Terve.fi

Miksi kutina tarttuu ihmisestä toiseen?

Miksi kutina tarttuu ihmisestä toiseen?
Julkaistu: 15.11.2012

Hullin yliopistossa Englannissa on tutkittu kutinaa. Yliopistossa psykologiaa opettava Henning Holle kertoo, että aiemmin kutinasta on ollut tiedossa vain juttuja, joiden mukaan henkilöä alkaa kutittaa, jos hän näkee toisen raapivan itseään.

Tutkimukseen osallistui 51 aikuista. He tekivät ensin persoonallisuustestin, minkä jälkeen heidän aivojaan tutkittiin aivojen verenkiertoa seuraamalla. Testattavat saivat katsoa videoita joko itseään raaputtelevista ihmisistä tai ihmisistä, jotka taputtelivat rintakehäänsä tai käsivarsiaan.

Raapimisvideota katselleista aikuisista kaksi kolmasosaa alkoi raapia itseään videota katsoessaan. Tutkijat huomasivat, että raaputtelu tarttuu samaan tapaan kuin nauraminen tai haukottelu, ja yleensä tiedostamatta. Tutkijat olivat yllättyneitä siitä, kuinka moni koehenkilöistä alkoi raapimaan itseään, kun näki videolta raapimista.

Raapimisen näkeminen aktivoi aivoissa ne alueet, jotka reagoivat kutinaan muutenkin. Eli kun näemme jonkun raapivan itseään, aivomme tulkitsevat sen samalla tavoin, kuin kärsisimme kutinasta itsekin.

Tarttuvan kutinan on arveltu johtuvan empatiasta. Empatiaa tunteva ihminen saattaa tuntea itsekin kipua, jos näkee vaikkapa perheenjäseneensä sattuvan. Empatia ei kuitenkaan aiheuttanut raapimista. Sen sijaan tutkijat havaitsivat, että eniten itseään raapivat ihmiset, jotka ovat neuroottisempia, kärsivät enemmän mielialanvaihteluista, sekä kokevat enemmän ahdistusta, masennusta ja syyllisyyttä. Neuroottisemmat ihmiset kärsivät tarttuvasta kutinasta siis enemmän.

Lue lisää:

Kommentoi »