Löydä paras motivaatio

Löydä paras motivaatio
Motivoitumisella tarkoitetaan sitä, miten ihmiset saavat itsensä aloittamaan erilaisia asioita. Mietitkö usein mistä löytää motivaatiota opiskeluun tai vaikkapa laihdutukseen? Onko pakko tai viimeinen eräpäivä se, mikä saa sinut toimimaan? Entä miten pysyt päätöksissäsi?
Julkaistu 8.12.2015

”Se minkä voit kuvitella, sen voit myös saavuttaa”

Jos emme pysty kuvittelemaan itseämme hoikkana tai vaikka opiskelijana, emme voi tätä tavoitetta saavuttaa. Kun motivoimme itseämme onnistumaan ja pääsemään tavoitteeseen, on ensin pystyttävä näkemään itsemme tilassa, jossa olemme saavuttaneet tavoitteen. Sen miettiminen, mitä hyötyä tavoitteeseen pääsemisestä on itselle ja muille on paras motivaatio keino, mutta aina se ei riitä.

Into x usko = motivaatio

Ensimmäinen askel motivaation syntymiseen on asettaa tavoite, että tietää mitä haluaa saavuttaa. Tavoitteen kiinnostavuus herättää meissä innostusta. Usko siihen, että saavutamme tavoitteen, riippuu siitä saammeko matkan varrella palautetta onnistumisestamme. Kun näemme, mikä arvo itsellemme on tavoitteen saavuttamisesta, se lisää motivaatiotamme. Mitä hyötyä esimerkiksi laihtumisesta on ollut tai mihin asioihin elämässäsi se on vaikuttanut myönteisesti? Kun olemme asettaneet tavoitteen teemme toimintasuunnitelman, miten pääsemme siihen konkreettisesti askel kerrallaan ja ennen kaikkea pysymme päätöksessämme.

Miten motivoidumme?

Ihmisillä on yleensä perustapansa motivoitua. Se voi olla tehokas, toimiva tai sitten työläämpi tai hankalampi. Mieluisiin asioihin motivoituminen voi olla erilaista kuin asioihin, joista emme pidä, mutta jotka on kuitenkin pakko hoitaa.

Motivoituminen voi tapahtua positiivisen tai negatiivisen tunteen kautta. Ihminen voi esimerkiksi saada tarpeeksi läskeistään ja kiukustua ja näin ollen saa laihdutuksen alkuun. Voi miettiä mukavaa tunnetta, joka syntyy kuntoilusta tai siististä kodista ja näin saa ryhdyttyä toimeen. Voimme miettiä miten motivoituneita olemme suorittamaan jonkun asian asteikolla 1-10. Mitä pitäisi tapahtua, jotta motivaatiomme nousisi numeron verran?

Motivaation lajit

Mukavissa asioissa motivaatio voi perustua itse tekemiseen. Jos rakastat tanssia, saat lähdettyä tanssitunnille, vaikka olisi tosi kiire.

Tavoitemotivaatiota käytetään asioissa, jotka eivät välttämättä ole mukavia, silloin motivaatio voi perustua lopputulokseen eli tavoitteeseen. Haluat saada siistin kodin ja keskityt lopputulokseen, miltä kotisi näyttää siistinä, vaikket siivouksesta tykkäisikään.

Pelkomotivaatiota käytämme silloin, kun muutamme vaikka elintapojamme, sen vuoksi, että uhkakuvamme sairastumisestamme on tarpeeksi pelottava. Silloin syntyy motivaatio toimia.

Joskus jonkin asian tekeminen ei ole mukavaa eikä tekemisen lopputuloskaan innosta. Silloin voi kysyä: Miksi sitten tehdä koko asiaa? Jos sitä kautta löytyy joku syy/hyöty miksi asian tekeminen on tarpeellista, löytyy siitä motivaatio asian tekemiseen.

Rajoituksien tuijottamisesta mahdollisuuksiin

Inhoat kuntosalia, mutta pelkomotivaatio sairastumisesta ei auta sinua kuntoilun aloittamiseen. Lopputulokseen eli hyvään kuntoon ja kroppaan keskittyminen ei auta, koska se tuntuu kaukaiselta. Välitavoitteiden asettaminen ja pienten askelten ottaminen auttaa, jos urakka tuntuu liian suurelta. Pienet palkinnot voivat kannustaa sinua matkan varrella.

Mitä muuta voit tehdä?

Koska ensimmäisen askeleen ottaminen on vaikeinta, voi kaverin mukaan otto tai kannustaminen tehota. Motivaation säilyttämisessä sinua voi auttaa miettiminen jokaisen valinnan kohdalla, sanotko tälle valinnalle kyllä vai ei. Jos valitset terveellisen aterian, sanot kyllä terveelle elämäntavalle ja ei roskaruualle. Pitää luopua jostain, jotta jotain uutta voi tulla tilalle.

Muuta ajatuksesi, siitä että inhoat kuntosalia ja keskity ajatukseen, että se on itsellesi hyvä teko ja pysy siinä sekä päätöksessäsi äläkä lipsu. Se mitä sanoja käytät motivoimassa itseäsi tehtävään ryhtymisessä, vaikuttaa lopputulokseen. Jos etsit syitä miksi et voi kuntoilla, käännä huomiosi sen sijaan asioihin, miksi voit kuntoilla. Jos puhut, että pitäisi kuntoilla, voi se jäädä ikuisesti ehdolliseksi. Sen sijaan, kun käytät sanoja voin, osaan tai saan kuntoilla, muuttaa lause muotoaan enemmän mahdollisuuden suuntaan. Kuntoilu nuorentaa ja siihen voi jäädä koukkuun.

Milloin otat ensimmäisen askeleen oman tavoitteesi suuntaan?

Kirjoittaja on psykoterapeutti ja LCF Life Coach.

Kommentoi »