Terveys

Mikseivät kaikki saa sektiota?

14.12.2012 Terve.fi

Joissakin tilanteissa sektioon voidaan päätyä kovan synnytyspelon vuoksi.

Suomessa noin 15 – 17 prosenttia synnytyksistä on sektioita. Sektiota ei edelleenkään valita ensisijaiseksi synnyttämistavaksi vain siksi, että se olisi äidille mukavampi vaihtoehto. Lääkärilehdessä asiaa kommentoi Oysin synnytys- ja naistentautien osaston ylilääkäri Aydin Tekay.

Ulkomailla sektioita tehdään myös mukavuussyistä. Sektioon voidaan päätyä muun muassa siksi, että ajankohdan voi valita itse, kivunlievitys synnytyksen aikana on tehokasta, sekä synnytys ei jätä jälkiään naiseen niin pahasti kuin alatiesynnytys voisi jättää. Synnytystavan valinnassa ovat vastakkain lääkärin eettiset ja moraaliset säännöt, sekä potilaan itsemääräämisoikeus.

Tekay sanoo Lääkärilehdessä, että jos sektio olisi riskitön toimenpide, olisi lääkäriltä epäeettistä olla suosittelematta sektiota kaikille. Sektio on kuitenkin kohtuullisen iso leikkaus, johon sisältyy erilaisia riskejä. Suurimmat riskit sektiossa ovat runsas verenvuoto, haava- ja kohtutulehdukset, syvät laskimotukokset sekä anestesiakomplikaatiot. Keskimäärin sektiosynnytys nostaa synnytyksen riskit nelinkertaisiksi verrattuna tavalliseen alatiesynnytykseen.

Tekay kirjoittaa, että sektiopäätös tulee tehdä aina lääketieteellisin perustein, mutta toteaa kuitenkin, että naisen sektiotoive on otettava vakavasti. Lääkäri ei voi kuitenkaan päättää sektiosta pelkästään naisen oman toiveen perusteella, vaan sektiolle on löydyttävä lääketieteellinen peruste. Usein peruste voi olla synnytyspelko, jos muuta syytä sektiolle ei löydy.

Lue lisää:

Yhä useampi synnyttäjä haluaa sektion

Äidin ylipaino suurentaa sektion todennäköisyyttä

Useat sektiot altistavat naisen monille komplikaatioille

Synnytystavan valinta ja synnytyksen käynnistyminen

Keisarileikkaus, mitä se tarkoittaa?

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt