Apu Terveys

Magneettikuvauslaite


Magneettikuvauslaite ja magneettikuvaus mahdollistavat tarkkojen kuvien saamisen ihmiskehosta.
Kuvat Istock

Röntgensäteily löydettiin jo vuonna 1895, mutta sen haittoihin havahduttiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. 1970-luvulla keksittiin, miten ihmiskehosta saa kuvia magneettikentän avulla.

Ensimmäinen magneettikuvauslaite tuli Suomeen vuonna 1984. Nykyisin tyypillisimmät lääketieteellisessä käytössä olevant magneettikuvauslaitteet ovat kenttävoimakkuudeltaan 1.5 teslaa ja 3.0 T.
  1. Potilaspöydän käyttöpaneeli. Potilas menee potilaspöydälle makaamaan. Pöytää ohjaillaan käyttöpaneelista käsin ylös, alas, sisään ja ulos. Laitteessa on usein käyttöpaneeli molemmilla puolilla, jolloin laitetta voi ohjailla kummalta puolelta tahansa.
  2. Näyttö. Käyttöpaneeliin voi liittyä myös näyttö. Näytöllä voi olla tietoja potilaaseen kiinni tetyistä keloista sekä laitteesta j a potilaasta, kuten EKG-käyrä. Lisäksi näytöllä voi olla huoltoon liittyviä tietoja. Laitteen varsinainen ohjaus ja siihen liittyvät näytöt ovat ohjaus konsolissa kuvaus huoneen ulkopuolella.
  3. Kuvausputki. Kuvausputkessa on kuvauslaitteen kuorien sisällä erilaisia keloja, joita käytetään kuvauksen aikana radiotaajuisen signaalin lähettämiseen, kuvan paikantamiseen ja magneettikenttien säätämiseen. Kuvaus ja tilanne ratkaisevat, meneekö potilas potilaspöydälle makaamaan vatsalleen vai selälleen, jalat vai pää edellä. Potilaspöytä ohjataan käyttöpaneelin avulla kuvausputkeen kuvauksen ajaksi.
  4. Potilaspöytä. Potilaspöytä voi olla myös siirrettävä, tai pöytään voi kuulua erillinen siirtolevy. Tällöin potilas voi asettua pöydälle tai siirtolevylle jo kuvaushuoneen ulkopuolella. Potilaspöytään on usein kiinnitetty valmiiksi kiinteä kuvauskela, jota voi käyttää esimerkiksi selän kuvaukseen. Tämän lisäksi useimmissa kuvauksissa tarvitaan myös muita vastaanotinkeloja, jotka asetetaan kuvattavan kohteen päälle.
  5. Kuvaushuone. Kuvaushuone on ulkoisilta radiotaajuisilta häiriöiltä suojattu RF-suojahuone. Huoneessa on jatkuvasti päällä oleva voimakas magneettikenttä. Kuvauksen aikana hyödynnetään erilaisia sähkömagneettisia kenttiä: staattista magneettikenttää, radiotaajuista sähkömagneettista kenttää ja muuttuvia magneettikenttiä.
  6. Säätötila. Kuvauksen tekevä hoitaja menee kuvaushuoneen ulkopuolella olevaan säätötilaan, jossa hän käyttää laitetta erillisen ohjauskonsolin avulla. Hoitajalla on puhe- ja näköyhteys potilaaseen koko tutkimuksen ajan.
  7. Tekniikkahuone. Kuvaushuoneen ulkopuolella on myös erillinen tekniikkatila jäähdytysjärjestelmää ja magneettikuvauslaitteiston vaatimaa laite-elektroniikkaa, kuten RF-järjestelmää, gradienttijärjestelmää ja kuvaprosessoria, varten.

Magneettikuvaus on kuvantamismenetelmä, jolla saadaan tarkkoja kuvia ihmiskehosta. Ihmisen kehosta suurin osa on vettä. Magneettikuvauksessa havaitaan kudoksen vesi- ja rasvamolekyyleissä olevien vetyatomien ytimien eli protonien tuottamia signaaleja. Tämän vuoksi magneettikuvaus soveltuu erityisen hyvin pehmytkudosten kuvantamiseen.

Tutkimuksessa potilas asettuu potilaspöydälle. Tutkittavan kohteen päälle asetetaan tutkimuskela, joka vastaanottaa kudoksesta saatavaa tietoa. Menetelmällä saa erittäin tarkkoja kuvia pieniltä alueilta.

