”Mies sulkeutuu ja juo yksin – miten saisin hänet avautumaan? Onko meillä toivoa yhteisestä tulevaisuudesta?”

Rakkausklinikalle kirjoittaa aikuinen nainen, joka on vaihtelevassa on-off-parisuhteessa. Välillä ollaan yhdessä ja välillä ei, ja suhde tuntuu häilyvältä. Pikkuhiljaa on paljastunut, että mies juo viikonloppuisin ja sulkeutuu täysin kuoreensa. Yhteisiä suunnitelmia ei ole, mutta rakkautta tai ainakin ihastusta suhteessa on.

Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä antaa kattavan vastauksen, jossa pohditaan suhteen eri osa-alueita molempien osapuolten kannalta. Alkoholi on selkeästi tässä suhteessa yksi ongelma, mutta tärkeää olisi myös selvittää, mitä suhteelta ylipäänsä halutaan.

Hän muistuttaa myös, että emme voi perustaa päätöksiämme sille odotukselle, että toinen muuttuu, sillä näin ei tule tapahtumaan, ellei toinen itse halua muuttua.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Meillä on puolitoista vuotta seurustelua takana. Minä olen 48-vuotias, mies 42-vuotias ja molempien lapset ovat jo nuoria tai aikuisiksi ehtineitä. Ensimmäinen seurusteluperiodi kesti puoli vuotta, jonka aikana mies oli aluksi todella ihastunut ja halusi sitoutua varauksetta.

Itse olin pidättyväisempi alkuun, mutta lämpenin lopulta minäkin. Hän koki varauksellisuuteni vähän loukkaavana itseään kohtaan, minkä ymmärrän. Hänen lapsensa muuttivat nopealla aikataululla omiin koteihinsa vuosi sitten. Silloin suhteemme tuntuikin hänestä ahdistavalta ja päädyimme hänen aloitteestaan eroon.

Pian tapasimme uudestaan ja kaikki jatkui ennallaan muutaman kuukauden, kunnes hän taas ahdistui ja totesi, että on paras erota.

Pääsin tuosta erosta itse jo paremmin yli, olihan se uusinta. Hän kuitenkin otti jo kolmen viikon jälkeen yhteyttä ja avautui, ettei hän halua menettää minua. Seurustelumme jatkui, tosin edelleenkään hän ei ole kyennyt sanomaan rakastavansa minua.

Sairastimme vasta koronan tiiviisti yhdessä, ja koko seurustelun ajan mukana kulkenut alkoholin viikonloppunappailu näyttäytyi minulle ensimmäistä kertaa niin kun se varmasti on ollut koko suhteemme ajan. Hän otti kännin omassa olohuoneessaan musiikkia kuunnellen ja yksin. Katse oli tyhjä ja täysin välinpitämätön minua kohtaan, vaikka olin edelleen kipeä, niin kuin hän itsekin.

Tästä toivuttuaan hän käyttäytyi lähes ylikorostuneen avuliaasti, kuten joka kerran jälkeen, kun hän oli juonut. Hän korjasi minun kotonani kaiken, mitä pyysin, oli hellä ja iloinen.

Kunnes taas tuli viikonloppu ja kaljahammasta alkoi kolottaa. Hän ei ole koskaan halunnut erityisesti suunnitella mitään, vaikka olen sitä toivonut, jotta osaisin suunnitella paremmin omiakin menoja. Kaikki tapahtuu mieluiten sitten kun eteen tulee.

Nytkin hän ilmoitti vain vasta illalla, että hän haluaa olla illan yksin ja mennä ajoissa nukkumaan. Epäilin jo heti kaiken toistuvan, siis että hän kittaisi yön yli kaljaa sohvalla – ja yksin. Nyt epäilenkin, että koko yhdessäoloaikamme on sisältänyt tätä samaa kaavaa alkoholin suhteen ja vasta nyt alan huomaamaan yhteyden. Keskustella hän ei halua, alkoholista varmasti ihan viimeiseksi.

Mutta minut hän eliminoi tieltään nopeasti, kiukulla viimeistään. Ja tasaisin väliajoin. Siksikö, ettei hän halua näyttää pakonomaista juomistaan?

Kun nyt pakosta koronasairastelun aikana näin, että miten hän toteuttaa nautintoaan, niin kasvoikohan hänen häpeänsä entistä suuremmaksi? Mutta silti hän teki niin.

Olen neuvoton, väsynyt ja surullinen. Onneksi minulla on oma työ, lapset ovat luonani vuoroviikoin ja minulla on ystäviä, joille voin puhua. Mutta tunteita ei noin vain kuoleteta tai toista unohdeta, vaikka lähimmäiseni minulle sitä toitottavat.

Miehestä paistaa katkeruus ja melko vihakriittinen suhtautuminen lähes kaikkeen ympärillä. Hän käy töissä ja pitää tarkasti huolen asioistaan. Hän auttaa omia lapsiaan jopa liiallisuuksiin asti ja on välillä tosi uupunut jo siitä.

Tiedän, että hän pitää minusta, mutta joku ikään kuin lukko estää tunteiden syventymistä. Hän kokee ehkä jopa ahdistavana, kun itse puhun rakkaudesta. Hän haluaisi selvästi, että ollaan vaan eikä syvennytä tai mietitä tulevaisuutta. Olen kertonut, kuinka tunnen surua, kun hän ei suunnittele edes tulevaa kesää yhdessä – ei mitään.

Joten mitä minun olisi syytä nyt huomioida tai tehdä? Miten kauan toinen ”saa” vetäytyä ja se on vielä hyväksyttävää? Miten saisin hänet avautumaan, jotta elämä helpottuisi eikä tulisi pakottavaa tarvetta noihin parin viikon välein tapahtuviin viinanollauksiin?

Vai olenko liian optimistinen? Olenko liian äkkipikainen miettiessäni sitä, että hänhän on alkoholisti ja psyyke on ihan hajalla? Terapiasta olen hänelle puhunut. Hän kieltäytyi sanoen, että hän on joutui 18-vuotiaaksi asti ramppaamaan niissä ihan tarpeeksi.

Nyt olen antanut hänen olla kaksi vuorokautta yksin enkä pommita viesteillä.

Hei! Kiitokset viestistäsi. Se herätti paljon empatiaa sinua kohtaan. Olet valmis rakastamaan ja sitoutumaan, mutta tienne on karikkoinen. Kuvasit hyvin parisuhteenne kolmatta pyörää, alkoholia.

Sinulla on tunteita miesystävääsi kohtaan ja olet puhunut hänelle rakkaudesta. Mies ei pysty tähän vastaamaan, vaan ahdistuu. Sinä haluaisit suunnitella yhdessäoloa, lomia ja tulevaisuutta. Hän ei halua. Sen sijaan hän haluaa erota säännöllisin väliajoin, ehkä päästäkseen juomaan rauhassa. Moni alkoholisti onkin mestari saamaan aikaan riidan, joka oikeuttaa hänet lähtemään pois suuttuneena ja korkkaamaan pullon. Ei ihme, että olet neuvoton, surullinen ja väsynyt.

Tulkitsenko väärin, jos näen suhteenne eri vaiheet ikään kuin kissa ja hiiri -leikkinä? Aluksi hän on todella ihastunut, mutta sinä varauksellinen. Sinun lämmettyäsi häntä alkoi ahdistaa. Kun sinä toivuit erosta, hän ei halunnutkaan sinua menettää ja niin edelleen. Mitä ajattelet tällaisesta kuviosta?

Jatkuva eroaminen ja yhteen palaaminen on henkisesti raskasta. Oman elämän ennakoitavuus vähenee ja on vaikea luottaa parisuhteen pysyvyyteen. Luottamus ja turvallisuus, jotka ovat parisuhteen perustaa, ovat ehkä heikoilla kantimilla. Hyvästä parisuhteesta puhutaan joskus turvapaikkana tai turvasatamana. Miten sinä mahdat tämän kokea?

Haluat jatkaa suhdetta, vaikka lähimmäisesi kehottavat sinua unohtamaan tämän miehen. Hän on kuitenkin sinulle tärkeä. Onko hänessä jotain tutulla tavalla samanlaista tai virkistävän erilaista kuin jossain aiemmassa kumppanissasi tai perheenjäsenessä? Onko se sellaista, joka on hänessä vahvana piirteenä vai ehkä hieman piilossa? Vai onko se jotain sellaista, jota toivoisit hänessä olevan?

Mikä hänessä vetää sinua puoleensa? Tässä asiassa kannattaa olla itselleen hyvin rehellinen. Joskus ihastumme toisessa ihmisessä sellaisiin piirteisiin, jotka eivät tee meille hyvää. Joskus taas ihastuessamme näemme toisessa jotain sellaista, mitä hänessä ei oikeasti olekaan, mutta jotain toivoisimme tai tarvitsisimme.

Mietin sitä sinun alkuvaiheen pidättyväisyyttäsi. Saatko kiinni, mistä siinä oli kysymys? Saatoitko aavistaa jo silloin jotain sellaista, joka on nyt tullut näkyviin?

