”Mieheni epäilee että olen pettänyt vaikka en ole – miten tästä eteenpäin?”

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen evankelis-luterilainen kirkko
”Mieheni epäilee että olen pettänyt vaikka en ole – miten tästä eteenpäin?”
Pelko kumppanin uskottomuudesta nakertaa molempia parisuhteen osapuolia. Perheneuvoja Juha Petterson sanoo, että syitä mustasukkaisuuteen voi olla monia ja ongelma ratkeaa harvoin itsestään.
Julkaistu 31.3.2022

Rakkausklinikalla kerrotaan, kuinka aiheettomat epäilyt uskottomuudesta vaikuttavat parisuhteeseen. Toinen epäilee kumppaniaan syyttä ja epäilty osapuoli kärsii ja kokee tästä sekä vihaa että pettymystä.

Perheneuvoja Juha Petterson sanoo, että aiheettomat epäilyt kertovat usein hauraasta itsetunnosta ja riittämättömyyden tunteista. Syitä voi olla monia muitakin, mutta vain epäilijä itse pystyy lopulta saamaan selville, miksi hän tuntee kuten tuntee.

Monesti mustasukkaisuus synnyttää parisuhteeseen sellaisen dynamiikan, että kahdestaan käydyt keskustelut eivät tuo tilanteeseen ratkaisua: keskustelut toistavat itseään. Siksi ulkopuolinen apu voi olla ratkaisevaa.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

”Mieheni luulee että olen uskoton ja minä olen vihainen ja pettynyt tähän – mitä teemme?”

Hei, haluaisin hieman ulkopuolisen näkemystä tilanteeseen, jossa mieheni epäilee, että olen ollut uskoton tai ainakin hän pelkää sitä. Hänelle tämä asia on tosi, mutta minulle ei. Koen itse hyvin ristiriitaisia tunteita, toisaalta surua ja myötätuntoa miestäni kohtaan, koska tuollaisen tunteen kanssa on varmasti kauhea olla.

Toisaalta olen vihainen ja pettynyt siitä, että minua syytetään jostain, johon en koe syytä. Luulin, että voin olla tässä suhteessa turvallisesti ilman että minun täytyy koko ajan varoa tekemisiäni ja miettiä voiko käytökseni aiheuttaa toisessa epäilyksiä tai epäluottamusta.

Olen pettynyt myös siihen, että mieheni haluaa uskoa tuollaiseen ajatukseen – hänellä on kuulema vahva intuitio asiasta. Olemme olleet yhdessä yli kymmenen vuotta eikä mieheni aiemmin ole ollut mustasukkainen. Meillä on kolme lasta. Miten tällaisen asian kanssa pääsee eteenpäin?

Perheneuvoja Juha Petterson vastaa:

Hei, miehesi mielessä tapahtuneet muutokset ovat vieneet parisuhteenne vaikeaan tilanteeseen. Jokin on saanut hänet kokemaan ”intuitiivisesti” että olet mahdollisesti ollut tai tulet olemaan hänelle uskoton. Epäilevälle puolisolle on tietenkin täysin mahdotonta vakuuttavasti todistaa, ettei ole tehnyt jotain, mitä ei ole tehnyt!

Perheneuvoja Juha Petterson sanoo, että ei ole oikein, jos parisuhteessa joutuu varomaan omia tekemisiään ja menemisiään.

Sinusta kertoo paljon se, että perusteettomista syytöksistä huolimatta pystyt olemaan puolisoasi kohtaan myötätuntoinen. Asenteesi luo varmasti hyvän pohjan sille, että voitte rakentaa ymmärrystä siitä, mistä miehesi mustasukkaisuudessa on kysymys. Olisi mielenkiintoista tietää, miten hän itse selittää mielessään tapahtunutta muutosta. Miksi juuri nyt kymmenen vuoden jälkeen tässä elämäntilanteessa olisit hänelle uskoton? Oman kokemukseni mukaan aiheettomat epäilyt kertovat monesti hauraasta itsetunnosta ja riittämättömyyden tunteista. Syitä voi olla monia muitakin, mutta vain miehesi pystyy lopulta saamaan selville, mistä on kysymys.

”Aiheettomat epäilyt kertovat usein hauraasta itsetunnosta ja riittämättömyyden tunteesta.”
Perheneuvoja Juha Petterson

Sinun tavoin uskon, että miehelläsi on kauhea olla ja hän aidosti kärsii. Hän on kuitenkin tehnyt kokemuksistaan virheellisen tulkinnan. Sen sijaan, että hän etsisi selitystä ajatuksilleen ja tunteilleen omasta historiastaan sekä aiemmista ihmissuhteistaan ja niissä koetuista pettymyksistä, hän syyttää sinua pahasta olostaan.

Hänen sisimmässään olevat asiat heijastuvat elämäänne potentiaalisesti tuhoisalla tavalla. Parisuhteenne kannalta huonoin vaihtoehto on, että miehesi rakentaisi turvallisuuden tunteensa sinun jatkuvien vakuutteluiden ja kontrolloimisen varaan. Tälle tielle lähteminen on kalteva pinta, joka johtaa vähintään henkiseen, joskus myös fyysiseen väkivaltaan.

Mustasukkaisessa suhteessa elämisessä on tärkeää muistaa vastuiden ja rajojen merkitys. Miehesi on vastuussa omista tunteistaan: hänen pelkojensa tyynnyttely ja uskottomuusajatusten hälventäminen eivät ole sinun tehtäväsi. Ei ole oikein, jos joudut varomaan tekemiäsi ja miettimään, provosoiko käytöksesi toisessa aiheettomia epäilyjä. Pahimmillaan oma elämä alkaa kaventua ja perheen ulkopuoliset suhteet kärsiä, koska tuntuu helpommalta välttää sellaisia tilanteita, joista seuraa mustasukkaisuuden aiheuttamia keskusteluja ja riitoja.

”Pahimmillaan mustasukkainen mieli tulkitsee toisen käytöksen niin, että epäilyt alkavat tuntua perustelluilta.”
Perheneuvoja Juha Petterson

Oman käytöksen muuttaminen on kuitenkin täysin turhaa ja hyödytöntä, koska ongelmat eivät johdu siitä. Mustasukkainen löytää helposti puolisonsa käytöksestä uusia syitä perustella epäilyjä ja oikeuttaa lisävaatimuksia, vaikka toinen olisi jo hyvin radikaalisti muuttanut arkista elämäänsä toisen vaatimalla tavalla. Pahimmillaan mustasukkainen mieli tulkitsee toisen käytöksen muutokset tunnustuksena siitä, että perusteita epäilyksille löytyy: Miksi jättää menemättä jonnekin, jos kerran mitään huolta pettämisestä ei ole? Omasta vapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta ei kannata lähteä tinkimään. Omien rajojen vetämisessä voit hyödyntää kokemaasi vihantunnetta.

Et kerro viestissäsi tarkalleen, minkälaisia keskustelut sinun oletetusta uskottomuudestasi ovat sävyltään. Kuinka usein ne toistuvat ja kauanko ne kestävät? Onnistuvatko yrityksesi rauhoitella miestäsi vai muuttuuko hän vihamieliseksi tai aggressiiviseksi sinua kohtaan? Syyttääkö hän sinua valehtelusta? Kerrot, ettet voi enää pettymykseksesi olla täysin turvallisesti suhteessa. Ymmärtääkö miehesi tämän tunteesi? On vaikeaa rakentaa läheisyyttä ja aitoa yhteyttä toiseen, jos suhteessa joutuu kävelemään varpaillaan ja olemaan varuillaan. Mustasukkaisuudella onkin paha tapa viedä suhteesta ilo, spontaanisuus ja rauha.

”On vaikea rakentaa aitoa yhteyttä toiseen, jos suhteessa joutuu kävelemään varpaillaan.”
Perheneuvoja Juha Petterson

Kysyt, miten pääsisitte eteenpäin? Mielestäni tilanteeseenne on tärkeä hakea apua pariterapiasta, ettei mustasukkaisuusongelma pääse kroonistumaan ja pilaamaan suhdettanne. Monesti mustasukkaisuus synnyttää parisuhteeseen sellaisen dynamiikan, että kahdestaan käydyt keskustelut eivät tuo tilanteeseen ratkaisua: keskustelut toistavat itseään. Ulkopuolisen tuen avulla on mahdollista saada selvyyttä siihen, minkälaiset psyykkiset voimat vaikuttavat ja tulevat esille suhteessanne. Voimat, joita etenkään miehesi ei täysin ymmärrä. Hän ei siksi pysty erottamaan mikä on totta ja mikä ei. Puolisollesi voisi olla tarpeellista pohtia uskottomuusepäilyiden taustoja ja mustasukkaisuuttaan myös yksilöterapiassa.

Miehelläsi on monta hyvää syytä hakea ja ottaa vastaan apua. Kolme yhteistä lasta ja rakastava puoliso, joka on valmis tukemaan ja ymmärtämään häntä tiettyyn pisteeseen asti. Miehesi tulisi ymmärtää, ettei rakkautta voi pakottaa keneltäkään, vaikka rakkauden menettämisen pelko jäytäisi sydänjuuria myöten.

Erään runoilijan ajatuksia siteeraten:

Rakkaus on kuin kourallinen hienointa hiekkaa. Purista kätesi nyrkkiin niin hiekka valuu sormiesi välistä ja kätesi jää tyhjäksi. Todellinen rakkaus kukoistaa vain vapaudessa ja luottamuksessa.

Ystävällisin terveisin, perheneuvoja Juha Petterson

Hae rohkeasti apua kirkon perheneuvonnasta!

Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia on 40 ja niissä työskentelee yli 180 työntekijää. Perheneuvonnassa on mahdollista keskustella ammattilaisen kanssa parisuhteen ja perheen vaikeuksista tai oman elämän solmukohdista. Asiakkaaksi voi tulla yksin tai yhdessä puolison tai muun läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä ja se on asiakkaalle maksutonta. Noin puolella keskuksista on ostopalvelusopimus kunnan tai kuntayhtymän kanssa perheasioiden sovittelusta ja/tai perheneuvonnasta.

Kirkon perheneuvonnassa oli viime vuonna 17 000 asiakasta. Suurimpana tulosyynä edellisvuosien tapaan olivat vuorovaikutusongelmat. Perheneuvontaa tarjottiin videovälitteisesti 41 254 kertaa ja puhelimitse 10 546 kertaa.

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.

Kommentoi »