Voi hyvin

Epätoivon hetki on paras hetki kävelylle + muut inspiroivat ajatukset kävelyn hyödyistä

Epätoivon hetki on paras hetki kävelylle + muut inspiroivat ajatukset kävelyn hyödyistä
Useimmille käveleminen on itsestäänselvää, opimmehan sen jo pikkulapsina. Tuttuun toimintaan kätkeytyy kuitenkin upeita kokemuksia. Ne saa lahjaksi, kun lähtee liikkeelle avoimin mielin.
Julkaistu: 9.6.2022

Kävelylle kannattaa lähteä, vaikkei se aluksi ihmeemmin innostaisikaan. Paras hetki tuupata itsensä ovesta ulos onkin juuri silloin, kun on alavireinen, ärtynyt, ikävystynyt tai epätoivoinen. Askelten tahdissa mieli alkaa vähitellen muuttua ja kävelijä pääsee tutustumaan itseensä ja ympäristöönsä uudella tavalla. Moni pieni ja isompikin ihme odottaa häntä.

Kävelyllä on oma luonteensa sen mukaan, tekeekö päiväkävelyn lähipuistossa tai kotikaupungin kaduilla vai lähteekö useamman päivän vaellukselle metsiin, vuorille ja rannoille.

Lyhyet kävelyt voivat olla monella tavalla antoisia. Filosofi Immanuel Kant oli tunnettu säännöllisistä päiväkävelyistään, jotka seurasivat aina samaa reittiä samaan aikaan päivästä.

Tuttua reittiä kulkeva voikin havaita mielenkiintoisia asioita: sama puu on erilainen eri vuodenaikoina, taivaan värit vaihtelevat, eri säissä tuttu ympäristö muuttuu muuksi.

Kävelevä ihminen voi julistautua vapaaksi

Onnekas on ihminen, joka työskentelee kotona tai on muuten vapaa tekemään kävelyn kesken työnteon. Hän voi julistautua vapaaksi vaikka vain tunnin tai puolen tunnin ajaksi. Samalla kun hän tekee havaintoja ympäristöstä, mieli lepää, koska juuri sillä hetkellä ei ole aikatauluja eikä velvollisuuksia.

Työtä tehdessä on keskityttävä yhteen asiaan ja moni tekee sen lisäksi istuma-asennossa, jolloin käpertyminen ja kokoonpuristuminen vielä korostuu. Kävellessä koko keho oikenee, rintakehä avautuu ja hengitys alkaa virrata vaivattomasti. Työstä irtaantuneet aistit alkavat tutustua ympäristöön.

Jos pystyy kävelyretkellään välttämään tuttujen, tavanomaisten ajatusten pyörittelyä, voi virkistyä kuin olisi ollut oikealla lomalla.

Joskus virkistyy jopa enemmän, sillä pientä kävelyretkeä eivät yleensä rasita liian suuret omat tai seuralaisten toiveet, välimatkat, majapaikan tai ympäristön yllätykset.

Metsässä käveleminen vahvistaa ja hoitaa vaikuttavasti sekä kehoa että mieltä. Metsä on – erityisesti suomalaisille – temppeli, jossa päästään kosketuksiin pyhyyden ja ajattomuuden kanssa. Se on myös terapiahuone, jossa voi puiden rauhoittavassa suojissa purkaa salaisia, kipeitäkin tuntojaan.

Vaikka voimistavaan kävelyyn yleensä yhdistetään kulkeminen luonnossa, myös kaupunkikävely virkistää ja vapauttaa.

Joskus voi lähteä kiertelemään omassa kotikaupungissaan kuin turisti, joka on siellä ensimmäistä kertaa. Katsella uteliaana rakennuksia ja ihmisiä, käydä kahvilassa tai museossa ja jatkaa kävelyä. Kulkea ilman päämäärää ja tarkoitusta.

Klassikkokirjan Kävelemisen taito tekijän Henry David Thoreaun mielestä pitkät vaellukset luonnossa ovat paras tapa olla olemassa.

Kun lähtee pitemmäksi aikaa totutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja luopuu monista mukavuuksista, saapuu aivan toisenlaiseen maailmaan. Illaksi ei palatakaan kotiin vaan yövytään taivasalla, teltassa, laavulla tai mökissä.

Muuttuviin olosuhteisiin kannattaa varautua

Muuttuneet olosuhteet voivat tuoda mukanaan epämukavuutta ja huolestumista eikä yllätyksiltä yleensä välty, vaikka varusteet olisi mietitty tiukan tarkkaan. Kun vaellusten haasteelliset ja yllättävät tilanteet sitten ovat takana, vaeltaja saa palkinnoksi vahvistuneen itsetunnon: selvisin siitäkin!

Pitkillä vaelluksilla totutusta irtaantuminen vahvistuu ja huomio kiinnittyy uuteen ympäristöön. Patikoija alkaa seurata erilaisia säätiloja ja vuorokauden aikana vaihtelevaa valon määrää. Kulkeminen ja muut toimet asettuvat luonnon rytmiin.

Normaalioloissa ehkä unohtuneet nälän ja väsymyksen kokemukset tulevat tutuiksi. Oleminen tiivistyy perusasioihin, nautinnot muuttuvat yksinkertaisiksi, tarpeeton putoaa pois.

Mitä pitempään ja kauemmas vaeltaja kulkee, sitä vähemmän hän on joku, jolla on nimi, ammatti ja menneisyys.

Jalat liikkuvat tiettyyn rytmiin, sopeutuvat luontevasti maaston vaihteluihin, ja muu keho asettuu jalkojen liikkeisiin ja myötäilee niitä. Pää hylkää turhat ajatusten kierteet.

Sisätiloissa puolitehoiset aistit heräävät ulkona ympäristön vahvoihin virikkeisiin. Tuuli, auringon lämpö ja sade kasvoilla, kohina ja kuiske puun latvoissa ja lehvistöissä, aaltojen ja virtaavien vesien äänet, erilaisten lintujen laulukirjo. Luonto tulee lähelle ja koskettaa syvästi. Herättää iloa ja ihmetystä.

Miten paljon erilaisia elämän ilmenemisiä onkaan: mahtavia puita, hentoja kasveja, pieniä hyönteisiä ja yllättävän isoja eläimiä, jotka elävät ja asuvat vapaina luonnossa.

Kulkija oivaltaa, ettei hän ole erillinen laji, joka elää suljetuissa taloissaan ja kulkuneuvoissaan. Hän on osa runsautta kuhisevaa elämää, jonka yksi ilmenemä hän ymmärtää olevansa.

Vaelluksella nautinnot muuttuvat yksinkertaisiksi, tarpeeton putoaa poisKävelyä voi harrastaa missä vain

Flaneeraus eli kuljeskelu sopii kävelytavaksi ihmiselle, joka vierastaa polkujen mutkia, metsien varjoja ja kallioille kiipeilyä. Flanööri kulkee mieluiten suurkaupungeissa, ihmisjoukkojen keskellä, tuntemattomana.

Hän ei suostu rientämään tarmokkain askelin ihmisjoukon mukana, vaan kuljeskelee omaan tahtiinsa ja tarkkailee muita ulkopuolisena.

Tuntemattomuus ja nimettömyys eivät merkitse kuljeskelijalle kielteistä erillisyyttä. Ne takaavat, että hän voi liikkua vapaasti, omilla ehdoillaan.

Erilaisia kävelyretkiä tutkinut ja pohtinut filosofi Frédéric Gros on kirjoittanut teoksen Kävelyn filosofiaa. Hän suosittelee sekä maaseudulla että kaupungissa kävelyä.

Hänen mielestään kävely vapauttaa paikasta riippumatta sekä kehon että mielen voimavarat. Kävellessä ympärille avautuva värien, yksityiskohtien ja tuoksujen runsaus saa aikaan monia myönteisiä tunteita.

Yksi niistä on mielihyvä. Se herää, kun jokin ulkopuolellamme virkistää meitä. Kun sama tilanne toistuu, mielihyvän kokemus alkaa usein vähitellen haalistua. Kävellessä mielihyvä voi kuitenkin heikkenemisen sijasta syventyä iloksi.

Kävely tuo iloa ja mielihyvää elämään

Kun kävelijä on voittanut alkuhankaluudet ja kulkenut jo jonkin matkaa, hän alkaa iloita kehonsa alkukantaisesta luonnollisesta toiminnasta. Liikkeen jatkuessa tunne syvenee yksinkertaiseksi, kirkkaaksi ja vahvaksi läsnäolon iloksi.

Se on usein palkinto erityisesti useampien päivien, mutta usein myös yhden täyden päivän vaellusretkestä.

Filosofi Grosin mukaan mielihyvän ja ilon lisäksi kävelijän voi tavoittaa myös onni, kun eteen tulee jokin uskomaton näkymä.

Taivas värittyy sinisen, roosan ja laventelin sävyihin, ennen kuin laskeva aurinko väläyttää maiseman täyteen oranssia ja tulenpunaa. Tai valo heijastuu hetken pisaroissa, jotka ovat sateen jälkeen jääneet puiden lehdille ja hämähäkin seiteille.

Onni on hetkissä, jotka eivät toistu. Onni on kaunis lahja tarkkaavaiselle kulkijalle.

Onnessa on ihastelua, hämmästymistä, hetken lumousta, mutta kävelijä voi kokea myös mielenrauhaa, joka on iloa ja onnea syvempää.

Mielenrauha syntyy kuin huomaamatta hitaassa kävelyssä, levon ja liikkeen rauhallisessa vaihtelussa. Kulkija on jättänyt taakseen huolet, pakot, intohimot, toiveet ja velvollisuudet. Hän tavoittaa rauhan, koska ei enää odota tai halua mitään. Hän vain kävelee, seuraa tietä tai polkua ja siinä hänellä on jo kaikki.

Vapaus eli kävelyn syvin olemus pääsee toteutumaan luontevimmin yksin kulkiessa. Voi pysähtyä, jatkaa matkaa ja poiketa uudelle polulle mielensä mukaan. Liikkua omaan vauhtiinsa ja tahtiinsa. Ajatuksiaan ja tuntemuksiaan voi kuulostella rauhassa ilman tarvetta kertoa tai selittää niitä kenellekään.

Myös kävely yhdessä ystävän kanssa voi sujua hyvin, kun etukäteen sovitaan, että ainakin suurin osa ajasta kuljetaan puhelematta. Silloin kumpikin voi asettua omaan hiljaisuuteensa.

Vauhdistakin sopii päättää ennen yhteiselle kävelylle lähtemistä. Jos täytyy hidastaa ja kiihdyttää nopeutta toisen kävelijän mukaan, asettuminen omaan rytmiin ei onnistu. Kun kumpikin voi säilyttää kävelyssään luontevan tahdin, pitkiäkin matkoja jaksaa kulkea väsymättä.

Kolmen ja sitä useamman kävelijän on järkevintä päättää, että kukin kulkee omaan tahtiinsa ja välimatkoja saa syntyä.

Nopeimmat voivat välillä pysähtyä odottamaan hitaampia, ja sen jälkeen kukin palaa taas omaan rytmiinsä ja hiljaisuuteensa. Näin yhdessä käveleminen on sujuvaa ja siinä kokee miellyttävän ”yksinolon jakamisen”.

Jos joukko on lähellä kymmentä tai sitä suurempi, kävelyn luonne muuttuu: puhellaan, pysähdellään ja kommentoidaan maisemaa. Pääasia on ihmisten tapaaminen, kuulumisten ja kokemusten vaihtaminen.

Kävelytapoja on onneksi niin monia, että niistä löytää omalle luonteelleen, tarpeilleen ja kullekin tilanteelle sopivimman. Tärkeintä on lähteä liikkeelle ja ottaa vastaan kävelyretkien antama monipuolinen hyvä olo.

Kävely kuntoiluna

Säännöllisellä, reippaalla kävelyllä on vakuuttavia myönteisiä vaikutuksia terveyteen:

  • Kehon kestävyys ja vastustuskyky paranevat yleisesti.
  • Lihakset ja nivelet vahvistuvat. Ylämäkeen kävely ja portaiden nouseminen tehostavat vaikutusta.
  • Aineenvaihdunta ja verenkierto virkistyvät.
  • Hapensaanti tehostuu ja verenpaine tasaantuu.
  • Stressinsietokyky paranee ja taipumus alavireisyyteen vähenee.
  • Selkävaivat vähenevät.
  • Unen saanti helpottuu ja unen laatu paranee.

Reipastahtiselle kuntokävelylle voi hyvin ottaa kaverin mukaan. Vauhti on silloin sopiva, kun pystyy vielä puhelemaan toisen kanssa normaalisti. Tiettyyn aikaan yhdessä sovittu kävely vahvistaa harjoituksen säännöllisyyttä.

Kävely meditaationa

Jos kaipaat meditaation tuomaa rauhaa ja tasapainoa, mutta istuminen hiljaa paikallaan tuntuu hankalalta, voit lähteä kävelymeditaatiolle. Se on keskittynyttä, hidasta kävelyä, joka rauhoittaa sekä kehoa että mieltä.

Aloita harjoitus tavallisella kävelytahdilla. Valitse hetken kuluttua jokin tietty matka, jonka päätät kulkea tavallista hitaammin, jokaisen askeleesi tiedostaen.

Kävele jonkin aikaa ja tarkkaile sisään- ja uloshengitystäsi. Kuulostele, kuinka monta kertaa hengität yhden askeleen tai askelparin aikana. Totuttele vähitellen tahdittamaan hengitys ja askeleet.

Kulje hitaasti, hengitä normaaliin tapaan ja kuvittele, että jalkapohjasi painavat joka askeleella maahan leiman. Aloita meditaatio 15 minuutilla ja pidennä aikaa vähitellen.

Kävelymeditaatio on erinomainen keino lisätä tarkkaavaisuutta myös muihin toimiin, esimerkiksi ruoan valmistukseen, ruokailuun, toisen ihmisen kuuntelemiseen, autolla ajamiseen ja siivoamiseen.

Bussia tai junaa odottaessa voi kävellä meditoiden hitaasti edes takaisin hengitystä ja askeleita tarkkaillen. Arkipäivän tilanteista ja tehtävistä tulee vähitellen osa meditaatiota.

Lähde: Thich Nhat Hanh: Opas kävelymeditaatioon. Viisas elämä 2012.

Kommentoi »