää kahvin juontia ja jättää kivennäisvedet kokonaan pois.
Asiantuntijana johtava ravitsemusterapeutti Tarja Himberg Terveystalosta