Oletko maistanut takiaista tai litulaukkaa? Aloita villivihannesten keräily näin

Kevätaurinko saa luonnon vihertämään, ja silloin kannattaa lähteä tutustumaan luontoäidin hevi-osaston runsaaseen tarjontaan. Villivihannekset ovat nimittäin herkullisimmillaan juuri huhti- ja toukokuussa, kun ne ovat vielä nuoria.

”On tärkeää, että villivihanneksia käyttää oikeaan aikaan. Jos ne pääsevät liian vanhoiksi, niiden maku on paljon puisevampi”, yrttiterapeutti Henriette Kress kertoo.

Uusien ja vaihtelevien makujen lisäksi villivihannekset tarjoavat runsaasti terveydelle hyödyllisiä ravintoaineita. Luonnonkasvit pärjäävät siellä, missä ne saavat paljon ravinteita kasvuunsa. Siksi villivihanneksissa on enemmän ravintoaineita kuin viljellyissä vihanneksissa.

”Tutkitusti esimerkiksi nokkosessa on enemmän ravinteita kuin pinaatissa ja voikukan lehdissä enemmän kuin tavallisessa salaatissa.”

Tutustumisen villivihanneksiin Kress suosittelee aloittamaan ammattitaitoisen opettajan vetämällä kurssilla. Sen jälkeen kannattaa keskittyä keräämään vain muutamia lajeja, jotka varmasti tunnistaa.

Helposti tunnistettavia lajeja ovat esimerkiksi nokkonen, vuohenputki ja voikukka. Makunsa puolesta ne myös sopivat moniin eri käyttötarkoituksiin.

”Aloittelija voi toki sekoittaa esimerkiksi nokkosen valkopeippiin, mutta se ei ole kovin vaarallista. Valkopeippi on täysin syötävä kasvi, se ei vain ole yhtä herkullinen kuin nokkonen”, Kress kertoo.

Vuohenputki kuuluu kevään ensimmäisiin villiyrtteihin, sillä se nousee maasta jo varhain huhtikuussa. Se on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, ja sitä kasvaa monenlaisilla kasvupaikoilla, kuten lehdoissa, puronvarsilla, pihoilla, joutomailla ja laitumilla.

Vuohenputkea kannattaa kerätä, kun sen lehdet ovat vielä supussa ja kiiltävät. Silloin kasvi on herkullisimmillaan.

Hienoisesti anikselta maistuva vuohenputki sopii mainiosti muun muassa salaatteihin, smoothieihin, munakkaisiin, keittoihin, patoihin ja pestoon. Sitä voi myös kuivattaa viherjauheeksi.

Tarkoituksella vuohenputkea ei kannata kotipuutarhaan istuttaa, sillä se leviää helposti ja siitä on vaikea päästä eroon.

Nokkonen on yleinen kasvi koko Suomessa. Se on erinomainen raudan lähde, mutta se sisältää myös muita tärkeitä ravintoaineita.

Nokkonen on yleensä parhaimmillaan, kun se on noin 20 senttimetrin korkuinen. Silloin siitä kannattaa kerätä latvaosa.

Nokkosia kerätessä mukana tulee helposti erilaisia öttiäisiä. Pääset niistä eroon, kun lasket tiskialtaaseen vettä, lisäät joukkoon lorauksen viinietikkaa tai suolaa ja laitat nokkoset likoamaan. Pienet monijalkaiset eivät kylvystä pidä ja lähtevät karkuun. Sen jälkeen ne voi noukkia pois ja viedä puutarhaan.

Liotuksen jälkeen ryöppää nokkoset kiehuvassa vedessä kourallinen kerrallaan. Sen jälkeen pilko ne 2–3 sentin paloiksi ja hienonna tehosekoittimessa sileäksi massaksi. Käytä sitä erilaisissa suolaisissa ruoissa.

