Sairaudet

Kilpirauhasen vajaatoiminta harvinaisempi tupakoivilla

Tupakoivat sairastuvat harvemmin kilpirauhasen vajaatoimintaan kuin tupakoimattomat. Toisaalta kilpirauhasen liikatoiminta on sauhuttelevilla muita yleisempää.

24.7.2007 Terve.fi

Tupakoivat sairastuvat harvemmin kilpirauhasen vajaatoimintaan kuin tupakoimattomat. Toisaalta kilpirauhasen liikatoiminta on sauhuttelevilla muita yleisempää.

Tiedot ilmenevät Archives of Internal Medicine -lehdessä julkaistusta väestöpohjaisesta tutkimuksesta, jossa kartoitettiin yli 20 000 naiselta ja 10 000 mieheltä tupakoinnin ja kilpirauhasen toiminnan yhteyttä.

Norjalaistutkimukseen osallistuneilta määritettiin tyreotropiinipitoisuus, ja jos sen arvo poikkesi viitealueelta mitattiin myös varsinaisten kilpirauhasen erittämien hormonien pitoisuus. Tyreotropiini on kilpirauhasen toimintaa säätelevä hormoni, jonka eritys kiihtyy kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä.

Tulokset osoittivat, että tupakoivien naisten ja miesten tyreotropiinipitoisuudet olivat alhaisemmat kuin niiden, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet. Lisäksi pari tupakkaa päivässä polttavien tyreotropiiniarvojen havaittiin olevan runsaammin sauhuttelevia korkeampia.

Toisaalta ero oli vähäinen niiden naisten välillä, jotka eivät olleet koskaan tupakoineet ja niiden, jotka olivat lopettaneet polttamisen useita vuosia aiemmin. Vastaavasti kilpirauhasen vajaatoimintaa tavattiin tupakoivilla naisilla lähes puolet vähemmän ja liikatoimintaa yli kaksi kertaa enemmän kuin tupakoimattomilla.

Tutkijat toteavat tulosten viittaavan siihen, että tupakointi vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan, ja että kyseinen vaikutus on korjaantuva. Vaikka tupakointi on aiemminkin liitetty kilpirauhasen liikatoimintaan, on tämä tutkijoiden mukaan ensimmäinen tutkimus, joka paljastaa kilpirauhasen vajaatoiminnan olevan tupakoivilla harvinaisempaa.

Lähde: Archives of Internal Medicine 2007

Lue lisää:

Moninaiset kilpirauhassairaudet – tietopaketti

Kilpirauhanen voi oireilla piilevästi

Yle: Lääkäreitä Valviran suurennuslasissa kilpirauhashoidon takia

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi