Treeni ja ravinto

Kananmunien terveysvaikutuksista uutta tietoa

10.1.2013 Terve.fi

Pitkään kananmunia pidettiin haitallisina niiden sisältämän kolesterolin takia, mutta nykytiedon mukaan ravinnosta saatava kolesteroli nostaa haitallisen kolesterolin pitoisuutta veressä vain vähän tai ei lainkaan eikä siten myöskään suurenna sydän- ja verisuonitautien vaaraa. Nyt saadut tulokset vahvistavat näkemystä entisestään.

British Medical Journalin julkaisemat tulokset perustuvat meta-analyysiin, jossa yhdistettiin melkein 500 000 potilaan terveystiedot kahdeksasta aikaisemmasta tutkimuksesta.

Vaikka kananmunat todettiin turvallisiksi valtaosalle osallistujista, diabetesta sairastavilla runsas kananmunien syöminen liittyi sepelvaltimotaudin riskiin. Tutkijat huomauttavat havainnon kuitenkin perustuvan suhteellisen pieneen aineistoon, joten yhteys pitää varmistaa uusissa tutkimuksissa ennen kuin kananmunia voi varmasti pitää haitallisina diabeetikoille. Myös verenvuodoista johtuvia aivohalvauksia koskevat havainnot kaipaavat lisätutkimusten vahvistuksen.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: BMJ 2013

Copyright Duodecim 2013

Lue myös:

Ylenpalttinen munansyönti voi käydä sydämelle

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi