Vaikeat ihmissuhteet, menneisyydessä koetut vääryydet ja vastoinkäymiset saattavat painaa niin, ettei saa otettua enää askeltakaan. Irti päästäminen ei ole aina helppoa, mutta usein välttämätöntä eteenpäin pääsemiseksi.
Aika ajoin on hyvä suunnata katse hetkeksi taaksepäin ja tunnistaa ne asiat, jotka estävät menemästä eteenpäin. Irti päästäminen menneistä asioista, ihmisistä tai ajattelumalleista, jotka eivät enää palvele omaa hyvinvointia ja kasvua, voi olla edellytys muutokseen. Usein irti päästäminen tarkoittaa anteeksi antamista, joko itselle tai toisille. Toisinaan riittää, että hyväksyy asian juuri sellaisena kuin se on.
Lue myös: Näin pääset vaikeiden asioiden yli
Päästä irti katkeruudesta
Koetko kohdanneesi joskus niin suuren vääryyden, ettet millään voi jättää asiaa rauhaan? Tulitko väärin ymmärretyksi, kohdeltiinko sinua kaltoin? Jäikö jotain hampaankoloon? Palaatko joihinkin asioihin yhä uudestaan ja uudestaan? Katkeraa kalkkia on vaikea niellä, mutta tilanteen rehellinen kohtaaminen, tosiasioiden hyväksyminen ja anteeksi antaminen tekevät elämästä helpompaa. Menneitä tapahtumia ei voi muuttaa, mutta siihen voi vaikuttaa, kantaako niiden aiheuttamaa turhaa tunnelastia repussaan vai suuntaako askeleet kohti uusia seikkailuja kevyemmin kantamuksin. Muistikin tekee tepposia. Tapahtumat saavat mielessä uusia tulkintoja ja värejä. Olisiko niin mahdotonta antaa anteeksi – vaikka vain omassa mielessäsi?
Päästä irti kutistavista ihmissuhteista
Läheiset ihmiset elämässämme ovat parhaimmillaan suuri voimavara ja tukipilari, mutta välillä vastaan tule ihmissuhteita, jotka imevät kaiken energian ja aiheuttavat vain surua ja turhautumisen tunteita. On hyvä muistaa, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan. On helppo syyttää toista ikävän tunteen aiheuttamisesta, vaikka kyse on aina omasta reagoinnista. Irti päästäminen ei tarkoita välttämättä sitä, että on katkaistava kokonaan välit toiseen ihmiseen. Usein riittää, että päästää irti siitä negatiivisesta vaikutuksesta, joka toisella ihmisellä on sinuun. Se on oman tilan ottamista, omien turvallisten rajojen vetämistä, oman arvon tunnustamista. Kuinka pitkälle olet valmis venymään, uhrautumaan tai kutistamaan itseäsi toisen vuoksi saamatta suhteesta mitään itse?
Lue myös: Näin päästät irti ikävistä ihmisistä
Päästä irti täydellisyyden illuusiosta
Jatkuva tyytymättömyyden tunne ja raskas olo voi johtua siitä, että vertaa omaa tilannettaan johonkin utopiaan siitä, miten asioiden pitäisi olla. Kun rima on asetettu epärealistisiin sfääreihin, kokee jatkuvasti itsensä huonoksi ja kykenemättömäksi. Jos tunnistat itsesi perfektionistiksi tai kontrollifriikiksi, mitä hyvää se on tuonut elämääsi? Elämme riittämättömyyden kulttuurissa, joka pursuaa odotuksia. Jos lähtee sille tielle, huomaa pian ettei koskaan ole riittävän kaunis, hoikka, älykäs, varakas tai aikaansaava – ei koskaan tarpeeksi hyvä vanhempi, puoliso, työntekijä, ystävä tai sukulainen. Ja kaikista pahin orjapiiskuri löytyy vilkaisemalla peiliin, sillä kukaan ei odota sinulta niin paljon kuin sinä itse. Vaikka kuinka juoksisimme täydellisyyden perässä, maaliviiva vaan loittonee sitä mukaa kun olemme sitä saavuttamassa. Mikä auttaisi sinua päästämään irti täydellisyyden illuusiosta ja hyväksymään itsesi ja elämän keskeneräisyyden ja ainutlaatuisuuden? Luottamaan siihen, että asiat kyllä järjestyvät, ilman jatkuvaa kontrollointia?
Harjoitus: Päästä irti raskaasta taakasta
Kirjoita kantamasi henkiset taakat – ikävät tunteet, negatiiviset ajatukset, kokemasi vääryydet – erillisille paperinpaloille tai halutessasi vielä ”painavamman” kokemuksen, kirjoita ne tussilla kiviin. Laita kivet reppuun tai paperinpalat vaikka lompakkoon. Kun olet aikasi kantanut taakkaasi, pohdi palvelevatko kirjoittamasi asiat sinua enää. Voisitko kenties luopua niistä, edes osasta. Vasta kun tiedostat pitäväsi turhaan kiinni jostain ajatuksesta tai tunteesta, voit päästää siitä irti. Heitä kivet mereen tai polta paperit. Tee tilaa jollekin uudelle, kevyemmälle, paremmalle.
Kirjoittaja on sosiaalipsykologi (VTM) ja LCF Life Coach.