Rakkausklinikalle kirjoittava nainen kertoo ahdistavasta tilanteestaan: sairaalloisen mustasukkainen kumppani ei anna hänen liikkua vapaasti ystäviensä ja omien aikuisten lastensa kanssa. Nainen kertoo, että mies vahtii hänen menojaan jatkuvasti. Hän pyytää asiantuntijalta neuvoa tukalaan tilanteeseensa ja kysyy, pitäisikö hänen jättää kumppaninsa.
Hyvä ja rakastava ihmissuhde perustuu luottamukseen. Kenelläkään ei ole oikeutta rajoittaa toisen vapautta elää omaa elämäänsä rauhassa ja turvassa. Perheneuvoja Juha Petterson rohkaisee asettamaan kontrolloivan ja mustasukkaisen kumppanin toiminnalle selkeät rajat.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
”Jätänkö hänet?”
Mieheni on mustasukkainen. Hän ei päästä minua kavereiden kanssa ulos, enkä voi mennä minnekään yksin. En saa myöskään mennä omien aikuisten tyttärieni kanssa mihinkään. Hän vahtii minua koko ajan. Mitä teen, jätänkö hänet?
Perheneuvoja Juha Petterson vastaa:
Sairaalloisen mustasukkainen ihminen yrittää kontrolloimisen kautta saada elämäänsä mahdottoman: täydellisen takuun siitä, ettei häntä ikinä voida loukata. Ettei hänen tarvitsisi koskaan pelätä hylätyksi tulemista tai kokea, kuinka musertavalta voi tuntua jäädä kaipaamaansa rakkautta vaille. Mustasukkainen toivoo, ettei hän koskaan joutuisi olemaan yksin tai ulkopuolinen. Valitettavasti ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyy kuitenkin riskinsä. Rakkaus ei todistetusti aina kestä vakuutteluista ja lupauksista huolimatta. Emme voi sataprosenttisesti estää sitä mahdollisuutta, että puolisomme löytäisi uuden rakkauden. Sairaalloisen mustasukkainen ei kestä, että hänen puolisollaan on hänen lisäkseen muita tärkeitä ihmisiä, kuten perheenjäseniä ja ystäviä. Mustasukkainen kuvittelee mielessään, että rakkaus on nollasummapeli: jos puoliso antaa sitä muille, se on automaattisesti häneltä pois.
Mustasukkaiselta on hämärtynyt se tosiasia, että hyvä ja rakastava ihmissuhde voi perustua vain luottamukselle. Pakolla ei saa aikaiseksi ihmissuhteissa kuin tuhoa. Viestisi todistaa tämän: mitä enemmän miehesi sinua vahtii ja kontrolloi, sitä kauemmas hänestä olet ajautunut. Miehesi on vienyt suhteenne mustasukkaisuudellaan eron partaalle. Eikä ihme, koska puolisosi toiminta ei ole missään määrin kohtuullista tai hyväksyttävää. Mielestäni kenenkään ei tarvitse tai pidä suostua toisen kontrolliin.
Tilanteenne ratkaisu on ennen muuta miehesi käsissä. Hänen täytyy ottaa vastuu omista tunteistaan ja käyttäytymisestään. Hänen täytyy ymmärtää, että lopulta sinä voit tehdä hyvin vähän hänen mustasukkaisuusongelmiensa hyväksi. Vaikka sairaalloisen mustasukkainen alistaisi toisen täydellisesti valtaansa, piinaavat ajatukset ja pelot toisen mahdollisesta uskottomuudesta eivät hellitä. Aina voi kuvitella uusia tilanteita, joissa toinen voi olla petollinen. Miehesi tarvitsee ongelmiensa hoitamiseen suurella todennäköisyydellä ulkopuolista ammattiauttajaa, kuten psykoterapeuttia. Jos hän haluaa pelastaa suhteenne, hänen pitäisi viipymättä hakeutua avun piiriin.
Psykoterapiassa miehesi voi saada paremman ymmärryksen omasta taustastaan ja käsitellä niitä sielun haavoja, jotka vaikuttavat mustasukkaisuuden taustalla. Ammattiauttajan kanssa voidaan esimerkiksi selvittää, minkälaisia lapsuuden hylkäämiskokemuksia hänellä mahdollisesti on, miten vanhemmat tai sisarukset ovat häntä kohdelleet ja onko hän saanut osakseen arvostusta vai pikemminkin nöyryyttävää kohtelua. Onko hän ollut mahdollisesti koulukiusattu, minkälaisia kokemuksia hänellä on parisuhteista ennen sinua ja onko häntä petytty niissä. Minkälaisia tunnejälkiä elämä on häneen ylipäätänsä jättänyt? Yleensä mustasukkaisen mieltä riivaavat kamalalta tuntuva häpeä, arvottomuuden ja riittämättömyyden tunne. Asiantuntevan terapeutin kanssa miehesi voi päästä kiinni kokemuksiinsa ja ennnen kaikkea löytää itsekunnioitusta ja rohkeutta luottaa siihen, että hän voi olla toisten rakkauden arvoinen. Joku voi rakastaa häntä aidosti, pakottamatta. Terapian avulla hän voi oppia elämään mustasukkaisuutensa kanssa tavalla, joka ei pilaa hänen ihmissuhteitaan.
Jos miehesi on haluton muuttamaan käytöstään ja hyväksymään oikeutesi päättää omasta elämästäsi – muun muassa vapaudestasi nähdä lapsiasi ja ystäviäsi silloin, kun haluat – näyttää suhteenne tulevaisuus synkältä. Kysyt viestissäsi, pitäisikö sinun jättää miehesi. Jos et hyväksy hänen käytöstään eikä hän sitä muuta, niin mielestäni sinun pitäisi silloin jättää hänet. Et kerro, miten miehesi sinua käytännössä kontrolloi: uhkaileeko hän sinua tai onko hän jopa käyttänyt väkivaltaa sinua kohtaan estääkseen sinua olemasta haluamasi ihmisten seurassa? Äärimmäinen mustasukkaisuus voi johtaa äärimmäisiin tekoihin. Oman henkisen ja fyysisen turvallisuuden vuoksi suhteeseen ei kannata jäädä, jos mikään ei muutu.
Mitä ajattelet tapahtuvan, jos eroaisit miehestäsi? Pelkäätkö, että hän voisi olla sinua kohtaan väkivaltainen erotilanteessa? Suostuisiko hän jättämään sinut rauhaan, jos haluaisit erota vai seuraisiko siitä pahimmillaan esimerkiksi vainoa? Toivottavasti sinulla on luotettavia läheisiä, joiden kanssa olet voinut puhua vaikeasta elämäntilanteestasi. He voivat olla sinun tukenasi ja turvanasi, jos päätät erota. On myös syytä muistaa, että toisen fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen on poliisiasia kuten myös henkinen kiusaaminen joissain tapauksissa on. Kenelläkään ei ole oikeutta rajoittaa toisen vapautta elää omaa elämäänsä rauhassa ja turvassa.
Kiitos kun laitoit viestisi vaikeasta aiheesta. Toivottavasti vastaukseni rohkaisee sinua asettamaan miehesi toiminnalle selkeät rajat ja pystyt tekemään vaadittavat päätökset, jotka parantavat sinun henkistä hyvinvointiasi, mahdollistavat muut ihmissuhteet elämässäsi ja turvaavat fyysisen turvallisuutesi. Voit saada elämän, joka ei ole jonkun toisen määräämää, vaan sinun itsesi päättämää.
Hae rohkeasti apua kirkon perheneuvonnasta!
Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia on 40 ja niissä työskentelee yli 180 työntekijää. Perheneuvonnassa on mahdollista keskustella ammattilaisen kanssa parisuhteen ja perheen vaikeuksista tai oman elämän solmukohdista. Asiakkaaksi voi tulla yksin tai yhdessä puolison tai muun läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä ja se on asiakkaalle maksutonta. Noin puolella keskuksista on ostopalvelusopimus kunnan tai kuntayhtymän kanssa perheasioiden sovittelusta ja/tai perheneuvonnasta.
Kirkon perheneuvonnassa oli viime vuonna reilut 17 000 asiakasta. Suurimpana tulosyynä edellisvuosien tapaan olivat vuorovaikutusongelmat. Perheneuvontaa tarjottiin videovälitteisesti 41 254 kertaa ja puhelimitse 10 546 kertaa.