Nokkosen keitinveden voit joko juoda itse tai antaa kukille. Ravintopitoinen vesi tekee hyvää muun muassa kynsille, hiuksille, iholle ja sidekudokselle.

Maitohorsmaa kasvaa ympäri Suomea monenlaisissa ympäristöissä, kuten valoisissa kangasmetsissä, lehdoissa, pientareilla, tienvarsilla ja hakkuuaukeilla. Etelä-Suomessa sen nuoret versot alkavat yleensä nousta maasta toukokuun lopussa.

”Maitohorsmaparsa” on monen herkkua. Kokeile paistaa nuoria versoja voissa pannulla, kunnes latvalehdet ovat rapeat. Mausta ne suolalla. Villiyrittiherkku maistuu hyvin samanlaiselta kuin parsa.

Keskikesällä maitohorsmasta voi kerätä lehtiä teesekoituksen pohjaksi. Lehtiä saa helposti runsaasti ja ne on helppo murentaa pieniksi.

Maitohorsmasta pitävät myös etanat, jotka majailevat usein lehtien alapinnoilla. Jos et halua syödä niitä, tarkkaile lehtiä kerätessäsi.

Voikukka on hyvin yleinen kasvi koko Suomessa. Se kasvaa muun muassa niityillä, pientareilla, joutomailla, pihoilla ja rannoilla.

Voikukan lehtiä voi käyttää esimerkiksi salaatteihin. Osa lehdistä voi kuitenkin maistua hyvin karvailta. Kitkerää makua saat pois lisäämällä salaattiin hieman sitruunamehua tai viinietikkaa.

Voikukan kukat sopivat erinomaisesti esimerkiksi munakkaaseen. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lado sille tuoreita voikukan kukkia. Kaada niiden päälle tavallinen munakasseos, laita kansi päälle ja pienennä lämpöä. Vartin päästä villiyrttimunakas on valmis.

Litulaukka on monille vielä tuntematon villivihannes. Se viihtyy pääasiassa Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Jos siihen on mahdollisuus tutustua, se kannattaa ehdottomasti tehdä.

Litulaukka on ristikukkaiskasvi, josta käytetään lehdet. Parhaimmalta ne maistuvat, kun ne ovat vielä pehmeitä ja hentoja. Kasvi sopii moniin suolaisiin ruokiin, sillä se maistuu hieman valkosipulille. Mikä parasta, se ei aiheuta ollenkaan hajuhaittoja.

Litulaukasta voi tehdä esimerkiksi herkullista pestoa. Laita tehosekoittimeen litulaukkaa, oliivi- tai rypsiöljyä, jotain pähkinää ja suolaa. Hienonna aineet ja lisää joukkoon vielä parmesaania tai muuta raastettua juustoa.

Litulaukka sopii myös salaatteihin ja viherjauheen raaka-aineeksi.

Takiainen on villiyrttien ehkä tuntemattomin yllättäjä. Se on yleinen kasvi erityisesti Etelä-Suomessa, mutta sen mahdollisuuksia ruoanlaitossa ei ole vielä täysin hyödynnetty.

Takiaisen nuorten kukkavarsien valkoisesta sisuksesta saa muun muassa herkullisen, hieman pähkinäisen lisukkeen pääruoalle.

Kukkavarret ovat yleensä hyvänmakuisia kesäkuun puoliväliin asti, kun kasvi ei ole vielä ehtinyt kehittyä täysi-ikäiseksi ja kukat ovat vielä nupuillaan. Täysikasvuisen takiaisen kukkavarret ovat kovia ja puisevia.

Kerää takiaisen kukkavarsia, kun ne ovat vielä pehmeitä. Leikkaa ne palasiksi ja keitä suolavedessä, jossa on loraus sitruunamehua ja suolaa. Tarjoa vaikka kala- tai kanaruoan kanssa. Ryöpättyjä kukkavarsia voi hyvin myös pakastaa talvea varten.

Asiantuntijana yrttiterapeutti Henriette Kress.