Katja-Marika Puittinen kertoo sairastumisestaan rintasyöpään:
”En ollut yllättynyt, kun sairastuin rintasyöpään. Tiesin, että se on yleinen syöpä ja monet selviävät siitä. Äitini oli sairastanut sen. Se yllätti, että minä en parane. Kuolen luultavasti tähän sairauteen.
Pahanlaatuinen kyhmy löytyi kesällä 2013. Kävin läpi syöpähoidot: kyhmy leikattiin, sain sädehoitoa ja sytostaatteja. Voin huonosti lääkkeiden takia ja olin pitkiä aikoja sairaalassa. Sitten palasin töihin.
Toisessa lonkassani alkoi olla kipuja parin kuukauden kuluttua. Kävin röntgenissä ja ultrassa, mutta vikaa ei löytynyt. Syöpäklinikalta sanottiin, ettei taudin pitäisi uusiutua ja levitä näin nopeasti.
Tiesin, että jokin on vialla. Siksi maksoin magneettikuvat itse. Niistä näkyi, että syöpä on palannut ja levinnyt. Se on nyt luustossani. Etäpesäkkeitä on laajasti, ja muun muassa selkärangassani on useita murtumia.
Nyt voin vain toivoa, että sairaus etenee mahdollisimman hitaasti. Parantavaa hoitoa ei ole. Saan vahvoja kipulääkkeitä ja lääkkeitä, jotka hidastavat sen etenemistä.
SYÖVÄN UUSIUTUMINEN sai minut vihaiseksi, ei surulliseksi. En kysynyt, miksi minä. Ajattelin, miksen minä. Näin voi sattua kenelle tahansa.
En pelkää kuolemaa, en kuolemista enkä sitä, mitä tulee sen jälkeen. Pelkään 11-vuotiaan tyttäreni takia. Hän tietää, etten parane.
Hänellä on hyvä isä, mutta ei ole reilua, että hän joutuu jäämään maailmaan ilman äitiä. Mitä hän on tehnyt ansaitakseen tämän? Sille kiroilen ja karjun yksinäni.
Hyväksyn kohtaloni mutten lapseni kohtaloa. Hänen takiaan toivon, että ihme tapahtuisi ja vuosia olisi jäljellä enemmän.
Syövän hyväksymiseen auttaa tapa suhtautua elämään. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Jos en ymmärrä tänään, mikä tämän paskan tarkoitus on, niin sitten en. Uskon siihen silti.
Minulle on annettu tämä syöpä, sillä olen vahva ja selviän sen kanssa. Ajattelen, että joku tuolla haluaa kokeilla, miten vahva oikeasti olen.
ELÄN MAHDOLLISIMMAN TAVALLISTA ELÄMÄÄ. Käyn joka päivä töissä, vaikka pääsisin sairauseläkkeelle. Välillä kivut ovat kurissa, välillä eivät. Toisina päivinä kävelen normaalisti, toisina kepeillä, joinain en lainkaan.
Pahoinvointikohtauksia on kerran pari viikossa. Silloin oksennan kaiken, ja tulee hirveä päänsärky. Yritän silti olla töissä mahdollisimman normaalisti. En halua jäädä kotiin. Mitä minä siellä tekisin?
Tämä on minulle tavallista nyt. Minun elämääni.
Ennen joogasin, enää en pysty kivun takia. Nyt meditoin.
Se on auttanut minua merkittävästi. Se antaa mielenrauhaa ja auttaa elämään tässä hetkessä. En murehdi eilistä tai huomista vaan elän nyt.
Olen oppinut paljon myös intialaisilta, joiden kanssa teen töitä. Heille mieli on pääasia. Kun hallitsee mielen, se pysyy terveenä ja tasapainossa. Silloin pystyy kestämään kipua ja elämään eteenpäin.
IHAN SYVÄLTÄHÄN tämä on, en kiellä sitä. Minulla on Fuck Cancer -rannekorukin. Silti syöpä on tuonut elämääni myös paljon hyvää.
Olen huomannut, miten hyviä monet ovat. Läheiseni, ystäväni, työkaverini ja naapurini ovat auttaneet minua pyytämättä. Naapuri on esimerkiksi leikannut ruohot yllättäen ja työkaverini antanut minulle puolet eväistään, koska oksensin kaikki omat ruokani. En unohda näitä tekoja ikinä. Olen nyt myös paljon rauhallisempi, enkä stressaa pienistä asioista.
Sekin on muuttunut, että haluan selvittää asiat heti. Ristiriitoja on vaikea jättää ratkaisematta, sillä huomista ei ehkä tulekaan.
OLEN SUUNNITELLUT hautajaiseni. Virsiä ei lauleta, tai tulen kummittelemaan niille, jotka lauloivat! Siellä kuullaan Dave Lindholmin Pieni ja hento ote ja Katri Helenan Mun sydämeni tänne jää. Kukiksi olen valinnut valkoiset kallat.
Pahimpina päivinä pelkään, että hautajaiseni pidetään ensi viikolla. Hyvinä hetkinä ajattelen, että minulla on vuosi. Tiedän, että minulla on vähemmän aikaa kuin muuten olisi. Toisaalta kukaan meistä ei tiedä, kuinka paljon aikaa on. En halua ajatella sitä liikaa.
Vaikka diagnoosi tuntui maailmanlopulta, se ei ollut sitä. En vain ikinä parane. Ehdin silti korjata virheet, jotka on joskus tullut tehtyä. Ehdin tehdä vaikka mitä.”
Katja-Marika puittinen, 45 on ulkoasiainministeriön virkamies Nurmijärveltä.
Lue myös:
