Terveys

Heroiinin käyttö yleistynyt rajusti Yhdysvalloissa

Halvat hinnat ovat nostaneet heroiinin käyttäjämäärän rajuun nousuun Yhdysvalloissa, myös heroiinin aiheuttamat kuolemat ovat yleistyneet samaa vau

7.7.2016 Terve.fi

Halvat hinnat ovat nostaneet heroiinin käyttäjämäärän rajuun nousuun Yhdysvalloissa, myös heroiinin aiheuttamat kuolemat ovat yleistyneet samaa vauhtia. YK onkin kutsunut tilannetta jo huume-epidemiaksi.

YK:n maailman huumeraportin 2016 mukaan Yhdysvalloissa oli vuonna 2014 yli miljoona heroiininkäyttäjää. Se on kolminkertaisesti vuoden 2003 lukuun verrattuna. Myös heroiinin aiheuttamien kuolemien määrä on kasvanut viisinkertaiseksi sitten vuoden 2000.

– Yhdysvalloissa on valtava heroiiniepidemia, tutkimusta johtanut Angela Me kuvailee tilannetta. Hänen mukaansa tilanne on vain pahenemaan päin, sillä käyttäjämäärä vaikuttaa olevan kasvussa.

Me epäilee tilanteen johtuvan osittain lakimuutoksesta, joka vaikeuttaa reseptinvaraisten opioidien väärinkäyttöä Yhdysvalloissa. Lain myötä pillereiden rakennetta muutettiin niin, että niitä on vaikeampi murskata ja käsitellä suonensisäistä käyttöä varten. Tämä olisi saanut lääkeopioidien käyttäjät siirtymään heroiiniin.

Toinen syy käytön lisääntymiselle voisi olla parempi saatavuus ja alentuneet hinnat. Heroiini tuodaan Pohjois-Amerikkaan pääasiassa Meksikosta ja Kolumbiasta. Tuonti on nyt kasvanut ja suuri tarjonta on laskenut huumeen hintaa kadulla tuntuvasti.

Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskukset (Centers for Disease Control and Prevention) kertoo, että myös fentanyylin aiheuttamat kuolemat ovat yleistyneet huomattavasti.

Huumeet tappoivat ainakin 207 000 ihmistä maailmanlaajuisesti vuonna 2014, YK:n alainen huume- ja rikosvirasto UNODC kertoo. Raportin mukaan heroiinin käyttö ja sen yliannostuksesta johtuvat kuolemat yleistyivät kaikkialla maailmassa viimeisen kahden vuoden aikana. Juuri heroiini tappaa kaikista huumeista eniten ihmisiä vuosittain.

Yhdysvaltain presidentti, Barack Obama, on reagoinut tilanteeseen pyytämällä kongressilta 1,1 miljardia dollaria (noin 0,985 miljardia euroa) heroiini- ja kipulääkeriippuvaisten hoitoon seuraavan kahden vuoden aikana.

Lähde: http://bit.ly/28SVFLb

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi. Tutustu myös muihin terveydenhuollon ammattilaisten palveluihimme.

Lue myös:

Tietoa huumausaineista ja lääkkeistä

Lääkekannabiksen hyödyt peittoavat sen haitat

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi