Hyvinvointi
Voi Hyvin

Jo riittää jatkuva muutos - toimittaja vietti viikon muuttumatta

Jo riittää jatkuva muutos - toimittaja vietti viikon muuttumatta

Onko koko ajan pakko muuttua? Ryhdyin kapinaan. Pysyin sitkeästi samanlaisena.
Teksti Hanna Hyväri
Kuvat Istock

Olen kyllästynyt jatkuviin muutoksiin, päivityksiin ja uudistuksiin. Aion olla kova kivi kehityksen kengässä, järeä siirtolohkare keskellä kuohuvaa koskea. En muutu! Ähäkutti.

Sunnuntai

Aloitan kapinan viikonloppuna. Tämä on helppoa. Rakastan pitkiä, kiireettömiä aamuja. Noudan sanoma-lehden kynnysmatolta. Se on painettu paperille. En luovu tästä vanhasta käyttöliittymästä, koska se toimii. Vain kädenojennus, ja tieto on hyppysissä. Viereen kuppi kahvia. Juuri näin.

Poika pelaa olohuoneessa Sporea, evoluutiosimulaatiota. Siinä hapsuinen, höpsö solu kehittyy muutamassa minuutissa tyypiksi, joka perustaa heimoja ja kaupunkeja.

– Ja lopulta se lähtee avaruuteen! diginatiivini selittää silmät palaen.

Mitä järkeä, mietin. Olisi jäänyt sinne kaupunkiin, johonkin kivaan kahvilaan. Avaruus on pimeä, kylmä paikka.

Maanantai

Rauha on mennyttä. Teknologia hyökkää päälle kaikilla rintamilla.

– Hei, ei tää onnistukaan. Tarvitaan salasana. Eiks sulla ollu tähän sala sanaa? puoliso huutelee hakiessaan tyttärelle uimakoulupaikkaa.

Muistan hämärästi olleeni sivuilla aiemmin. En muista salasanaa. Pyydän uuden. Liityyri. On siinäkin sana. Sukkuloimme kännykän ja tabletin kanssa. Unohdan taikasanan. Laturi? Littoinen?

– Liito-orava, sähisen lopulta.

Lue myös: Muutos - mahdollisuus vai uhka?

Pankki on uusinut sivustonsa. Sijoitus vinkit ja osakekurssit hyppivät silmille. Kamala hässäkkä. Joku päänörtti on päästetty jälleen riehumaan. Haluan vain maksaa laskun. Muutos ei miellytä. Miksi tämä on taas muuttunut?

Illalla mielin elokuviin. En muista, minkä salasanan olen siihen putiikkiin tökkinyt. Päivittäin pitäisi olla tiirikoimassa tietään eri tietojärjestelmiin. Olkoon. Avaan kirjan. Ojennan vain käteni ja luen. Se on siinä.

Tiistai

Pyöräilen töistä kotiin. Pysähdyn välillä noukkimaan tienposkesta makeita, pulleita vadelmia. Näihin puskiin ei tarvitse rekisteröityä. Ne päivittyvät vuodenkierron mukaan. Ojennan vain käteni ja nappaan herkkupalan suuhuni. Helppoa. Juuri näin.

Joissain firmoissa työntekijöihin istutetaan mikrosiru. Siru lihassa? Pomo verenkierrossa. Ihan oikeasti. Pientä rajaa.

Piipahdan samaan lähiömarkettiin kuten aina. En muuta tapojani. Kas, tuossa on tuttu kassarouva. Hän on ollut täällä töissä vuosia. Ei ole halunnut edetä urallaan eikä vaihtaa alaa. Miten virkistävää. Rebel, aikamme kapinallinen. Hymyilemme.

Kun kaikki kassarouvat ja -herrat sitten lopulta korvataan automaateilla, lopetan kaupassa käynnin. Kalastan ja marjastan. Ja ennen kuin kaikki hoitajat on korvattu roboteilla, kuolen. Vedän töpselin irti ajoissa. Hiiteen muutos.

Joissain firmoissa työntekijöihin istutetaan mikrosiru. Sillä saa ovet ja koneet auki. Lounaan nenän eteen.

Siru lihassa? Bitit sormissa. Pomo verenkierrossa. Ihan oikeasti. Pientä rajaa.

Keskiviikko

Haastattelen Taina Westiä. Puhumme pitkään ja perusteellisesti. Taina on liittynyt ortodoksiseen kirkkoon. Miksi? Muun muassa siksi, ettei se muutu. Aina samat liturgiat ja lampukat vastassa.

Seremonioita ei kiivaasti uudisteta eikä tehdä muodikkaammiksi, helpommiksi ymmärtää. Organisaatio on jäykkä. Tuohus tuttu. Strategia sama. Taivaanporteilla tavataan.

Pitkät ystävyydet ovat parasta. Kun tunnistaa toisessa ytimen, joka ei muutu. Olisiko se sitten se sielu.

Traditio on tukeva ankkuri. Majakka merellä silloin, kun oma kompassi pyörii. Muistan, kun jututin psykologi Arto Pietikäistä. Hän sanoi, että pitäisi elää omien arvojen mukaista elämää. Ja arvot eivät muutu sesongin mukaan.

Menen illalla tutun naisporukan kanssa yhteislaulutilaisuuteen. Istumme kuin esiäidit leiritulilla. Akustiset soittimet lämmittävät iltaa. Olemme tunteneet vuosia. Laulamme puupenkeillä kylki kyljessä kiinni tuttuja viisuja. Osaan sanat ulkoa. En tarvitse nettiä. Verkkoni toimii vaivattomasti.

Pitkät ystävyydet ovat parasta. Kun tunnistaa toisessa ytimen, joka ei muutu. Olisiko se sitten se sielu.

Näihin ytimiin me ihastumme, rakastumme. Emme vaihtuviin kampauksiin.

Torstai

Meinaan tukehtua sämpylääni. Olen poikennut tuttuun lähikahvilaan kirjasto reissulla. Takanani äiti tuo pienelle tyttärelleen juotavaa ja syötävää.

– Ostinkin sulle nyt tämmöstä mehua enkä sitä sun suosikkilimsaa. Tää on paljon terveellisempää, äiti selittää lapselle.

Seuraa jäätävä hiljaisuus. Sitten kuuluu kirkas, noin 6-vuotiaan ääni.

– Ei saatana.

Sitten on jälleen hiljaista. Isäkin ehtii paikalle.

– No, mikäs nyt tuli.

Tunnistan heti hengenheimolaisen. Muutosvastarintaa on siis muissakin, jopa nuoremmissa sukupolvissa.

Lue myös: Tunteiden hallinta muutostilanteessa

Huuhdon sämpylänmurut alas. Tyttö tiivisti tuntoni monen muutoksen edessä. Juuri näin.

Perjantai

Jatkan valitsemallani linjalla. Töitä, kauppaan, ruokaa ja koirat lenkille. Rutiinit rullaavat. En laihdu eikä kuntoni kohoa. Rasvaan illalla tutut posket. Samat somat uurteet. Ne on elämällä hankittu.

En onneksi muutu vuosia nuoremmaksi. Toivon säilyväni sisäisesti kimmoisana.

Lauantai

Viikkoni muuttumattomana saa uuden sävyn. Edellisiltana sattuneet Turun puukotukset liittyvätkin terrorismiin. Tyrmistystä. Sitten pelkoa.

Omat ympyrät tuntuvat kovin pieniltä. Uutiset vellovat mielessä. Tutkijat ja terapeutit kannustavat palaamaan arkeen. Pysyn siis tällä tiellä. En ryhdy vihaamaan ketään. En välttele asemia. Enkä muutu. Kuljen torin poikki.

Näin vastustat muutosta:

1. Elä hissukseen. Historian dosentti Outi Ampuja kannustaa näin: ”Toisin kuin aistiärsykkeitä syytävä teknologia, hiljaisuus haastaa meidät viihtymään itsemme kanssa.”

2 .Tarkkaile ja vastusta. Toimittaja Katarina Baer kirjoitti kirjan mukavista isovanhemmistaan, joista tuli innokkaita natseja 1930-luvulla. Miten ihmeessä? Muutos vei mukanaan. Tutkimuksistaan huolimatta Baer on kirjan lopussa yhä ymmällään. Niin, miksi?

3. Hyväksy. Dalai-lama sanoo: ”Kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa – mikään ei pysy samana, eikä mikään kestä loputtomiin.” Lohdullista, eikö vain?

Lähteet: Outi Ampuja: Hyvä hiljaisuus, Atena 2017, Katarina Baer: He olivat natseja, Teos 2016 ja Dalai-lama & Desmond Tutu: Ilon kirja, WSOY 2016.

Julkaistu: 16.5.2018