Suhteen alussa seksitahdin määrää se, kumpi haluaa enemmän.
− Tahtipuikko siirtyy suhteen edetessä sille, joka haluaa vähemmän. Halujen eriparisuus selviää yleensä vasta parin vuoden jälkeen, toteaa Väestöliiton kliininen seksologi Tarja Santalahti.
Muutaman vuoden takaisen Halut jäissä -tutkimuksen mukaan haluttomuus ei ole harvinaista. Santalahti tosin puhuu mieluummin seksuaalisen halun puutteesta. Harvoin kumpikaan on tyystin haluton, toista seksi vain innostaa selvästi vähemmän.
Tutkimuksen mukaan liki puolet naisista kokee aika ajoin, ettei seksi kiinnosta. Ilmiö on yhtä yleinen nuorilla kuin jo vähän vanhemmillakin naisilla.
− Myös nuoret kärsivät stressistä. Se heijastuu seksielämään ja vie energiaa. Nuori nainen etsii vielä itseään, on epävarma, eikä välttämättä koe suhdetta turvallisena.
Vaikka halun puute on yleistynyt, osasyy voi olla se, ettei asia ole enää tabu.
− Nykyään uskalletaan etsiä keinoja ongelman ratkaisemiseksi ja hakea apua.
Saman peiton alle
Kun suhteeseen tulee lapsi, moni äiti alkaa elää vauvalleen. Kun hellyyttä saa tarpeeksi lapseltaan, puoliso saattaa unohtua.
– Halu voi herätä uudelleen vasta kuukausien, jopa yli vuoden kuluttua. Suhteen kannalta olisi tärkeää, että nainen jaksaisi kömpiä silloin tällöin miehen peiton alle. Läheisyyden ja hellyyden vaaliminen kasvattaa me-henkeä, kertoo lääkäri ja seksologi Mia Venhola.
Usein ongelmat keskittyvät niin kutsuttuihin ruuhkavuosiin. FINSEX-tutkimuksen mukaan yhdyntöjen määrät vähenivät 2000-luvulla pariskunnilla, joiden voimat kuluivat lastenhoitoon ja uran luomiseen. Naisten seksi-into lopahtaa huomattavasti useammin kuin miesten.
Miksi välttelet seksiä?
Aikaisemmilla kokemuksilla on vaikutusta siihen, miten seksiin suhtautuu nyt. Makuuhuoneeseen hiipivät myös menneisyyden traumat ja huono itsetunto.
− Välttämisreaktio voi joillakin olla hyvin voimakas. Kannattaa kuulostella välttelyyn ohjaavia ajatuksia ja yrittää muuttaa niitä. Seksuaalisuus on liima, joka lujittaa parisuhdetta. Se on yksi onnellisuuden mittareista, korostaa Santalahti.
Seksi myös luo uskollisuutta, lisää kiintymystä, rentouttaa ja tuo energiaa. Intiimissä suhteessa tunteidenkin jakaminen on turvallista.
Seksiin kannattaa suostua
Santalahti on havainnut työssään, ettei seksiin suostuminen vahingoita suhdetta, jos suhde on muuten kunnossa. Venhola puolestaan muistuttaa, että halu voi myös herätä intiimin hetken aikana, kunhan kumppaneilla on yhteiset säännöt: ajatus edetä hitaasti ja tunnustellen ja lupa lopettaa, jos siltä tuntuu.
− Jokainen voisi rohkaistua kertomaan toiveistaan, sillä arvailu ja puhumattomuus eivät kuulu parivuoteeseen, muistuttaa Venhola.
Sängyssä on syytä kertoa, jos seksi sattuu tai tuntuu pahalta. Esimerkiksi yhdyntäkivuista, lääkkeistä ja sairauksista johtuvaa haluttomuutta voidaan hoitaa.
Älä kärsi pitkään haluttomuudesta
Haluttomuudesta ei kannata kärsiä puolta vuotta kauempaa.
− Suhteen dynamiikka alkaa muuttua ja riidat alkavat. Useimmiten mies turhautuu ja kokee olevansa sängyssä tumpelo. Syyttely vaurioittaa suhdetta vähitellen, Santalahti toteaa.
Venholan mukaan mies saattaa kokea mustasukkaisuutta hellyyttä saavista lapsista. Hän voi myös kuvitella, että kumppanilla on joku toinen.
Nainen voi ajatella, ettei hän ole tarpeeksi kiinnostava tai arvostettu, jos arjen pienet hellyydenosoitukset puuttuvat kokonaan. Naisellisuuskin kaipaa aika ajoin pönkittämistä.
Haluttoman kumppanin loputon ymmärtäminen ei ole Santalahden mukaan ratkaisu. Kadonneen intohimon metsästys on yhteinen asia.
− Seksuaalisen halun puute voi johtaa eroon. Tutkimuksen mukaan liki 15 prosenttia päätyy eri teille. Jos he hakisivat apua terapiasta, uskoisin, että ainakin puolet pareista jatkaisi yhdessäoloa onnellisena, Santalahti pohtii.