Lääkärinä katastrofialueilla: "Tärkeintä on, ettei ote liaanista irtoa"

”Perhosia housuissa” – Otteita Rooselin päiväkirjasta

“Tänään hyvä päivä. Vähän kiiruumpi, mutta hyvä fiilis ja tänään äitiyshuollon puolella syntyi kaksoset. Työpäivän päätteeksi tunnin kävelylenkki kylässä.”

“Jotenkin raskas päivä. Kaksi huonokuntoista pikkuista jatkohoitoon sairaalaan. Välimatka kaksi tuntia huonoa tietä. Kun vain pystyisi enempään. Tiedonrippusten keräilyä aivojen sopukoista. Voi sitä riittämättömyyden tunnetta.”

“Hiljaiseksi veti myös kertoa vanhalle miehelle, joka oli kävellyt viisi tuntia tullakseen klinikalle, että hänellä on ilmeinen syöpä, johon ei ole enää hoitoa… Lähti kävelemään takaisiin kotiin kipulääkkeiden kanssa. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, miten asiat on omalla kohdalla hyvin.“

“Oksennusta, paiseiden avausta ja kananluu kurkusta… Kaikkee pientä sälää…”

“Pari yötä sitten yllätin ketun keittiöstä. Hetki sitten katsoin haukkojen liitelyä taivaalla. Valo houkuttelee klinikan telttojen seiniin ja camppiimme valkoisia perhosia satamäärin. Paikalliset sanoivat, että ne ovat hengenvaarallisia, etenkin jos osuvat silmään. Vaarallisuus on laimentunut allergisiksi reaktioiksi, joten vältämme niiden koskettelua. Tänään sitten vaihdettuani työpaikan vihreisiin löysin yhden perhosen ryömimästä housuistani, siis perhosia housuissa. Sitten hetki hässäkkää, housut puolitankoon ja vesipullosta vettä persuksiin ja toisen laittoivat takamukseen desinfektioainetta ja pyyhkivät poltinkarvoja iholta, nappasin vielä antihistamiinit. Jäin henkiin.”

“Jumalaton jylinä totaalisen pimeyden keskellä! Koko basecamp hereillä, maanvyöry vastarannalla! Otin jo vaatteet viereeni teltassa ja kuulostelin. Hetken nepalin ja englannin pulputuksen jälkeen tilanne rauhoittui. — Aamulla näimme vastakkaisessa rinteessä suuren maanvyöryn aiheuttaman arven. Luojan kiitos, ei loukkaantuneita eikä vyöry ollut tukkinut joen uomaa!”

“Johnny Weissmullerin sanoin: Tärkeintä on ettei ote liaanista irtoa!”

“Odotan uutta malariasääskikantaa syntyväksi näinä päivinä. Yhden torakan olen listinyt, enkä enää pidä laukkuja lattiatasossa. Suoraan patjalla en arvannut nukkua, joten levitin moskiittoverkon päälle. Tyyny jäi käyttämättä. Kaikesta huolimatta viihdyn vallan mainiosti, tähänkin tottuu ja itse asiassa olot ovat paremmat kuin suurimmalla osalla ihmiskuntaa.”

Kaksi viimeistä merkintää tehty Sierra Leonessa, muut Nepalissa.

Voisinko minä lähteä? Kuka sopii töihin katastrofialueelle?

Ainakin pitää olla sopeutuvainen, sitkeä ja hyvä keskittymään, kuvailee Eila Rooseli.

Ei ole omaa huonetta ja olot ovat alkeelliset. Jos on kovin kranttu ruokansa suhteen, saa todennäköisesti kaupan päälle paaston.

Kun lähtee Suomen Punaisen Ristin delegaatiksi, täytyy tietysti noudattaa järjestön periaatteita, kuten puolueettomuutta ja heikoimman auttamista.

Kielitaitoa pitää olla. Rooselin mukaan osa työntekijöistä on kuitenkin pärjännyt hyvin, vaikkei osaa englantia sujuvasti.

Hyvä fyysinen kunto auttaa työssä katastrofialueella. Jos on sairauksia, niiden pitää olla hyvin hallinnassa.

Ehkä katastrofialue ei ole paras paikka, jos on esimerkiksi paljon pelkoja. Mutta vaikka olisi pää kuinka hyvin kasassa, voi työ olla rankkaa psyykelle. Kotiin palanneille tarjotaan mahdollisuus käydä psykologilla.

Yli-ihminen tai superammattilainen ei tarvitse olla pystyäkseen työskentelemään katastrofialueella, tuntuu Rooseli ajattelevan.

Häntä vähän häkellyttää, kun ihmiset tulevat ilmaisemaan kunnioituksensa siitä, miten tärkeää työtä hän tekee katastrofialueilla.

– Olen ihan tavallinen ihminen ja ihan tavallinen lääkäri.

Mitä olet oppinut työssä katastrofialueilla?

– Olen oppinut eniten elämästä, en välttämättä niinkään lääketieteestä. Olen päässyt sellaisiin paikkoihin, joihin eivät pääse edes rikkaat rahalla.

Oletko pelännyt?

– En.

SPR rekrytoi avustustyöntekijäksi ulkomaille terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi esimerkiksi taloushallinnon osaajia, IT-asiantuntijoitaja ja logistikkoja.

Lue lisää avustustyöntekijöiden edellytyksistä ja koulutuksesta.

Ihan paras ostos.

Eila Rooseli sisäänajoi vaelluskenkänsä kiipeämällä Kilimanjarolla. Sen jälkeen kengät ovat nähneet paljon. Ne ovat tallanneet punaista tomua ja kuraista velliä sellaisissa paikoissa, jonne ei turistimatkoja tehdä. Sellaisissa paikoissa, joissa ihmisten hätä on suuri. Paikoissa, joissa on entuudestaankin köyhyyttä, kurjuutta ja olematon terveydenhuolto ja joihin on nyt iskenyt vielä katastrofi.

Haiti oli ensimmäinen paikka, jonne Rooseli lähti muutamaksi kuukaudeksi töihin Suomen Punaisen Ristin delegaattina.

Hän oli miettinyt asiaa siitä asti, kun tsunamiuutiset tulvivat maahamme ja kaikki olivat ihan että voivoi ja nyyh.

– Sillloin ajattelin, että perhana, minähän voisin olla tuolla ja tehdä jotain. Mutta uskallanko? Voinko?

Rooseli lähti Punaisen Ristin perustason koulutukseen. Vielä silloinkin hän mietti, mitä yleislääkäri voi tehdä katastrofialueella, kunnes eräs hoitaja suomensi hänelle, että paljonkin: antaa kirurgien tehdä sankarihommansa ja leikata lähes kellon ympäri, mutta tarvitaan myös niitä ammattilaisia, jotka hoitavat kulkutaudit, keuhkokuumeet, lastentaudit ja niin edespäin.

Nyt hoidan juuri tätä potilasta – kaikkia en voi pelastaa

Onhan siinä räikeä ero. Kun tulee katastrofialueelta, jossa maanjäristys on tappanut ihmisiä kuin kärpäsiä ja tuhonnut kodin melkein jokaiselta. Ja kun istuu Tampereella yksityislääkärin kirkkaasti valaistussa, hyvin varustellussa huoneessa. Asenne vaatii kääntämistä Suomen oloihin, kun on kohdannut valtavan hädän ja kärsimyksen.

Juuri siksi, että hädällä ei ole rajaa, täytyy osata keskittyä. Nyt hoidan tätä potilasta, ja nyt hoidan juuri tämän yhden asian kerrallaan, ajattelee Rooseli.

Silti aina jossain vaiheessa reissua iskee riittämättömyyden tunne. Ja aina on vain hyväksyttävä, ettei kaikkia voi pelastaa eikä kaikkia voi edes auttaa.

Mitenhän kävi sillekin miehelle Nepalissa, joka oli pudonnut kymmeniä metrejä vuorenrinnettä ja loukkaantunut vakavasti?

Hänet oli pakko lähettää tuntikausien ryskyttävälle matkalle pitkin töyssyisiä vuoristoteitä, jotta hän pääsisi sairaalaan.

Tiimin ”McGyverit” saivat koottua kirjahyllyn laudoista miehelle paarit, ja lakanoista revittiin lisää tykötarpeita.

– Paikan päällä on yleensä käytettävissä kaksi kättä, kuumemittari ja stetoskooppi. Kaikki muut asiat hoidetaan pelkällä kliinisellä statuksella. Nepalissa meillä tosin oli röntgen, mikä oli hirveän hyvä, sillä murtumia oli joka päivä.

Peruslääkkeillä mennään, eikä saatavilla ole ensilinjan lääkitystä. Kun vanhan nepalilaismiehen oireet viittaavat selkeästi syöpään, ei voida tehdä muuta kuin lähettää hänet kotiin kipulääkkeiden kanssa. Jos Katmandussa sattuisikin olemaan sytostaatteja tai muuta hoitoa tarjolla, ei papalla olisi niihin varaa.