Yleisiä kuvauskohteita magneettitutkimuksissa ovat pää, selkä, vatsa, nivelet, verisuonet, rinnat ja eturauhanen. Harvinaisempia ovat toiminnalliset magneettitutkimukset ja koko kehon tutkimukset.

Lue lisäksi: Tällainen on tähystyslaite

Aivoista etsitään erityisesti tulehdusta, kasvaimia, MS-tautia tai aivoverenkierron häiriöitä, kuten aivoinfarkteja ja -verenvuotoja. Muualta elimistöstä, esimerkiksi vatsan tai rangan alueelta, voidaan löytää esimerkiksi syövän etäpesäkkeitä.

Magneettikuvauksessa ei käytetä ionisoivaa säteilyä, ja se on nykytiedon mukaan turvallinen kuvantamismenetelmä. Kuvausta voivat kuitenkin rajoittaa potilaan kehossa olevat implantit ja vierasesineet, jotka pitää selvittää ennen kuvaushuoneeseen menemistä.

Kuvausta voivat rajoittaa implantit ja vierasesineet.

Huoneen voimakas magneettikenttä voi vetää puoleensa kehossa olevia metallisia vierasesineitä. Metalli voi myös lämmetä kuvauksen aikana ja aiheuttaa kuviin häiriöitä. Siksi potilas täyttää esitietolomakkeen, ja hänet myös haastatellaan implanttien ja vierasesineiden selvittämiseksi ennen kuvausta. Esimerkiksi sota-alueilla olleilta kysytään mahdollisista ammusten sirpaleista kehossa.

Jotkin vierasesineet saattavat estää kuvauksen kokonaan, mutta toisaalta yhä suurempi osa lääketieteellisistä implanteista voidaan kuvata magneetilla turvallisesti.

Potilaan kannalta suurin haaste magneettikuvauksessa lienee se, että tutkimus saattaa kestää pitkään ja sen aikana on oltava täysin liikkumatta. Jos potilas liikkuu, kuvasta tulee epätarkka. Esimerkiksi selän kuvaus voi kestää puolesta tunnista jopa tuntiin.

Magneettikuvauslaitteen kuvausputken halkaisija on vain 60–70 cm. Tämä saattaa olla vaikeaa ahtaan paikan kammosta kärsiville varsinkin pitkään kestävässä kuvauksessa. Kuvaustilanteen voi kuitenkin tehdä miellyttävämmäksi monin keinoin.

Kuvauksen aikana on usein mahdollista kuunnella itse valitsemaansa musiikkia. Mukaan voi myös ottaa saattajan, joka pitelee esimerkiksi jalasta kiinni kuvauksen ajan. Usein potilasta helpottaa tieto, että paikalla on joku huolehtimassa. Laitteessa voidaan tehdä ennen kuvausta testiajoja, joissa potilaspöytää liikutetaan sisään ja ulos. Tarvittaessa saatetaan käyttää rauhoittavia lääkkeitä, ja erityistapauksissa kuvauksen voi tehdä anestesiassa.

Asiantuntija: röntgenhoitaja Marja Piitulainen, HUS-kuvantaminen. Tekninen asiantuntija: apulaisylifyysikko Marjut Timonen, HUS-kuvantaminen.

Magneettikuvauslaite

  • Ensimmäinen magneettikuvaus laite tuli Suomeen vuonna 1984.
  • Nykyisin tyypillisimmät lääke tieteellisessä käytössä olevan magneettikuvauslaitteet ovat kenttä voimakkuudeltaan 1.5 teslaa ja 3.0 T.
  • Magneettikuvauksessa käytetään usein varjoainetta, erityisesti kun etsitään tulehdusta tai kasvainta.
  • Magneettikuvauslaite on kova ääninen ja voi tuottaa jopa 90 desibelin äänen. Potilaalle annetaan tutkimuksen ajaksi korvatulpat.
  • Tyypillisimmät kliinisessä käytössä olevat magneettikuvauslaitteet maksavat 700 000–2 miljoonaa euroa.
  • Röntgentutkimuksia tehdään yhä moninkertainen määrä magneettitutkimuksiin verrattuna, mutta magneettikuvauslaitteiden määrä kasvaa vuosittain.
  • Paul Lauterbur ja Peter Mansfield saivat vuonna 2003 lääketieteen Nobelin palkinnon työstään magneettikuvauksen kehittämiseksi.
  • Lähteet: stuk.fi, mri-q.com

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 4/2018.

Julkaistu: 12.3.2019