Kiireestä puhuminen stressaa

Kiireestä puhuminen stressaa
Sehän se vasta stressaakin, jos puhut koko ajan kiireestä. Jos haluat rauhoittaa arjen, ensin pitää hyväksyä tilanne ja poistaa kiire-sanan käyttäminen.
Julkaistu 27.5.2015

Jos voivottelet koko ajan, miten kiire sinulla on ja sähläilet paniikissa, levität samaa tunnetta muihin. Pian työpaikan ilmapiiri jännittyy. Kiire ei sitä paitsi ole enää menestyneen ihmisen merkki, vaan se on osa useimpien arkea. Siksi on turha syyttää aina pomoa tai sitä, että töissä on liian vähän ihmisiä. Joskus syy on itsessä.

– Jos koko työpaikalla on kiirettä, voivottelijaa pidetään paremminkin huonona organisoijana kuin tehokkaana ihmisenä. Tärkeää on itsekseen ja koko työyhteisön kanssa pohtia, millaisin keinoin kiire saadaan kuriin, sanoo kiireenkesytyskonseptin laatinut kirjailija ja kouluttaja Anja Kulovesi.

Jatkuva kiire rasittaa

On inhimillistä, että kiire laittaa juoksemaan. Juoksemisessa on kuitenkin se huono puoli, että silloin ei saa parasta jälkeä aikaan. Lisäksi jatkuva kiire rasittaa kehoa ja mieltä.

– Jos ihminen elää ruuhkavuosia ja on monessa roolissa yhtä aikaa, aika loppuu kesken. Meitä ei ole opetettu selviämään tämäntyyppisestä arjesta. On siis aika opetella uusia keinoja. Aluksi kannattaa hylätä ajatus, että tyynesti työtä tekevä olisi laiska. Päinvastoin, hän, joka keskittyy työhönsä, saa työnsä tehtyä ja samalla herättää työpaikallaan luottamusta.

Rauhota keho ja mieli

– Kun rauhoittaa mielen, kehokin rauhoittuu. Näin saa ajatukset kirkkaiksi ja pystyy keskittymään tekeillä olevaan asiaan – oli tunnelma ympärillä miten kaoottinen tahansa. Jokaisen on löydettävä itselleen sopivat keinot. Ajanhallinta on yhtä tärkeä taito kuin kunnon tai parisuhteen hoitaminen.

Suvantovaiheet eivät ole laiskottelua vaan tärkeitä keholle ja mielelle. Pienet tauot tehtävien välissä rauhoittavat. Tärkeää on myös tämä: jokainen on vastuussa siitä, mitä vie työpaikalle. Haluatko olla kiireen lietsoja vai hän, joka keksii keinoja, joilla turha kiire vähenee? 

Kommentoi »