Kukin meistä kokee muutokset hyvin eri tavoin. Osalle muutos on toivottua ja odotettua. Osa taas nauttii elämästä, jossa muutoksia on vähän. Usein kun muutos tulee omasta aloitteesta, siihen on helpompi suhtautua positiivisesti. Muutoksen voi myös kokea mahdollisuutena tehdä jotain uutta. Kun muutos tulee yllätyksenä tai jonkun ulkopuolisen toimesta, siihen totuttautumiseen voi mennä toisinaan aikaa. Muutos voi tuntua tällöin uhkalta, jota vastaan saattaa tuntea tarvetta puolustautua.
Miltä muutos tuntuu?
Miten sinä koet muutoksen? Miltä se sinusta tuntuu? Riippuu paljon muutoksen sisällöstä, mitä tunteita se aiheuttaa. Mukavalta tuntuvat muutokset voivat tuoda elämään uutta sisältöä, toivoa ja iloa. Ikävältä tuntuvat muutokset taas voivat viedä paljonkin energiaa ja aiheuttaa jopa pelkoa. Usein muutoksissa pelottaa eniten tuntematon eli se, ettemme aina tiedä mitä kaikkea muutos tuo tullessaan.
Saatamme myös pelätä, että muutos vie kauemmas toivomastamme. Tai jopa tekee toiveemme toteutumisen mahdottomaksi. Usein muutoksessa on kuitenkin jotain hyvääkin.
Pohdi, mitä hyvää muutoksesta voisi seurata? Keskity hetkeksi muutoksen osa-alueisiin: onko niissä jotain sellaista, josta voisit innostua? Entä onko muutoksessa jotain sellaista, johon voit itse vaikuttaa?
Lue myös: Mietityttääkö hyppy tuntemattomaan?
Anna muutokselle mahdollisuus
Yksi tapa selvitä muutoksesta, on antaa sille mahdollisuus. Tai, jos voit tehdä jotain muutokselle, tee tarvittava, jotta muutos tuntuisi sinulle sopivammalta. Anna myös ajan kulua. Usein muutoksesta aiheutunut tunne tuntuu jo seuraavana päivänä lievemmältä ja ajan mittaan mieli ehtii tottua ajatukseen muutoksesta.
Voit myös tehdä erilaisia harjoituksia, jotta muutos tuntuisi sinusta helposti lähestyttävämmältä. Voit esimerkiksi antaa muutokselle positiivisen lempinimen, kuvitella parhaan mahdollisen lopputuloksen tilanteellesi tai vaikka palkita itsesi muutoksen jälkeen. Mikä on sinulle paras tapa lähestyä muutosta?
Kohti uutta
Vaikka muutos olisi ikävämpikin, voit pyrkiä muuttamaan siitä aiheutuneen tunteen positiivisemmaksi seuraavan tehtävän avulla:
- Selkeytä ensin itsellesi, mitä tunteita muutos sinussa herättää?
- Onko jotain tunteita, joita et haluaisi tuntea?
- Entä onko puolestaan jotain tunteita, joita haluaisit tuntea muutosta kohtaan?
- Mieti, onko sinulla joku henkilö, jonka kanssa voit puhua muutoksen aiheuttamista ajatuksista? Mitä mahdollisuuksia muutos tarjoaa? Pyri löytämään edes yksi.
- Miten voit tehdä muutoksesta sinulle parhaan mahdollisen? Pyri nimeämään ainakin yksi konkreettinen toimenpide, määritä aikataulu tälle toimenpiteelle ja toteuta se.
Usein jo näkökulman muutos voi auttaa sinut tilanteeseen, jossa muutos tuokin elämääsi uhkan sijaan mahdollisuuden. Esimerkiksi menetetty työpaikka luo mahdollisuuden kouluttautua uuteen kiinnostavaan ammattiin. Asuinpaikan vaihto voi puolestaan luoda mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Luo muutoksesta itsellesi mahdollisuus ja nauti lopputuloksesta.
Kirjoittaja on LCF Life Coach ja Olonkeveys-valmentaja.