Terve.fi

Keskosena syntyneet saavat muita todennäköisemmin ADHD-diagnoosin

Keskosena syntyneet saavat muita todennäköisemmin ADHD-diagnoosin
Liian aikaisin tai todella pienikokoisina syntyvät vauvat saavat muita todennäköisemmin ADHD-diagnoosin. Lue lisää.
Julkaistu 13.1.2018

Kaksi vastikään Pediatrics- lehdessä julkaistua tutkimusta todistaa, että liian aikaisin tai todella pienikokoisina syntyvät vauvat saavat muita todennäköisemmin ADHD-diagnoosin jossain elämänsä vaiheessa.

Joulukuun alussa julkaistuun meta-analyysiin huomioitiin 12 aiempaa tutkimusta, joista kävi ilmi 1787 lapsen syntymätiedot sekä mahdollinen ADHD-diagnoosi. Tutkijat havaitsivat, että jopa lähtökohtaisesti ADHD-riskiryhmään kuuluvien vauvojen joukosta todennäköisimmin diagnoosin saivat ne, jotka viettivät vähemmän aikaa kohdussa tai syntyivät pienempinä.

- On mahdollista, että keskosen elinten keskeneräisyys ja ennenaikaiseen syntymään liittyvä stressi voi johtaa tulehduksiin ja hormonaalisiin muutoksiin, jotka puolestaan vaikuttavat ADHD:n kehittymiseen, tutkimuksessa mukana ollut tohtori Carlos Renato Moreira-Maia sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Tutkimuksessa keskityttiin keskosiin, jotka olivat syntyneet ennen raskausviikkoa 32 tai jotka painoivat alle 1500 grammaa. Syntymän jälkeen keskoset kärsivät usein hengitys- ja ruuansulatusvaikeuksista. Vertailukohteena tutkijat tarkastelivat sellaisten terveiden vauvojen tietoja, jotka painoivat syntyessään vähintään 2500 grammaa ja syntyivät aikaisintaan viikolla 37.

Verrattuna normaalikokoisiin ja terveisiin vauvoihin, lapset, jotka syntyivät ennen 32 raskausviikkoa tai jotka painoivat alle 1500 grammaa, saivat kaksi kertaa todennäköisemmin jossain vaiheessa ADHD-diagnoosin. Tutkimus osoitti myös, että jos vauva syntyi ennen 28 raskausviikkoa tai painoi alle 1000 grammaa, ADHD:n todennäköisyys oli yli neljä kertaa suurempi kuin terveillä vauvoilla.

Toisessa tutkimuksessa mukana ollut tutkija Joel Nigg haluaa kuitenkin muistuttaa, että ennenaikainen syntymä tai pieni koko eivät kuitenkaan tarkoita automaattisesti, että terveysongelmia on edessä. Hän painottaa uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että tärkeintä olisi keskittyä ravitsemukseen: Niin odottavan äidin kuin pienen vauvankin ravitsemus ovat ensisijaisen tärkeitä asioita hoitaa kuntoon, jotta lapsesta tulisi mahdollisimman terve.

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi

Lue lisää:

Kommentoi »