Haitissa hoidettin ruhjeita ja kulkutauteja

Haitin maanjäristyksessä vuonna 2010 kuoli 220 000 ihmistä. Kun Rooseli tuli paikalle, tuho oli niin valtava, ettei sitä ollut osannut edes kuvitella.

SPR:n työntekijät asuivat teltoissa. Hoidettiin murtumia, ruhjeita, haavoja ja loppuvaiheessa kulkutauteja, keuhkokuumeita, ripulia, iho-oireita.  

Sierra Leonen koleraepidemiaa suitsittiin

Sierra Leone ja koleraepidemia vuonna 2012 olivat erilainen työkomennus. Siellä Rooseli ja muu tiimi eivät tehneet niinkään potilastyötä, vaan olivat tukena sairaaloille, jotta epidemian leviäminen saatiin torjuttua.

– Toki me päästimme välillä hoitajia lepäämään, sillä he tekivät töitä koleraosastoilla käytännössä kellon ympäri. Ei noille osastoille ollut hirveästi tunkua hoitajiksi.  

Filippiineillä pidettiin klinikkaa kirkoissa

Filippiinien taifuunialueella 2013 tuuli oli puhaltanut kuin hirviö yli sata metriä sekunnissa. Sadattuhannet ihmiset olivat joutuneet lähtemään kodeistaan. Kuolleita oli yli 30 000.

Rooseli hoiti ihmisiä liikkuvalla klinikalla. Hoitopaikkoina olivat usein kirkot, koska ne olivat säästyneet parhaiten tuhoilta.

Nepalin sitkeät ihmiset ansaitsevat hatunnoston

Nepalissa syksyllä 2015 voimakkaat maanjäristykset vaativat yli 8 900 kuolonuhria ja vaikuttivat miljoonien elämään.

Klinikalle tuotiin usein ihmisiä kantaen pitkienkin matkojen päästä. Kahdeksankymppinen nainen oli kävellyt klinikalle omin jaloin eikä halunnut jäädä yöksi, vaikka hänet piti tutkia seuraavana päivänä uudestaan.

Eräällä potilaalla Rooseli diagnosoi niin pahasti infektoituneen vyöruusun, ettei ollut nähnyt sellaista koskaan ennen.

Lämpöasteet nousivat välillä +38:aan. Töitä tehtiin hiki pinnassa. Meikkipussi oli jätetty kotiin. Vedettiin ranteita paikoilleen, hoidettiin pikkulapsia. Ihmeteltiin, mikä vaivaa vuotavaa naista, kunnes selvisi, että häntä vaivaa asia, josta ei puhuta: häntä on lyöty ja potkittu.

Oli tuberkuloosia, käärmeenpuremaa ja joskus jotain sellaista, mistä ei osannut sanoa. Yhdellä potilaalla oli vatsan kohdalla kuin valtavat suonikohjut, toisella tulehtunut käsivarsi paisunut kaksinkertaiseksi.

Ennätys oli 129 potilasta päivässä.

– Mielettömän sitkeitä ihmisiä, kirjoitti Rooseli päiväkirjaansa.

Ja hän tarkoittaa potilaita.

”To the field” eli Kreikkaan auttamaan pakolaisia

Aina kun Suomeen kiirii uutisia maailmalla tapahtuneista katastrofeista, kotona kysytään, lähteekö äiti taas.

On Rooseli välillä kieltäytynytkin komennuspyynnöistä. Hän on kuitenkin järjestänyt työnsä Suomessa niin, että lähteminen olisi mahdollista. Aiemmin hän työskenteli terveysaseman vastaavana lääkärinä, nyt yksityislääkärinä.

Tällä kertaa Rooseli on saanut SPR:stä matkasuunnitelman, jossa lukee Ateena-Thessalonikia ja sen jälkeen ”to the field”, pakolaisia auttamaan.

Mikä saa palaamaan töihin hädän keskelle?

– Ehkä minussa on joku ohjelmointivirhe!

Jutun pääkuvaan Eila Rooseli kuvattiin Tampereen Lääkäripäivillä. Parin päivän päästä hän oli jo matkalla Kreikkaan. Jutun muut kuvat paitsi pääkuva ja reissukenkien kuva ovat Rooselin omasta matka-albumista.

Lähteet:

Eila Rooselin haastattelu ja esitys Tampereen Lääkäripäivillä 2016

SPR

Lue myös:

Synnytykset Sansibarissa: toisenlainen todellisuus on totta

Luulosairauttako muka? Mitä tehdä kivulle, jolle ei löydy syytä?

Lääkäri: Pakolaisten kohtaaminen koskettaa, mutta kokemus suojaa, etteivät yöunet mene