Helillä oli lähtökohtana aavistuksen venähtänyt pitkä polkka, jota oli värjätty pitkään pelkästään kiiltokäsittelyllä. Kesän jälkeen tyvi oli vaalentunut ja latvojen vanhat, tummemmat värjäykset näkyivät selvästi.
Päätimme luoda Helille kerralla uuden ilmeen ja värjätä hiukset reippaalla kädellä. Hiukset saivatkin osakseen tyvivärin lisäksi balayage-raitoja, kiiltokäsittelyn sekä napakan leikkauksen.
Tyven sävyksi valittiin 6-tummuinen suklaanruskea, joka yhdistyy kauniisti latvan vanhoihin tummiin väreihin. Koko pituuteen ja erityisesti hiusten etuosaan tehtiin reilunkokoisia vapaan käden raitoja vaalennusaineella. Raidat liukuvat tyviväristä upeasti, kun ne maalaillaan vaikutusvaiheessa tyvivärin päälle. Koska pohjaväri oli jo itsessään hieman kirjava, kokonaisuuteen ei tarvittu enempää erivärisiä raitoja, vaan pohjan sävyt tuotiin esiin kiiltokäsittelyllä. Kiiltokäsittelyyn valittiin lämpimän vaaleanruskeita ja hunajaisia sävyjä, jotka sopivat hieman päivettyneelle iholle loistavasti.
Leikkaus on hartiamittainen ja niskasta pari senttiä lyhempi kuin etuosasta, jotta ilmeestä ei tullut takapainoinen. Helin hiukset ovat todella paksut, joten latvaa porrastettiin jonkin verran hiusten käsittelyn helpottamiseksi ja kevyemmän fiiliksen aikaansaamiseksi.
Lopputuloksessa on aimo annos syksyistä runsautta, kiiltoa ja tervettä hehkua. Helin ruskeat silmät ja kulmakarvat tulevat esiin todella kauniisti, ja ihokin näyttää päivettyneemmältä. Sekä asiakas että kampaaja olivat valtavan tyytyväisiä lopputulokseen.
Vaikka Suomessa vannotaan vaaleissa hiuksissa viileiden sävyjen nimeen, on pientä muutosta ja rohkeutta jo havaittavissa. Lämpimiä hunajaisia ja välkehtiviä viljapellon sävyjä kokeilleet asiakkaat yllättyvät joka kerta siitä, kuinka uusi väri saa ihon näyttämään terveemmältä, hehkuvammalta ja jopa hieman tummemmalta. Siniset silmät korostuvat lämpimien sävyjen rinnalla, ja meikkiä tarvitsee paljon vähemmän.
Hiusmuutoksen teki kampaaja Meeri Mäntylä. Tutustu Meerin hiusaiheiseen blogiin I´d rather hair you now.
Lue myös: