Terveys

Naisen paino herättää ennakkoluuloja

Tutkimus kertoo, että naisen vartalonmuodosta tehdään nopeasti päätelmiä siitä, millainen luonne hänellä on.

Amerikkalainen naistenlehti Glamour tutki, miten naisten ruumiinrakenne vaikuttaa siihen, millaisina heidän luonnettaan pidetään. Tutkimuksessa oli mukana 1800 18-40-vuotiasta naista. Heille näytettiin tuntemattomien naisten kuvia ja kysyttiin, kumman sanaparista he valitsisivat kuvailemaan näkemäänsä naista, esimerkiksi laiska-ahkera.

Ylipainoiset naiset saivat määritelmän laiska 11 kertaa useammin kuin hoikat naiset, ja heidät kuvailtiin huolimattomiksi yhdeksän kertaa useammin. Laihoja naisia pidettiin pinnallisina tai omahyväisinä kahdeksan kertaa useammin kuin ylipainoisia naisia.

Haastatelluilla olisi ollut myös mahdollisuus olla valitsematta kumpaakaan vaihtoehtoa, mutta alle puolet jätti valinnan tyhjäksi. Tutkija Rebecca Puhlin mielestä on merkittävää, että tutkittavat olivat valmiit arvioimaan täysin tuntemattomien naisten luonteita kuvien perusteella. Puhlin mukaan se kertoo siitä, että naisen painoon liittyvät oletukset ovat yksi viimeisiä yleisesti hyväksyttyjä ennakkoluuloja.

Lähde: Glamour

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt