Kaihileikkausta odottava SOL Palvelut Oy:n perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Liisa Joronen, 74, tulee iloisen keltapunaisissa vaatteissaan vastaan Silmäaseman Silmäsairaalassa Helsingin Citycenterissä. Kaihileikkauksessa korjataan kerralla molemmat silmät.
– Ja nyt leuka ylös! Kas noin, nyt silmissä on valmistelevat tipat, sairaanhoitaja Noora Nordling sanoo ja ohjaa potilaan kohti leikkaussalia.
Molempien silmien leikkaus on ohi tunnissa. Sen jälkeen Liisa Joronen saa kahvikupin ja voileivän ja voi rauhassa kertoa kokemuksestaan.
– Ei tuntunut yhtään miltään! Enemmän silmässä on tuntemuksia, kun vetää meikkikynällä viivaa. Mikään ei koskenut tai kirvellyt. Ainoastaan huuhtelut tunsin: tuntui kuin silmät vuotaisivat koko ajan, Joronen kertoo.
Hän päätti leikkauttaa molemmat silmänsä sen jälkeen, kun näkö alkoi hämärtyä häiritsevästi noin vuosi sitten. Operaatio oli tuttu, sillä hänen miehelleen se oli tehty kymmenen vuotta aiemmin.
– Muuten olen täysin terve. En edes tiedä, mitä on verenpaine.
Liisa Joronen iloitsee, että pystyy pian lukemaan kirjoja.
– Vaikka silmistäni korjattiin myös +2,5 taittovikaa, en kuulemma pääse kokonaan eroon laseista. Minulla on karsastusta, jota ei voi korjata keinolinsseillä. Sitä paitsi en osaisi olla ilman silmälaseja, koska olen käyttänyt niitä niin kauan. Ne ovat osa minua, Joronen sanoo ja asettelee silmilleen iloisen väriset lasinsa.
Kaihileikkaus paransi Liisa Jorosen näköä merkittävästi.
– Värit kirkastuivat ja näen lukea pientäkin tekstiä.
Juttu on julkaistu Terve.fi Silmät -lehdessä 1/2018.