Vaikka eroamiset ovat raskaita, yhteen paluun jälkeinen huuma voi koukuttaa. Kirjoititkin, että juomistauolta palattuaan mies on hellä, iloinen ja avulias, oikea ihannekumppani. Onko hän silloin se mies, jota rakastat ja josta on vaikea luopua? Suhteen jatkuessa joudut ehkä kuitenkin punnitsemaan, oletko valmis maksamaan sen hinnan, jonka välttely, epävarmuus ja toistuvat eroamiset aiheuttavat, saadaksesi hyvittelyvaiheen hyvän miehen.

Huomaan, että kuvaat viestissäsi enemmän kumppaniasi kuin itseäsi. Hyvä, jos sinulla on ympärilläsi ihmisiä, joille voit kertoa omista tunteistasi. Ehkä voit kertoa heille siitä, miten miesystäväsi toiminta vaikuttaa sinuun. Mikä on toisen alkoholinkäytön, vetäytymisen, eroamisten ja palaamisten vaikutus sinuun oloosi, toimintaasi ja hyvinvointiisi?

Olet kertonut omista tunteistasi, esimerkiksi surustasi, miesystävällesi. Hyvä. Miten se on vaikuttanut suhteeseenne? Oletko kokenut tulleesi kuulluksi ja ymmärretyksi?

Kumppanisi taustan huomioiden voi olla, että hän ei ole kokenut elämässään juurikaan turvallista läheisyyttä. Läheisyys voi silloin olla vaikeaa tai jopa vaarallisen tuntuista. Voi tuntua turvallisemmalta pysytellä etäämmällä. Rakkaudesta puhuminen ja tulevaisuuden suunnitteleminen lisäisivät läheisyyttä, jota sinä toivot, mutta jota miesystäväsi ehkä mieluummin välttelee. Alkoholin käyttö (johon liittyy ehkä myös fyysinen ja/tai henkinen riippuvuus) sekä sinun eliminoimisesi tieltä saattavat olla tapoja säädellä läheisyyden määrää. Ne ovat valitettavasti parisuhteen kannalta huonoja keinoja.

Kysyt, kuinka kauan toinen saa pysytellä vetäytyneenä niin, että se on hyväksyttävää. Vastaus riippuu varmasti paljon siitä, mitä parisuhteelta itse toivot, mitä sinä hyväksyt ja millaiset pelisäännöt te yhdessä suhteellenne asetatte. Olennaista on varmasti myös se, miten vetäytyminen tapahtuu. Onko se yhdessä sovittua oman ajan ottamista vai jotain muuta?

Ihmiset ovat hyvin erilaisia sen suhteen, millä tavalla he ovat tottuneet olemaan läheisissä ihmissuhteissa. Olet ehkä kuullut kiintymyssuhdetyyleistä. Tutustuminen niihin voisi antaa teille lisää ymmärrystä erilaisuuksistanne. Oman kiintymyssuhdemallin muuttaminen on mahdollista, mutta se vaatii tietoista työstämistä sekä turvallista suhdetta joko puolisoon tai psykoterapeuttiin.

Kun miesystäväsi ei halua avautua sinulle, en keksi mitään kikkaa, joka siihen tepsisi. Viesteillä pommittaminen ei toimi, sen olet varmasti huomannut. Kun hän ei puhu, joudut arvailemaan hänen ajatuksiaan. Silloin et voi koskaan ihan varmasti tietää, osuvatko arvauksesi oikeaan. Toisen ajatukset, tunteet, tahto ja toiveet jäävät sinulta ulottumattomiin. Se kuulostaa surulliselta.

Se, että miesystäväsi ei ole halukas keskustelemaan sinun kanssasi eikä terapeutin kanssa, kertonee siitä, ettei hän koe tarvetta muutokseen tai usko sen mahdollisuuteen. Ehkä suhde tällaisenaan on hänelle hyvä, paras mahdollinen? Mitä sinä ajattelet siitä? Jos kaikki tulee jatkumaan samaan tapaan, onko se sinulle ok? Onko se riittävää?

Olipa nuoruudessaan käynyt psykoterapiassa tai vasta aikuisena havahtunut sen tarpeeseen, monet kokevat sen joka tapauksessa hyödylliseksi. Jotkut huomaavat toistavansa samoja ongelmia elämässä tai ihmissuhteissa uudelleen ja uudelleen. Kun hyväksyy, ettei itse kykene ratkaisemaan tilannetta, voi psykoterapian avulla oppia näkemään omia haitallisia valintojaan tai käyttäytymismallejaan ja opetella niiden sijaan uusia ja toimivampia.

Kirjoituksestasi tulee olo, ettet oikein tiedä, mikä olet toiselle, kun hän ei sitä kerro. Oletko kokenut jotain samanlaista aiemmin elämässäsi, on siinä mitään tuttua? Miten olet aiemmin selvinnyt sellaisen kanssa? Mitkä ovat sinun selviytymiskeinosi?

Kaikki olemme lapsuudessamme oppineet tavat, joilla olemme saaneet hyväksyntää tai huomiota, välttäneet rangaistuksen jne. Ne ovat olleet silloisessa elämänvaiheessa hyviä ja tarpeellisia oppeja. Nyt aikuisena ja aikuisissa ihmissuhteissa samat tavat saattavatkin olla toimimattomia tai jopa haitallisia. Esimerkiksi kiltteyttä ja tottelevaisuutta on usein lapsena kiitelty. Aikuisena liiallinen kiltteys ja toisen tahtoon mukautuminen voikin johtaa epätasa-arvoisiin ihmissuhteisiin tai siihen, että on vaikeaa pitää omia puoliaan.

Kuulostaa siltä, että tilanteessanne on paljon sellaista, johon et itse voi vaikuttaa. Tunnistatko ne asiat, jotka ovat sinun vaikutusmahdollisuuksiesi ulkopuolella? Pystytkö hyväksymään sen? Kun ymmärrämme, että on asioita, joihin emme pysty vaikuttamaan, voimme säästyä lyömästä päätämme seinään yhä uudelleen.

Entä tunnistatko ne asiat, joihin voit vaikuttaa? Niitä ovat ainakin sinun omaan elämääsi kuuluvat asiat, tärkeimpänä omasta hyvinvoinnistasi huolehtiminen.

Kun mietit suhteenne tulevaisuutta, muista, että koskaan emme voi perustaa päätöksiämme sille odotukselle, että toinen muuttuu. Toinen ei muutu, ellei hän itse niin halua. Esimerkiksi alkoholiongelma ei poistu, jos ihminen itse ei koe sitä ongelmana. Päinvastoin se saattaa pahentua, koska riippuvuuden luonteeseen kuuluu, että tarvitaan suurempia annoksia toivotun vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Palaan vielä siihen lähimmäisten kehotukseen, että sinun tulisi unohtaa tämä mies. Mietin, keitähän nämä ihmiset ovat. Hyvät, viisaat ystävät ovat kullanarvoisia. He näkevät usein asioita tarkemmin kuin me itse ja tietävät, mikä on meille hyväksi tai vahingollista. Luotatko sinä näiden lähimmäistesi arviointikykyyn?

Kerroit alussa, että teillä on takana puolitoista vuotta seurustelua. Joskus seurusteluaika nähdään ajanjaksona, jolloin tutustutaan toisiimme ja siihen, millaisia me olemme yhdessä. Kokeillaan, miten suhde muotoutuu ja millaista siinä oleminen kummallekin on. Mikä sujuu hyvin ja mikä on hankalaa? Saadaanko riidat sovittua ja vastaantulevat hankaluudet yhdessä selätettyä? Ja jos ongelmia tai toimimattomia kohtia löytyy liikaa, voidaan sopia, että jatketaan kumpikin omillaan. Silloinkaan seurustelu ei ole epäonnistunut, vaan nimenomaan onnistunut, koska yhteensopimattomuus huomattiin ennen suurempaa sitoutumista.

On riipaisevaa, kun toinen ei vastaa rakkaudentunnustukseen. Sellainen saa helposti epäilemään omaa arvoa ihmisenä ja naisena/miehenä. Kaipaamme kaikki vahvistusta omalle olemassaolollemme läheisiltämme. Toivon, että muistat kuitenkin, että sinun arvosi ei riipu kenestäkään toisesta. Tärkeintä on, että rakastat, arvostat ja kunnioitat itseäsi. Ole itsesi puolella ja tee valintoja, jotka vahvistavat elämässäsi hyvää. Muista, että olet arvostavan ja kunnioittavan kohtelun arvoinen.

Minun tekee mieleni vielä vinkata sinulle evääksi kaksi kirjaa. Ensimmäinenohjaa miettimään esimerkiksi arvojasi ja opettaa itsemyötätuntoa. Toinen on minun ja kollegani kirjoittama kirja juuri teidän ikäisillenne uudessa parisuhteessa eläville. Sieltä löytyy myös luku omalla puolella olemisen taidosta.

Toivon, että elämä suo sinulle vielä paljon rakkautta ja hyviä asioita.

Lämmöllä, Paula

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.