
Mustikka-mustaherukkapaistos
Mustikassa ja mustaherukassa on paljon vitamiineja.
Mustikka-mustaherukkapaistos
6–8 annosta
valmistusaika 1 t
1 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
¼ tl suolaa
7 dl tuoreita mustikoita ja mustaherukoita
1 sitruunan kuori
½ sitruunan mehu
Päälle:
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
¼ tl soodaa
¼ tl suolaa
4 rkl voita
½ dl piimää
Voiteluun:
2 rkl maitoa
2 rkl sokeria
Lisäksi:
vaniljakastiketta
1. Kuumenna uuni 190 asteeseen.
2. Sekoita sokeri, perunajauhot ja suola. Yhdistä marjoihin. Raasta pesty sitruunan kuori ja purista mehu. Lisää seokseen.
3. Kaada uunivuokaan ja paista uunin keskitasolla 25 minuuttia.
4. Tee sillä aikaa taikina. Sekoita keskenään jauhot, sokerit, leivinjauhe, sooda ja suola. Nypi joukkoon voi. Lisää piimä 5 minuuttia ennen kuin marjat otetaan pois uunista. Sekoita tasaiseksi.
5. Jaa taikina 7–8 osaan, pyöritä palloiksi ja painele hieman.
6. Ota marjat uunista. Nosta lämpötila 220 asteeseen.
7. Asettele taikinapalat marjojen päälle, voitele maidolla ja ripottele sokeria. Paista 15 minuuttia.
8. Ota pois uunista ja anna jäähtyä 20 minuuttia.
9. Tarjoa kastikkeen kanssa.
Lue myös: