Äidin ylipaino suurentaa sektion todennäköisyyttä
Ranskalaistutkimuksen mukaan päätyminen keisarinleikkaukseen eli sektioon on sitä todennäköisempää, mitä korkeampi odottajan painoindeksi on ennen raskautta. Perinteisesti myös hyvin laihojen naisten sektioriskiä on pidetty normaalipainoisia suurempana. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että hyvin laihojen naisten kohdalla sektiot ovatkin varsin harvinaisia.
Tulokset perustuvat 4,5 vuoden aikana kerättyihin tietoihin yli 17 000 täysiaikaisesta synnytyksestä..
Naisista, joiden painoindeksi ennen raskautta oli alle 15, noin 9 % synnytti sektiolla. Sektioiden todennäköisyys lisääntyi tasaisesti äidin painoindeksin myötä niin, että hyvin ylipainoisilla naisilla joiden painoindeksi oli 40 tai enemmän, sektioiden osuus oli jo 30 %.
Painoindeksi (BMI) voidaan laskea jakamalla paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Normaalipainoisena pidetään henkilöä, jonka painoindeksi on 18,5 – 24,9.
Äidin painoindeksi vaikuttaa tutkijoiden mukaan syntyvän lapsen kokoon siten, että hyvin laihat naiset saavat keskimääräistä pienempiä vauvoja, kun taas ylipainoisilla vauvat ovat painavampia. Lapsen suuri koko saattaakin lisätä vaikeuksia synnyttää alateitse, ja siten suurentaa sektion todennäköisyyttä.