Synnytystavan valinta ja synnytyksen käynnistyminen

Synnytystapoja on kaksi: alatiesynnytys ja keisarileikkaus eli sektiosynnytys. Alatiesynnytys on luonnollinen ja turvallisin synnytystapa, mutta joskus joudutaan tilanteeseen, jolloin sektio on parempi vaihtoehto.

Synnytys käynnistyy supistuksilla tai lapsivedenmenolla, jota seuraa yleensä vuorokauden sisällä alkavat supistukset. Synnytyksen katsotaan käynnistyneen, kun supistukset tulevat säännöllisesti alle 10 minuutin välein, jatkuvasti tihentyen ja ne vaikuttavat kohdunsuuta avaavasti.

Loppuraskaudessa on tyypillistä, että kipeitäkin supistuksia voi esiintyä suhteellisen säännöllisesti jonkin aikaa (yleensä muutama tunti), mutta ne myöhemmin lopahtavat. Tällaisessa tilanteessa jäädään odottamaan uusia supistuksia ja varsinaista synnytyksen käynnistymistä, mikäli sikiö ja äiti voivat normaalisti. Luonnollisesti käyntiin lähtenyt synnytys on yleensä helpompi ja kivuttomampi kuin käynnistetty synnytys.

Synnytyksen käynnistäminen vaatii kohtuun tietyn luonnollisen valmiuden ennen kuin käynnistyminen edes on mahdollista. Synnytyksen käynnistämisessä käytettävät lääkkeet eivät ole siis mitään “ihmelääkkeitä”, joilla synnytys saadaan varmasti käynnistettyä.

Tutkimuksissa on lisäksi todettu, että käynnistettyyn synnytykseen liittyy jonkin verran enemmän sikiön sykekäyrän muutoksia ja tarvetta imukupin käyttöön sekä keisarileikkauksiin kuin luonnollisesti ja spontaanisti käynnistyneessä synnytyksessä. Synnytyksen käynnistämiseen tulisikin aina olla selvä lääketieteellinen syy.

Tyypillisimpiä syitä synnytyksen käynnistämiseen ovat loppuraskaudessa esiintyvät ongelmat kuten verenpaineen nousu, pre-eklampsia (raskausmyrkytys), raskaushepatoosi (raskauden aiheuttama maksan kuormittuminen), yliaikainen raskaus(yli 42+0 raskausviikkoa), monisikiöraskaus ja epäily istukan vajaatoiminnasta (esim. sikiön kasvuhäiriön yhteydessä).

Alatiesynnytykseen kuuluu kolme vaihetta:

Avautumisvaihe tarkoittaa aikaa, jolloin kohdunsuu avautuu lähtötilanteesta täysin auki eli 10 cm:iin. Avautumisvaiheen alussa supistukset tulevat yleensä 5-6 minuutin välein ja kestävät vajaan minuutin. Ne voimistuvat ja tihenevät ja tulevat lopussa 2-3 minuutin välein kestäen noin minuutin. Tämän ensimmäisen vaiheen kesto ensisynnyttäjällä on 8-12 tuntia ja uudelleensynnyttäjällä 6-8 tuntia. Yksilölliset vaihtelut ovat kuitenkin suuria.

Kun kohdunsuu on avautunut, alkaa ponnistusvaihe ja synnyttäjä pääsee itse aktiivisesti osallistumaan synnytykseen. Ponnistusvaiheessa sikiötä työnnetään ulos yhtäaikaisesti kohdun supistusten kanssa. Ponnistusvaiheen normaali kesto on muutamasta minuutista tuntiin ja supistusten toivotaan tulevan melko tiheästi noin kahden minuutin välein. Jos supistukset vaikuttavat heikoilta niitä voidaan yrittää vahvistaa suoneen annettavalla oksitosiini-hormonia (“supistushormoni”)sisältävällä lääkkeellä.

Lapsen synnyttyä, kohtu alkaa supistella heikosti uudelleen, jolloin saadaan syntymään istukka ja sikiökalvot. Jälkeiset syntyvät tavallisesti 10-20 minuutin kuluttua lapsen syntymästä. Istukan kiinnijääminen on harvinainen synnytyksen jälkeinen ongelma. Istukan kiinnijääminen tai vain osittainen irtoaminen voivat altistaa verenvuodolle, koska kohtu ei pääse kunnolla supistumaan. Istukka joudutaan kiinijäämisen yhteydessä irroittamaan käsin. Toimenpide tehdään nukutuksessa.

Imukuppi on laite, joka kiinnitetään ponnistusvaiheessa sikiön päähän ja josta vetämällä voidaan auttaa sikiötä liikkumaan synnytyskanavassa alaspäin. Imukuppiavusteista synnytystä voidaan käyttää mm. sikiön uhkaavan hapenpuutteen tai äidin väsymisen takia. Imukuppia käyttää synnytyslääkäri ja veto tapahtuu synkronisesti supistuksen ja äidin työntämisen kanssa. Imukuppisynnytyksen yhteydessä tehdään yleensä aina välilihan leikkaus kudosten hallitsemattoman repeytymisen estämiseksi.

Osa keisarileikkauksista eli sektioista tehdään suunnitellusti, osa alatiesynnytysyrityksen jälkeen. Suunnitellut leikkaukset ajoitetaan yleensä raskausviikoille 39-40 ja syynä sektioon on mm. aiemmat keisarileikkaukset, ensisynnyttäjän perätila ja synnytyspelko.

Alatiesynnytyksestä joudutaan sektioon mm. pitkittyneen tai pysähtyneen synnytyksen, sikiön tarjontavirheen tai hapenpuutteen uhkan takia. Hätätilanteet (runsas verivuoto, napanuoran esiinluiskahdus, epäily vaikea-asteisesta sikiön hapenpuutteesta) johtavat hätäsektioon. Yleensä sektio tehdään epiduraalipuudutuksessa, mutta hätäsektiot aina nukutuksessa (nopeus).

Toipuminen sektiosta kestää selvästi kauemmin kuin alatiesynnytyksestä. Sairaalassaoloaika sektion jälkeen on 5-6 päivää ja toipuminen kotona jatkuu vielä noin kuukauden. Sektioon liittyy alatiesynnytystä suurempi verenvuodon, tulehduksen ja laskimotukoksen riski. Vastasyntyneiden lasten kunto on sama synnytystavasta riippumatta. Sektiolasten on todettu sopeutuvan kohdun ulkopuoliseen elämään hitaammin kuin alateitse syntyneiden lasten.

Lue myös:

Kun synnytys pelottaa

Miten synnytän? (kätilöopiskelijan kirjoitus perätilasynnytyksestä)

Katso infografiikka: Suomen äitien synnytykset