Terve.fi

Flunssa vai influenssa?


Influenssa on viruksen aiheuttama hengitystieinfektio, mutta se eroaa tavallisesta nuhakuumeesta taudin vakavuusasteen vuoksi.

Influenssan aiheuttaa influenssa A, B, ja C-virukset, joista A ja B virukset ovat taudinaiheuttamiskyvyltään merkityksellisiä. Normaalia kausi-influenssaa esiintyy epidemioina Suomessa joulu-huhtikuussa.

Influenssan vaikeusaste vaihtelee lähes oireettomasta infektiosta jopa kuolemaan johtavaan monielinvaurioon, ja se aiheuttaa tavallista nuhakuumetta enemmän komplikaatioita sekä jälkitauteja, kuten keuhkokuumetta, poskiontelotulehduksia, välikorvantulehduksia tai astman pahenemisvaiheita.

Influenssavirukset ovat alkuaan lintujen viruksia, mutta niitä esiintyy myös nisäkkäissä, kuten sioissa ja hevosissa. Nisäkkäistä virukset tarttuvat helpommin ihmiseen, mutta lintuvirustartuntakin on mahdollinen.

Tästä esimerkkinä Aasiasta lähtöisin oleva, lintuinfluenssaepidemia. Influenssa A:n tyypit H5N1 (lintuinfluenssa) ja H1N1 (sikainfluenssa) ovat saaneet mediassa paljon huomiota. Lintuinfluenssa on ihmiselle tähän asti ollut hengenvaarallinen, tosin sen tarttuminen linnusta ihmiseen on heikkoa. Vuonna 2009 alkaneen sikainfluenssa-epidemian vaikeusaste puolestaan vaikuttaa lieventyneen taudin levitessä ja se vastaa tällä hetkellä pääosin taudinkuvaltaan tavallista kausi-influenssaa.

Niin sikainfluenssan kuin muunkin influenssan kohdalla ovat riskiryhmässä tietyt väestönosat, ja näiden riskiryhmiin kuuluvien potilaiden kohdalla hoitoon hakeutuminen ja hoidon määräytyminen on erilaista kuin normaaliväestöllä.

Riskiryhmiin kuuluvat 65 vuotta täyttäneet, 6-35 kuukauden ikäiset, sekä sydän- keuhko, munuaissairaat ja diabeteksen vuoksi jatkuvassa lääkärin hoidossa olevat potilaat. Erillisen ryhmänsä muodostavat vastustuskyvyltään eli immuniteetiltaan vaikeasti vajavaiset potilaat, joita ovat esimerkiksi syöpä- elinsiirto- ja AIDS -potilaat. Nämä potilaat ovat joko perussairautensa tai immuunivajausta aiheuttavan lääkityksensä vuoksi alttiimpia kaikenlaisille infektioille ja heidän kohdallaan myös influenssa tai tavallinen nuhakuumekin voivat aiheuttaa jopa henkeä uhkaavan taudin.

Pääosin influenssan hoito on oireenmukaista itsehoitoa, johon kuuluu riittävä nesteen ja ravinnon nauttiminen, kuumetta alentavat särkylääkkeet ja mahdollisesti muut oireita lievittävät lääkkeet.

Influenssaan on myös saatavilla lääkärin määräyksellä viruslääkkeitä. Näiden lääkkeiden käyttöä kuitenkin rajoitetaan lähinnä vaikeampiin tapauksiin mahdollisen resistenssin kehittymisen vuoksi. Lievemmissä tapauksissa viruslääkkeellä saavutettava hyöty on myös suhteellisen pieni.

Lääkkeillä taudin kestoa voidaan lyhentää noin 1-1,5 vuorokautta, mikäli lääkitys aloitetaan 48 tunnin kuluttua oireiden alkamisesta. Vaikeaoireisilla taudin lyhenemä on noin 3 vuorokautta. Viruslääkityksellä saadaan jonkin verran helpotusta myös influenssan oireisiin.

Influenssa, kuten muutkin flunssavirukset, tarttuu pisara- ja kosketustartuntana. Influenssatartunnan saanut erittää virusta ja voi tartuttaa muita ihmisiä jo pari päivää ennen ensimmäisten oireiden ilmenemistä, tämän vuoksi influenssan leviämisen estäminen on vaikeaa.

Influenssavirus itää tartunnan jälkeen noin 1-7 vuorokautta ja merkittävien oireiden kesto on noin 3-8 päivää. täydelliseen toipumiseen voi kuitenkin mennä jopa viikkoja.

Influenssalle on tyypillistä äkillisesti alkanut korkea kuume, vilunväristykset, lihaskivut, kova hakkaava yskä, pahoinvointi, väsymys, hikoilu, sekä mahdollisesti silmien valonarkuus, nivelkivut ja kurkkukipu. Nuhaa ei aikuisilla influenssan alkuvaiheessa yleensä esiinny. Lapsilla kuitenkin nuhaakin esiintyy ja pelkän oirekuvan perusteella influenssa voi joskus olla vaikea erottaa tavallisesta virusflunssasta.

Influenssan diagnoosin varmistamiseksi on saatavilla pikatestejä, joiden tulos on luettavissa jo 10 – 30 minuutin kuluttua. Testien tarkkuus kuitenkin vaihtelee. Influenssadiagnoosia tehtäessä otetaan huomioon myös mahdollinen ajankohtainen epidemiatilanne jonka mukaan mietitään todennäköisintä taudinaiheuttajaa.

Julkaistu: 2.9.2009