Etäsuhteessa kaipauksen tunne on läsnä arjessa, ja eri paikkakunnalla asuminen ja reissaaminen kyllästyttää ennen pitkää. Etäsuhteen hyvä puoli on oma vapaus, mutta sen kääntöpuolella voi velloa monenlaisia tunteita.
Yhteisen tulevaisuuden suunnittelu luo rakastumisessa ihanan odotuksen tunteen, mutta jos asiat eivät etene, usko voi olla koetuksella. Tällä viikolla Rakkausklinikalla puretaan pelkoa, joka yhteisestä tulevaisuudesta puhuminen voi aiheuttaa: entä jos kaikki päättyykin umpikujaan?
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Etäsuhteemme on ihana, mutta emme uskalla ottaa seuraavaa askelta. Mitä oikein teemme?
Olen seurustellut etäsuhteessa nyt vuoden ja viisi kuukautta ihanan miehen kanssa. Olemme hulluna toisiimme emmekä kumpikaan ole koskaan tunteneet tällaista vetoa ja yhteenkuuluvuutta. Emme kuitenkaan ole toistaiseksi pystyneet ottamaan seuraavaa askelta.
Olemme kumpikin tahoillamme eronneet pari vuotta sitten ja välimatkaa meillä on 80 kilometriä. Tapaamme 1–2 kertaa viikossa.
Molemmilla on lapsia ja työt omissa kotikaupungeissamme. Minulla on vuokra-asunto, hänellä velaton omakotitalo. Haluaisimme muuttaa yhteen, mutta käytännön asiat tuntuvat sitovan meitä omilla tahoillamme.
Pelkään, etten jaksa odottaa enää ja lopetan suhteen jatkuvan ikävän ja kaipauksen takia. Toisaalta tämän suhteen helppous ja jälleentapaamisen riemu viehättävät.
On paljon omaa aikaa, mutta kaipaan perhe-elämää ja yhdessä asumisen turvaa. Jatkuva matkalaukkuelämä myös kyllästyttää. Olen lähdössä koko ajan. Nyttemmin lähtemisen pelko heittää jo varjonsa yhdessäolommekin ajalle. En usko, että voin elää näin loppuelämäni.
En uskalla ottaa tuntemuksiani puheeksi, kun pelkään, että päädymme umpikujaan. En osaa vain antaa ajan kulua ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Miten tätä voisi lähteä purkamaan?
Perheneuvoja Pekka Puukko vastaa:
Suhteen alussa on tärkeää keskustella avoimesti siitä, mitä kumpikin toivoo, mikä on mahdollista ja mitä kummankin on näissä olosuhteissa otettava huomioon. Mitä tapahtuisi, jos alkaisitte puhua tässä vaiheessa tuntemuksistanne ja tekemään suunnitelmia? Rikkoutuuko jonkinlainen lumous?
Arki on edessä kaikissa suhteissa, mutta kokemukseni mukaan yhdessä mietitty ja suunniteltu arki on kestävämpää ja tyydyttävämpää kuin se, joka tulee päälle olosuhteiden pakosta tai johon on syöksytty pelkän tunteen vallassa, keskustelematta.
Teillä on molemmilla elämässä tärkeitä asioita, jotka pitää ottaa huomioon tulevaisuutta suunniteltaessa: lasten asuminen, töiden järjestely ja omaisuusasiat. Mikä näissä on luovuttamatonta, mistä kumpikin olisi halukas joustamaan, jotta jokin toinen, tärkeä asia tulisi mahdolliseksi?
Kummallekin tärkeät asiat selviävät vain keskustelemalla. Ääneen sanonut toiveet rakentavat suhdetta, hiljaa mielessä olevat odotukset ovat parisuhteen kannalta vaikeita. Se, että sanoo toiveitaan ääneen, lisää niiden toteutumisen mahdollisuutta.
Ja silti kummallakin on tietenkin aina oikeus olla täyttämättä toistensa toiveita – toisen toiveen täyttäminen on aina täysin vapaaehtoista. Ja siksi niin arvokasta, jos toinen päättää niin silti joskus jossain asiassa tehdä!
Se, että elämässä ei aina kaikki ole mahdollista, aiheuttaa pettymyksiä. Yhdessä jaetut pettymykset eivät kuitenkaan ole uhka parisuhteelle, jos pettymyksiä ei ilmaista suhdetta tuhoavalla tavalla. Päinvastoin, yhdessä jaetut pettymykset voivat vahvistaa parisuhdetta – "tässä veneessä ollaan ja näillä eväillä, kuitenkin yhdessä".
Kerrot että suhteessanne on todella vahva veto ja tunne yhteenkuuluvuudesta. Sanot myös, että puolisosi tuntuu aivan ihanalta, eikä tunne ole hävinnyt yhteisenä aikananne. Kaikki tämä on hyvää pohjaa kestävälle ja pitkälle parisuhteelle, kunhan saatte tulevaisuuden toiveenne puheeksi ja suunnitelmaksi, jonka eteen tehdään yhdessä pitkäjänteistä työtä.
Sen toteutumiseen asti nauti kaikesta siitä hyvästä, mitä elämässäsi on jo nyt!
